Aamukävelylenkille heti herättyä

13.11.2021 - 12:13

Olen nyt käynyt nyt pidempään aamuisin kävelylenkillä käytännössä heti herättyäni. Käyn ainoastaan wc:ssä minkä jälkeen laitan lenkkeilyvaatteet päälleni ja lähden lenkille. Nyt syksyisin ja talvisin lähtöön menee hieman enemmän aikaa kun vaatteita tarvitsee hieman miettiä enemmän kuin kesäisin. Myöskin vaatteita tarvitsee laittaa enemmän päälle varsinkin kun kroppa ei ole ehtinyt lämmetä sekä tottua lämpötilaan kun on juuri noussut peiton alta. Tämän johdosta minun on laitettava paljon enemmän päälleni kuin ulkona oleva lämpötila kertoo.

Yksi ongelma on myöskin se, että puolen tunnin tai edes hieman yli puolen tunnin kävelylenkin aikana kroppa ei ehdi lämmetä kuin vasta lenkin ihan lopussa. Aikoinaan kun kävin juoksemassa aamuisin niin tämä oli paljon helpompaa kun kroppa alkoi lämmetä ensimmäisen kilometrin jälkeen. Kävelyn puolella jos alussa tuntuu olevan kylmä niin tuo kylmä tuntuu todella pitkään kropassa ja helpotusta tulee vasta lenkin loppupuolella. Kun kylmät aamut alkoivat niin yhtenä aamuna olikin paljon kylmempi kuin oli ollut niin olin varustautunut hieman liian kevyesti. Näin ollen minulla oli suhteellisen kylmä heti lenkin alussa niin päätin silloin tehdä lyhyemmän lenkin.

Vaatetus on suurin haaste ja ongelma varsinkin syksyisin, talvisin ja alkukeväästä ja ainoa asia mikä tähän auttaa on vain kokemus. Pitää vain kokeilla erilaisia vaatetuksia erilaisilla lämpötiloilla ja katsoa mikä sopii ja mikä on liian vähän. Tietenkin tähän päälle vielä mahdolliset vesisateet mitkä pitää ottaa huomioon kun toiset vaatteet pitävät vettä paremmin kuin toiset. Tähän olen tehnyt sen, että jos sataa vettä niin laitan vielä päälleni todella ohuen juoksutakin mikä pitää vettä hieman paremmin. Muutoin kun käytän aikalailla huppareita ja kollareita "perus runkona". 

Sitten kun unohdetaan vaatetus niin kroppa on tietenkin vielä tuossa vaiheessa todella kohmeessa minkä johdosta vauhti ei ole niin vauhdikasta mitä se olisi päivällä. Olen tämän itse tuntenut ja myöskin todennut kun käytän lenkeillä Garmin Venu 2:sta millä saan tiedot lenkistä. Kun olen kävellyt aamulla sekä iltapäivällä saman lenkin niin iltapäivällä lenkkiin käytetty aika on huomattavasti vähemmän eli kävelen iltapäivällä paljon nopeampaa. En nyt muista ulko tuota eroa mutta puhutaan minuuteista mikä on mielestäni merkittävä ero parin kilometrin kävelystä.

Kun lähden aamulenkille heti herättyäni niin sinne tulee myöskin lähdettyä. Mitä pidempään aika kuluu aamulla niin sitä helpommin lenkin jättää tekemättä. Myöskin minulla on aamuisin tiettyyn aikaan palaveri niin siihen mennessä minun on käytävä aamukävelyllä, tehtyä aamurutiinit sekä valmistaa aamupalan. Minulla ei ole siis hirveästi ylimääräistä aikaa eli jos joku asia aamulla hirveästi venyy niin se on jostain pois tai sitten minun pitää tehdä asioita aamupalaverin yhteydessä mitä en haluaisi. Kerran pari minun on pitänyt tehdä aamupalaa samaan aikaan kun palaveri on jo alkanut kun syystä tai toisesta jokin on vienyt enemmän aikaa kun on pitänyt.

Myöskin kun lähden lenkille heti herättyäni niin herään paremmin ja saan heti raitista ilmaa mikä myöskin auttaa heräämään ja virkistymään paremmin. Enemmänkin ajattelen minun aamukävelyä heräämisen ja virkistymisen kannalta. Olen kyllä huomannut, että aamut jolloin käyn aamulenkillä (lähes joka aamu) niin olen paljon virkeämpi kuin silloin kun en ole käynyt aamulenkillä (nyt ollut hyvin harvinaisia aamuja).

Kun käy lenkillä heti herättyä niin ensinnäkin se on tehty sekä herää ja virkistyy paremmin. Se, että lähtee kävelemään tyhjään vatsaan verrattuna jos on syönyt jotain niin en lähde sanomaan sen enempää mitään. Tähän asiaan löytyy monia videoita ja blogeja missä ainakin suurimmassa osassa kehoitetaan menemään lenkille tyhjällä vatsalla mikä edistää rasvan polttoa mutta itse en sano tuohon sen enempää sillä itselläni ei ole tuohon sen enempää dataa millä sanoa. Garmin Venu 2:sta kun saa identtiset tiedot kulutuksesta olet sitten syönyt tai et.

Olen tässä jo hieman "pidempään" miettinyt kirjoittavani lisää Garmin Venu 2 kokemuksia kun Garmin Venu 2 kello on ollut minulla pian käytössä puolisen vuotta. Aikoinaan Garmin Venu 2 hankinta oli itselleni todellinen extempore hankinta vaikka olin jo pidempään miettinyt gps-kelloa mikä mittaisi ranteesta sykkeen. Kaikki lähti liikkeelle itselläni siitä kun perjantaina palasin töistä kotiin ja äitini soitti minulle ja kysyi minulta tiedänkö mitään älykelloista

En muista tarkkaan koska tein nykyisen aamutreenin & aamurutiinin ensimmäistä kertaa sillä siitä on erilaisia versioita. Alkuperäinen aamurutiini on ollut jo pidempään se, että heti herättyä wc käynnin jälkeen lähden aamukävelylle. Yhdessä vaiheessa aamukävely oli aamulenkki juosten mutta viime vuosina olen lähes tulkoon kävellyt aamuisin enkä juossut. Se että tämän tekee heti herättyä niin se tulee tehtyä minkä lisäksi aamulenkki tulee tehtyä tyhjään vatsaan

Kirjoittelin tuossa jo aikaisemmin Garmin Venu 2 kokemuksia viikon käytön jälkeen ja ajattelin kirjoittaa niitä hieman lisää kun Garmin Venu 2 on ollut nyt käytössä useampien viikkojen ajan. Käytännössä olen pitänyt Garmin Venu 2 kelloa kädessä kokoajan paitsi kuntosalilla. Tiedän, että Garmin Venu 2 pitää sisällään ihan hyviä kuntosaliin liittyviä ohjelmia mutta tästä huolimatta olen käyttänyt Garmin Venu 2:sta kuntosalilla pari - kolme kertaa. Ihan vain sen

Viikko sitten lauantaina hain Gigantista Garmin Venu 2 urheilukellon / älykellon. Garmin Venu 2 hankinta tuli itselleni ihan puskista ja tein ostopäätökset noin parin tunnin mietinnän ja tutkimisen jälkeen. Kaikki tämä lähti liikkeelle edellisenä päivänä kun äitini kysyi minulta älykelloista ja mikä kannattaisi ostaa? En osannut sanoa tuohon oikein mitään kun en ole seurannut vuosiin minkälaisia urheilukelloja sekä älykelloja on tullut markkinoille. Muutamia

Kolmas viikko on päättymässä 30 päivän "hc" dieetistä ja tämä on ollut odotetusti "heikoin" viikko jos mittaa painon muuttumista. Ensimmäisellä viikkolla sain pudotettua painoa eniten 4kg ja toisella viikolla 2kg. Tämä kolmas viikko on käytännössä mennyt 1kg muutoksella eli yhteensä paino on pudonnut vähintään 7kg siitä kun aloitin tämän 30 päivän "hc" dieetin. Olisin saattanut saada tällä viikolla enemmän aikaan mutta tein tietoisia päätöksiä treenien suhteen

Minulta kysyttiin töissä tällä viikolla olenko dieetillä? En oikein osannut vastata tuohon heti vaan vastaus taisi olla enemmänkin en osaa sanoa. Tuo kysymys laittoi minut miettimään missä tilassa olen dieetin kanssa? Olenko enää dieetillä missä olen alkuvuodesta ollut, olenko semidieetillä vai kenties normaalissa moodissa? Myöskin kun tällä viikolla tuli kysymys miten dieetti etenee niin niin... Olin alkuvuodesta dieetillä ja sitä kesti muutaman kuukauden