Vuoden ensimmäinen hieronta takana ja vuorossa oli pohkeet sekä takareidet

07.01.2021 - 18:54

Tänään jatkui hieronnat ja tällä kertaa päästiin ensimmäistä kertaa pohkeisiin ja takareisiin. Alun kommentit eivät yllättäneet vaan kaikki oli odotettavissa. Pohkeet ja takareidet olivat kovat kuin kivet ja kireät sillä huonolla tavalla kuten oli sitä ennen kädet, niska sekä selkä. Seuraavat kerrat menevät pohkeiden ja takareisien kanssa eli sellainen hieman isompi projekti odotettavissa. Tällä ensimmäisellä kerralla päästiin avaamaan vasta pinta ja vasta seuraavilla kerroilla päästään vasta syvemmälle.

Olen ollut hyvinkin tietoinen, että pohkeet ja takareidet ovat jumissa sillä jo niiden venyttely on ollut kankeaa vuosien ajan. Siitä huolimatta en ole saanut tehtyä asialle mitään. Yhdessä välissä aloin venyttelemään suhteellisen paljon ja pääsinkin hyvin lähelle sitä kuntoa missä olen parhaimmillani ollut. Tähän tulokseen pääsin pidemmän ja aikaa vievän projektin johdosta mikä sitten jostain syystä vain jäi tekemättä ja pääsin taas kankeampaan kuntoon. Venyttely ja kropan venyminen vain tarvitsee jatkuvaa tekemistä mitä ei voi vain jättää tekemättä.

Heti kun lopettaa venyttelyn niin sen kyllä huomaa hyvinkin nopeasti. Kroppa alkaa pikkuhiljaa vain kangistumaan ja hetken päästä se työ minkä on tehnyt venyttelyllä on mennyt. Siksi venyttelyä pitäisi harjoittaa jatkuvasti jotta kroppa pysyy vetreänä. Venyttely ei kuitenkaan auta lihaksien jumiutumisiin kunnolla vaan siitä huolimatta hierontaa tarvitaan vaikka kuinka paljon venyttely harjoittaisi. Venyttely edes auttaa kropan vetreyteen, liikkuvuuksiin sekä kropan palautumiseen mutta ei varsinaisesti lihaksen jumiutumiseen.

Olen nyt parin kuukauden aikana käyttänyt todella paljon hierontavasaraa muun muassa pohkeisiin ja takareisiin. Olen huomannut sen nopeuttava palautumista treeneistä mutta enemmän huomannut kuinka jumissa pohkeet sekä takareidet ovat olleet. Tämän huomaaminen on ollut siinä mielessä helppoa, että niissä kohdissa missä on enemmän jumiutumista niin tuntee myöskin kipua ja hierontavasaran käyttäminen tuntuu myöskin epämiellyttävältä. Tästä johtuen vaikka olen käyttänyt hierontavasaraa ja tuntenut sen auttavan pohkeita ja takareisiä niin siitä huolimatta se ei ole oikeasti tehnyt mitään ihmeellistä tulosta.

Toisaalta kroppani on ollut todella jumissa ja hierojani "vaikeimpia" tapauksia pitkään aikaan niin hierontakepillä tai hierontavasaralla näin vaikeaa tapausta on mahdoton korjata. Minun jumiutumisen ongelmat ovat niin syvällä lihaksissa, että pinta käsittely ei vain auta. Asia onkin sitten eri kun kroppa saadaan oikeasti syvemmältä lihaksista auki niin hierontakeppi ja hierontavasara toivottavasti auttavat siinä suhteessa, että kroppa ei menisi enää ihan näin huonoon kuntoon missä se on tällä hetkellä.

