Uuden vuoden lupaajat ovat täyttäneet kuntosalit

11.01.2024 - 09:51

Tuskaset muutamat viikot ovat nyt kuntosaleilla kun uuden vuoden lupaajat ovat löytäneet jälleen kuntosalille vajaaksi kuukaudeksi. Uusi vuosi aloitetaan morkkisella ja pahalla omalla tunnolla kun jouluna sekä uutena vuotena on tullut syötyä ja joutua aivan liikaa. Tämän johdosta paino on noussut ja kunto on laskenut. Valitettavasti olen nähnyt tämän trendin jo lähes kaksikymmentä vuotta eikä se tule tuosta yhtään muuttumaan ikinä. Aluksi siis innolla aloitetaan käymään kuntosalilla niin kuin ihan mitä tahansa muuta harrastusta kohtaan. Viikon parin päästä innostus on loppunut ja salikortista maksetaan vaikka siellä ei edes käydä.

Niin mikä on se syy miksi kuntosaliharjoittelu uuden vuoden lupaajilta loppuu parin viikon kuluessa? Huomataan että siellä ei vain jaksa käydä, viitsi käydä, se vie aikaa, kuntosaliharjoittelu on rankkaa, tuloksia ei näy ulospäin vai että kuntosalilla on aloitettu käymään väärästä syystä? Syitä voi olla monia ja eri ihmisillä on eri syy mutta kyllä ne syyt pohjautuvat samoihin syihin. Kyllä siellä kotona sohvalla on paljon mukavampi katsoa televisiota kuin lähteä kuntosalille liikkumaan.

Tiedän kyllä itse uusista harrastuksista sen puolen että se helposti jää mutta itse yleensä pyrin jo tiedostamaan sen asian ennen kuin menen tai teen kyseistä harrastusta edes ensimmäistä kertaa. Oli kyseessä sitten mikä tahansa harrastus mitä teen niin keskityn siihen oikeasti ja käytän siihen myöskin aikaa sen mukaan mitä ikinä on mahdollista käyttää. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Olen myöskin sellainen että helpolla on lopeta tai luovuta sitä harrastusta mitä olen aloittanut tekemään.

Itse aloitin vajaa parikymmentä vuotta sitten käymään kaverin kanssa kuntosalilla ja se auttoi minua. Ilman kaverin käymistä kuntosalilla tuskin olisin yksin jaksanut käydä niin paljon kun kävin ja tuskin kävisin nytkään kuntosalilla. Kuntosalille oli vain pakko mennä ettei toinen pääse kehittymään itseäni "paremmaksi" eri liikkeissä ja painoissa. Tämä edes auttoi siihen asti kunnes tiemme erkani opiskeluiden takia ja tässä vaiheessa kuntosalilla oli tullut käytyä jo vuosia niin tuossa vaiheessa kuntosalista oli tullut rutiini.

Onhan siis minullakin ollut aikoinaan vaiheista jolloin kuntosaliharjoittelu ei oikein innostanut mutta siitä huolimatta siellä kävin. Yritin vain sitten treenata eri tavalla ja yritin löytää itselleni jotain erilaisuutta jotta kuntosalilla jaksoin käydä. Nykyisin viime vuosina tälläistä ei ole enää ollut ja jos minua ei kiinnosta treenata niin en mene joko kuntosalille tai sitten lopetan treenin siihen. Olen monesti lähtenyt kuntosalilta aikaisemmin kun mitä olen ajatellut ihan vain sen takia kun ei ole enää kiinnostanut. Aikoinaan vain pakotin tekemään sen mitä olin tottunut tekemään mutta nykyisin lopetan treenin siihen jos ei enää kiinnosta yhtään sillä olen noista pakkomaisista ajoista päässyt irti.

En siis tykkää tehdä mitään sellaista mikä tuntuu sinällään pakottavalta mutta tätä en vertaa siihen että pakon tai pakotin itseni menemään aikoinaan juoksemaan tai kuntosalille. Jos jokin asia on pakkomainen niin sitä ei vain huvita tehdä ja kun asiaa ei huvita tehdä niin ei sitä mielestäni ole järkevä tehdä. Kannattaa silloin miettiä jokin toinen asia mikä kiinnostaisi sillä mielenkiintoisempaa asiaa jaksaa tehdä toisin kuin pakkomaista asiaa.

Siksi nykyään olen jo aikoihin kuntosalillakin tehnyt asioita fiiliksen mukaan enkä millään ohjelmalla. Tällä tavoin voin keskittyä tekemään niitä asioita joita tykkään tehdä sillä hetkellä ja voin varioida treeniä sen mukaan mitä haluan tehdä. Se ei tarkoita tietenkään sitä että jättäisin inhottavat ja raskaat liikkeet tekemättä ja tekisin vain kevyitä tai mieluisia liikkeitä vaan päin vastoin. Yleensä juuri haen niitä raskaimpia ja ei mukavia treenejä ja liikkeitä mutta siten että koko treeni ei välttämättä ole niitä. Kaikkia kannattaa tehdä suhteessa niin raskaimpia kuin hieman kevyempiä.

Vinkkejä uusille kuntosalilla

  • Aseta johonkin liikkeeseen paino tavoite
  • Aseta parantaa liikkeen tekniikkaa esim kyykyn syvyys
  • Yritä tehdä liikettä paremmalla tekniikalla nykyisellä maksimi painoilla
  • Aseta oman painon tavoite saada painoa hieman alas
  • Aseta tavoite käydä aktiivisesti treenaamassa

Kun asetat tavoitteita niin aseta tavoitteet pieneksi sillä liian suuria tavoitteita on vaikea saavuttaa. Itse esimerkiksi asetin tai asetan aina kun käyn uimassa niin että uin vähintään x-määrää päästä päähän. Olen erittäin huono uimaan mutta käyn säännöllisesti siellä räpiköimässä ja olen aina asettanut tavoitteeksi uida x-määrän päästä päähän. Sitten kun olen taas käynyt siellä aktiivisesti ja olen saanut uima kuntoa korkeammaksi niin saatan nostaa tavoitetta. Nyt taas kun olen joululoman jälkeen ollut uimatta niin minun pitää tästä taas aloittaa uiminen uudestaan ja sitä kautta myöskin tavoitteet uusiksi.

Niin kuin uinnissa niin olen myös kuntosalilla asettanut erilaisia tavoitteita niin kuin asetan nykyäänkin. Ne eivät välttämättä ole isoja vaan sitä vastoin pienempiä. Näin saan motivoitua itseäni sillä pienempi tavoite on helpommin saavissa kuin suurempi tavoite mihin menee joko liikaa aikaa tai sitten on muutenkin ihan utopiaa. Olen nytkin asettanut sellaisia tavoitteita että niillä painoilla millä jaksan kyllä tehdä sarjoja niin tehdä vain pidempiä sarjoja. Siis ihan jo sellaisilla painoilla millä saan tehtyä niin pidempiä sarjoja tai paremmalla tekniikalla. Ei aina tarvitse hakea niitä ykkösmaksimeja. 

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä