Torstaina välipäivä minkä jälkeen maastavetossa ja kyykyssä fail

16.11.2016 - 12:06

Torstaina tuli pidettyä täysi välipäivä. Oikeastaan useat asiat lopulta vaikuttivat välipäivän pitämisen mikä lopulta oli ihan hyvä asia. Kaikki lähti kuitenkin siitä liikkeelle, että menin aamulla töihin julkisilla sillä vastaavasti töiden jälkeen kävin keskustassa. Julkisilla tämä reissu oli paljon vähemmän tressaavaa kun ei tarvinnut miettiä mihin autonsa vie parkkiin. Myöskään siinä ei olisi ollut mitään järkeä, että olisin käynyt kotona välissä ja lähtenyt ilalla uudestaan liikkeelle. Näin ollen päädyin ratkaisuun mennä aamulla julkisilla ja tulla ilalla samalta reisulta takaisin. Tämän suunnitelman johdosta otin töihin mukaan päivän molemmat isommat ateriat sillä halusin syödä aterian vielä ennen keskustaan menoa. Tällä suunnitelmalla otin myöskin huomioon sen, että olisin voinut mennä ihan hyvin vielä treenaamaankin. Lähinnä juuri tätä varten otin päivän toisenkin aterian mukaan mutta samalla tämä ratkaisi vain sen ongelman, että nälkä ei yllättänyt matkalla.

Poikkeuksellisesti tulin kotiin Ison Omenan kautta kävellen. Citymarketissa kun on Mammuttimarkkinat niin ajattelin käydä siellä katsomassa mitä tarjouksia siellä on. Matkalla vain tajusin, että olisin voinut mennä ihan hyvin keskustasta Ruoholahteen metrolla ja mennä Ruoholahden Citymarkettiin. Tällöin olisin voinut mennä Ruoholahdesta bussilla kotiin eikä minun olisi tarvinnut kävellä vajaata paria kilometria. Tietenkin olisin voinut mennä busilla Omenalta kotiin mutta halusin mielummin kävellä. Samalla myös päätin olla menemättä torstaina kuntosalille sillä muutoin olisin lähtenyt taas vajaan tunnin sisällä uudestaan. Katsoin nyt olevan vain parempi jättää treeni väliin ja levätä vaihteeksi. Vuorossa olisi ollut käsitreeni joten vaikka olisin mennyt väsyneenä vielä salille niin tuo ei olisi ihan niin paljon haitannut.

Perjantaina aamulla rintatreeni ja illalla selkätreeniä maastavedon kanssa

Suunnittelin jonkin aikaa jatkaa välin pitämistä vielä seuraavan aamun eli perjantaiaamun ja mennä tekemään illalla vain treeni. Päädyin lopulta aika helppoon ratkaisuun mennä aamulla treenaamaan. Vastaavasti päädyin enemmän miettimään illalla treenin väliin jättämistä. Aamulla löysin itseni jälleen Salmisaaresta minkä johdosta tuo oli viikon kolmas kerta Salmisaaressa ja samalla viikon "ennätys". Olen käynyt muutamia viikkoja pari kertaa samalla viikolla treenaamassa mutta tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun kävin kolme. Keväällä Hullujen päivien aikaan tulin käyneeksi kolmena iltana treenaamassa City Centerissä joten tämä alkoi muistuttamaan hieman tuota. Olisin jo muutamia viikkoja sitten käynyt kolmena päivänä treenaamassa Salmisaaressa mutta jalkatreenejä en ole vain "uskaltanut" käydä treenaamassa Salmisaaressa. Länsiväylällä kun on vain yleisesti parempi valikoima reisilaitteita niin sinne on ollut mukavampi mennä treenaamaan jalkoja.

Aamun rintatreeni oli vinopenkki painotteinen sillä kolmesta liikkeestä kaksi oli vinopenkkejä. Ensimmäinen vinopenkki oli vapaalla tangolla ja treenin kolmas eli viimeinen liike vinopenkkilaite. Näiden välissä tein rintaprässiä joten kaikki rintaliikkeet olivat punnerrusliikkeitä joita tein kymmenen toiston painoilla. Painot yritin ottaa sellaisiksi joilla sain kolme kymmenen toiston sarjaa. Tämä onnistui yleisesti hyvin paitsi vapaalla tangolla tehtyyn jolla viimeisellä sarjalla tuli kahdeksan toistoa. En vain uskaltanut tehdä enempää sillä tekeminen painoi jo tuossa vaiheessa.

Illalla piti tehdä talja painotteinen selkätreeni kun maanantain selkätreenissä en taljoja tehnyt. Näin ei oikeastaan käynyt vaikka teinkin taljaliikkeitä. En tehnyt vain perus ylä- tai alataljaa sillä tein supersarjana pulloverin leveällä tangolla sekä narulla maassa polviltaan. Tämän lisäksi tein ylätaljaa narulla niskan taakse eli toisella nimellä kauan kutsumaa "lat rope yankers". Näiden taljojen lisäksi tein maastavetoa sekä kulmasoutua normaalisti tangolla sekä käsipainoilla yhden käden versiota. 

Maastavedossa yritin tällä kertaa ennätystä mikä ei noussut sitten yhtään. Tangossa oli rautaa 250kg mikä oli jälleen kerran itselleni liikaa. Luulin vain jaksavani tällä kertaa nostaa tuon kun olen nyt saanut nostettua 240kg sekä 230kg useasti. Olisi ollut järkevämpää kokeilla 245kg tai edes 240kg millä pitäisi nyt saada nostettua helpommin niin ehkä tuon jälkeen 250kg voisi nousta. Ellei kuitenkaan kokeile nostaa ennätyksiä niin ne eivät voi noustakkaan. Kukaan ei voi arvatakkaan kuinka monta kertaa olen aikoinani kokeillut 225kg sekä 230kg ennen kuin nuo ovat nousseet.

Rintatreeni

  • Vinopenkki
  • Rintaprässi
  • Vinopenkkilaite

Selkätreeni

  • Maastaveto
  • Kulmasoutu
  • Supersarja pullover tanko leveä + Pullover naru
  • Lat rope Yankers
  • Kulmasoutu käsipainoilla

Lauantaina käsitreeni aamulla sekä illalla kyykkyä ja jalkaprässiä

Lauantaina menin aamulla tekemään käsitreenin mitä en tehnyt torstaina kun pidin välipäivän. En olisi muuten mennyt lauantaiaamuna kuntosalille jos en olisi pitänyt torstaina välipäivää. Mitä illan suhteen tulee niin alunperin mietin tuotakin. Välillä teki mieli jättää väliin ja välillä teki mieli mennä. Ehkä olisi ollut parempi ellen olisi mennyt. Toisaalta en olisi nostellut kyykyssä ennätyksiä jos en olisi mennyt. Aamulla käsitreeni oli aika perus tekemistä liikkeiden osalta. Tein kaikki liikkeet viiden sarjoina sekä kymmenen tai viidentoista toiston sarjoilla, mutta pitämällä alhaalla tai ylhäällä pienen pidon liikkeestä riippuen. Pito tuli siis pidettyä liikkeen venyttävämmällä puolella eli käytännössä hauiksessa yläpuolella ja ojentajissa alapuolella.

Illalla jalkatreeni oli vain kyykkyä ja jalkaprässiä. Hyvin simppeliä jossa meni yllättävän kauan aikaa taino kyykyssä meni. Käytännössä tein kyykyssä ykkösiä alusta asti, mutta ihan ensimmäisissä painoissa otin vitosia eli lämpöä alle. Pikkuhiljaa nousin painoissa ja tein uusia ennätyksiä. Ensiksi 170kg joka tarkoitti sitä, että paransin muutaman viikkoista 160kg. Tämän jälkeen nousi 190kg minkä puolesta ennätys jälleen nousi ja huomasin myöskin, että minun ei ehkä pitäisi koittaa nostaa 200kg. Kuitenkin kauan pohdittuani 200kg vain poltti mielessäni sillä halusin kyykätä 200kg mutta halu ei ole sama kuin taso. Tein alusta asti tällä kertaa kyykkyjä räkin päällä jolloin varmistukset toimivat hyvin. Ihan varmuuden vuoksi ja tämä oli hyvä sillä 200kg jäi tällä kertaa alas ja pääsin sieltä myöskin ilman mitään ihmeellistä ylös. No eipä ollut ensimmäinen kerta kun epäonnostun jossain eikä myöskään viimeinen.

Tuon kyykky epäonnistumisen jälkeen tein vielä 100kg painoilla 21 toistoa eli kyykky sarja failureen ja tällä kertaa se tuotti 21 toistoa. Tuon jälkeen tuli tehtyä vielä yksi sarja jalkaprässiä 25kg korotuksilla. Kahdeksan toistoa minkä jälkeen lennosta kiekko kelkaan. Näitä niin pitkään kuin jaksoin eli taisin päästä johonkin 250kg asti. 

Käsitreeni

  • Hauiskääntö scott-laite
  • Ranskalainen punnerrus
  • Hauiskääntö z-tanko
  • Ojentajapunnerrus naru
  • Hauiskääntö käsipainoilla kääntäen
  • Ojentajapunnerrus tanko

Jalkatreeni

  • Kyykky
  • Jalkaprässi

Tiistaina oli suunnitelmissa treenata rinta- sekä selkätreeni jolloin maanantain treeni yhdistyisi tämän tiistain treenin kanssa. Tarkoitus oli siis jakaa tällä viikolla selkätreeni kahdelle päivälle aloittaen sen maanantaina ja jatkaen sitä tiistaina. Maanantain treenissä pääpaino oli olkapäissä joiden lisäksi tuli tehtyä pari liikettä selkää. Tiistain pääpaino oli rintatreenissä ja tarkoituksena oli tehdä ohessa selkää pari kolme liikettä. Näin ollen tälle