Otti hieroja siis ihan mitä lihasryhmää tahansa ensimmäistä kertaa niin kommentti on ollut siis kova kuin kivi. Tämä on tulosta erittäin heikosti lihashuollosta ja itselleni hyvä aika tajuta lihashuollon merkitys. Tämän takia olenkin nyt ensimmäisestä hieronta kerrasta alkaen alkanut keskittymään enemmän ja paremmin myöskin lihashuoltoon sillä se näyttäisi vaikuttavan myöskin aineen vaihduntaan. 

Olin jo pidempään miettinyt lihashuoltovasaran hankkimista kunnes lopulta sen sitten hankin Verkkokauppa.comin singles day tarjouksista. Itselleni ja varmasti monelle muulle suurin kysymys on onko lihashuoltovasara hintansa arvoinen? Alunperin minun ei ollut tarkoitus ostaa Hyperice Hypervolt lihashuoltovasaraa vain joku halvempi vaihtoehto. Vaikka Hyperice Hypervolt Plus olikin 70€ alennuksessa niin silti se maksoi 380€. Tämän vuoksi jouduinkin hetken

Joululomalla tuli Youtubessa vastaan video kuinka EpocCam äppsillä Iphonesta saa tehtyä webbikameran. Hankin EpocCam äppsistä heti maksullisen Pro version sillä hintaa äppsillä on vain 9€. Pro versiolla saa ensinnäkin EpocCam vesileiman pois näkyvistä, paremman resoluution sekä kaikki muut täydet ominaisuudet käyttöön. Joululoman aikana asensin vain MacBook Pro:hon ajurit ja latasin äppsin Iphoneen sekä kokeilin miten yhdistäminen tapahtuu. Varsinainen käyttö

Olen aikoinaan tutkinut järjestelmäkameran sekä action kameran käyttämistä webbikamerana, mutta en jostain syystä puhelinta. Järjestelmäkameran ja action kameran kanssa tulin vain siihen tulokseen, että menee liian hankalaksi ja vaikeaksi. Nykyistä järjestelmäkameraa tai action kameraa kun ei saa suoraan webbikameraksi ilman kaappauskorttia tai liiallista kikkailua. Tulin varmaan siihen tulokseen, että puhelimen kanssa asiat ovat samalla tavalla. Olin kuitenkin

Olen käyttänyt f oam rolleria kotona ja kuntosalilla vuoden päivät minkä lisäksi hankin vuosi vai pari vuotta sitten hierontakepin. Foam rolleria käytin selän ja jalkojen lihashuoltoon ja hierontakeppiä käsien ja rinnan lihashuoltoon. Näillä kahdella välineellä sain siis tehtyä lihashuoltoa koko kropalle. Foam rollereissa olen aina suosinut kovia ja kuvioituja rullia jotka oikeasti tuntuvat kropassa sillä sileä ja pehmeä rulla ei vain yksinkertaisesti tee

Aloin käymään marraskuun lopulla ensimmäistä kertaa ikinä hieronnassa kun minulla oli viikon - parin viikon ajan päänsärkyä. Tätä ennen olin ollut vain selkähieronnoissa mitä sai työpaikalla noin kerran kuukaudessa, mutta koronan alkaessa nämäkin loppuivat ja olin ollut ilman selkähierontaa seitsemän kuukautta. Pari ensimmäistä kertaa menivät selän ja niskan kanssa mitkä olivat niin jumissa, että ne vaativat pari hieronta kertaa. Tämän jälkeen oli tarkoitus

Minun oli tarkoitus katsoa nyt black friday tarjouksista lihashuoltovasaraa itselleni. Kun aloin käymään hierojalla noin puolentoista kuukautta - kaksi kuukautta sitten niin siinä samalla tuli puheeksi lihashuoltovasara. Lähinnä aloin kyselemään onko lihashuoltovasarasta hyötyä ja onko siihen järkevää panostaa? Minun ei nyt kuitenkaan ollut tarkoitus lopettaa hieronnassa käyntiä vaan ottaa hieronnan lisäksi lihashuoltovasara käyttöön. Halusin vain kysyä alan