Sunnuntai - maanantai välisenä yönä oli jälleen Super Bowl ja tällä kertaa juhlavuosi pelin ollessa 50:s. Super Bowleja olen vuosien saatossa katsonut vähemmän tai enemmän. Nuorempana ja muutenkin aikaisemmin Super Bowleja tuli katsottua aika vähän, mutta muistaakseni niitä silloin tällöin katsoin. Viime vuosina Super Bowlista on tullut vain sellainen, että katson sen jos vain mahdollista. Amerikkalainen jalkapallo on monipuolinen ja hieno lajina, mutta siitä

Minulla oli jälleen viikonloppuna reissu elokuviin tällä kertaa katsomaan The Danish Girl vaikka aihe ei itseäni kiinnostanutkaan. Käytännössä menin katsomaan elokuvan lähinnä Alicia Vikander takia josta aloin tykkäämään loistavassa elokuvassa nimeltä Ex Machina sekä The Man from U.N.C.L.E. The Danish GIrl oli ehdottomasti parin viime elokuvan Spotlight sekä Revenant jälkeen huonoin. Luulisin muutenkin, että tämän vuoden Oscar parhaasta elokuvasta menee joko

Tuplatreeniviikko on nyt takana samoiten kuin uusittu ruokavalio. Uusitulla ruokavaliolla tarkoitan lähinnä sitä, että tämän viikon lounaat sisälsivät nyt käytännössä ensimmäistä kertaa vihreää salaattia minkä joukossa oli kurkkua. Oikeastaan mikään oma tekemäni lounas töihin nyt näiden parin vuoden aikana mitä olen tehnyt ei ole sisältänyt mitään vihreää. Ainoat salaatit mitä olen syönyt on ollut silloin kun olen mennyt ihan lounasravintolaan syömään

Keskiviikko olikin sitten lopulta välipäivä vaikka olin suunnitellut meneväni halliin juoksemaan. Juoksun väliin jättämiseen vaikutti lopulta parikin asiaa. Ensinnäkin olin tiistain jälkeen aika väsynyt ja mietin onko nyt järkeä pitää treeniputkea päällä. Toinen asia oli, että minulla oli jo muutenkin keskiviikolle suunnitelmissa hakea Kodin 1:stä kenkähylly sekä verhot mitkä olivat siellä odottamassa. Toinen oli internet tilaus ja toinen paikan päältä ostettu

Samalla kun raskas treeniviikko suurilla painoilla lyhyempiä kuuden toiston sarjoja loppui ja aloitin tällä viikolla tupla treenien tekemisen niin samalla tein muutoksia myös ruokavalioon. Vaikka viime viikolla tulikin tehtyä isommilla painoilla kuuden toiston sarjoja ja treenit olivat sen kautta raskaampia niin tästä huolimatta viime viikon ruokailuni eivät olleet mitään mättöä vaan päin vastoin. Mielestäni söin jo viime viikolla hieman vähemmän siihen

Raskas treeni viikko takana mikä kesti kahdeksan päivää sisältäen yhden lihasryhmän per päivä on takana ja uusi treeniviikko alkoi vanhoilla kujeilla. Toissa lauantaina alkanut raskas treeniviikko päättyi lauantaina hauistreeniin minkä jälkeen sunnuntaina vietin välipäivän. Ajattelin aluksi riittääkö yksi välipäivä ennen uutta treeniviikkoa vai ei? Tämän johdosta olin hieman ajatellut pitäväni myöskin maanantaina välipäivänä, mutta toisin kuitenkin kävi. Tänä

Raskas treeniviikko päätökseen hauistreenin myötä. Näin ollen minulle tuli kahdeksan päivää kuntosalitreenejä putkeen. Niin sanotusti jälleen uusi ennätys peräkkäisissä päivissä mitattuna. Edellinen "ennätys" tuli joululomallani kun kävin kuutena päivänä peräkkäin treenaamassa. Tällöin olisi myöskin saattanut tulla helposti seitsemän tai kahdeksan päivän putki, mutta päätin tuolloin pitää jouluaaton välipäivänä. Mitään ennätyksiä en tässä hakenut enkä noita

Tällä viikolla hieman kävi niin kuin alunperin "suunnittelin" ruokien osalta. En nyt sanoisi suunnitelleeni, mutta hieman mietin asiaa. Syön vähän raskaan treeniviikon aikana. Tulin siihen tulokseen viime viikolla ettei näin kannata tehdä kahdestakin syystä. Yleinen jaksaminen ja olotila laskee helposti kun ei syö riittävästi mikä vaikuttaa myöskin jaksamiseen kuntosalilla. Kun kroppa ei saa tarvittavasti tiettyjä asioita niin tällöin kroppa alkaa antaa

Torstaina oli vuorossa raskastreeni ja samalla sekä ajallisesti että liikemäärällisesti lyhin treeni. Torstaina oli vuorossa alaselkä ja tällä kertaa kuntosalille menoaikakin oli viikon aikaisin. Torstaina treeni alkoi jo kello 15:sta ihan muista syistä ja tämä oli vain paras kellon aika treenille. Sinällään tuolla kellon ajalla ei ollut vaikutusta treeniin tai siihen miten se toteutettiin. Käytännössä minulla oli aikataulu milloin minun piti lähteä keskustaan