Siirtyminen 4K aikaan osa 13 - 2019 vuoden yhteenveto laitteiston ja elokuvien osalta

02.07.2020 - 14:23

Kun tänä kesänä kesälomani aikana yhtäkkiä siirryin 4K aikaan ostettuani Gigantin tarjouksesta LG C8 OLED 55 television niin en myöskään osannut odottaa mitä tuon hankinnan jälkeen tapahtuisi. Olin jo hieman ennen LG C8 OLED 55 hankkimista tarkoittanut 4K aikaan siirtymistä siinä mielessä, että hankkisinko videotykin vai television ja minkä videotykin tai television tulisin hankkimaan mikäli siirtyisin 4K aikaan? Samalla minun piti miettiä myös muita laitteistohankintoja sillä sen hetkinen Onkyo TX-NR609 vahvistimeni ei tukenut kunnolla 4K:ta eikä myöskään mikään mukaan laite. Ainoa 4K:ta kykenevä laitteeni oli Sony BDP-S6700 skaalaava 4K bluray-soitin.

Tulin mietinnässä siihen tulokseen, että minun kannattaa ennemmin päivittää televisio 4K aikaan kuin videotykki. Syitä oli useampia kuten budjektiin sopiva videotykki jäi selvästi television jälkeen kuvanlaadullisesti sekä televisio oli siltikin halvempi. Myöskin videotykin hankinnan kanssa minun olisi pitänyt päivittää samalla kertaa vahvistin ja mahdollisesti myös 10 metrinen hdmi-kaapeli joita minun ei tarvinnut tehdä samalla kertaa television hankinnan kanssa. Näin ollen valinta videotykin ja television välillä oli suhteellisen helppo vaikkakin olisin halunnut suuremman kuvakoon.

Asia jäi tämän jälkeen vain mietinnän alle vaikka muutaman kerran mahdollisesti sopiva televisio tulikin tarjoukseen ennen kesää ja vielä kesän aikana. Lopulta kuitenkin juuri kesälomani puolivälin LG:n C-sarjan televisio tuli hyvään tarjoushintaan ja jopa halvempaan mitä halvempaa B-mallia myytiin joten päätös television hankinnasta syntyi hyvinkin nopeasti. Päätöksen teon ja television hankinnan välille jäi aikaa vain muutamia tunteja. Siinä samalla ollessani Gigantissa hakemassa LG C8 OLED 55 televisiota päätin sitten hankkia Apple TV 4K:n kun se siinä oli heti saatavilla. Apple TV 4K minun oli tarkoitus hankkia vasta hieman myöhemmin mutta katsoin olevan parempi ostaa se vain heti kun olin sitä jo muutenkin hankkimassa.

LG C8 OLED 55

LG C8 OLED 55

Eipä tainnut mennä kuin puoliviikkoa tai viikko kääntyä seuraavaan LG C8 OLED 55 hankinnan jälkeen niin tein jo ensimmäisiä 4K bluray hankintoja vaikka olin päättänyt olla niitä vielä ostamatta. Minun oli tarkoitus mennä aluksi striimaus linjalla Netflixin ja itTunesin kautta ja myöhemmin siirtyä 4K bluray aikaan. Hankin kesäloman aikana kahdesta - kolmeen 4K bluray -elokuvaa vaikka olin toisin päättänyt ja tämän johdosta aloin katsomaan myös 4K bluray-soitinta. Elokuvien tapaan 4K bluray-soitin oli hankinta listalla vasta myöhemmin, mutta löysin suhteellisen hyvän ja halvan Panasonic DP-UB450 4K bluray-soittimen. Lopulta kun palasin kesälomalta kotiin niin samalla kertaa hain verkkokauppa.comista kyseisen soittimen mukaan.

Kävin kesälomani aika viemässä television kotiin milloin aloin miettimään uuden keskikaiuttimen vaihtamista ihan järjestelyn kannalta. Olin pitänyt keskikaiutinta televison takana mutta olin pidempään miettinyt, että asialle pitäisi tehdä jotain ja saada keskikaiutin pois television takaa sillä televisio blokkasi ääntä. Kun sain asennettua uuden LG C8 OLED 55 television paikoilleen huomasin asian olleen hieman pahempi. Ensinnäkin uusi televisio blokkasi ääntä vielä hieman enemmän minkä lisäksi kaiuttimella oli vieläkin vähemmän tilaa television ja seinän välissä. Tämän johdosta aloin miettimään keskikaittimen vaihtoa mikä lopulta tapahtuikin kesäloman loppupuolella. Lopulta päädyin vaihtamaan vanhan Wharfedale Diamond 9 CS keskikaittimen Q Acoustics Concept Centre keskikaittimeen.

Kesälomani aikana olin siirtynyt 4K aikaan ilman sen suurempia suunnitelmia. Olin hankkinut parin viikon aikana LG C8 OLED 55 television, Apple TV 4K:n, Panasonic DP-UB450 4K bluray-soittimen, muutaman 4K bluray -elokuvan sekä ostanut uuden keskikaiuttimen Q Acoustics Concept Centre.

Denon X3600H

Seuraava suurempi päivitys olikin sitten HifiStudion blackfriday tarjous Denon X3600H vahvistimesta. Kesällä heti sen jälkeen kun olin hankkinut LG C8 OLED 55 television aloin katselemaan jo uusia vahvistimia. Päätin tuolloin, että ensi kesänä voisin hankkia uuden vahvistimen kun nyt kesän aikana minulle tuli vastaan hyviä tarjouksia ja kun olin juuri hankkinut uuden television niin ajattelin etten ostaisi nyt mitään suurempaa laitetta vähään aikaan. Kuitenkin tuo HifiStudion tarjous alkoi koukuttaan niin paljon, että siihen oli vain pakko tarttua. Kun sain Denon X3600H vahvistimen noin 800€ hintaan normaalin hinnan ollessa 1300€ niin sanoisin sen olevan tarjous josta on vaikea kieltäytyä. Nyt jälkikäteen olen nähnyt monia halvemman mallin Denon X2600H tarjouksia 600€ hintaan mutta sanoisin 200€ erotuksen olevan vähän siihen miten X2600H ja X3600H eroavat.

4K bluray elokuvat

Näiden suurempien hankintojen LG C8 OLED 55 television sekä Denon X3600H vahvistimen välissä olen hankkinut sitten vain tarjouksien kautta 4K bluray -elokuvia. Kyseisiä elokuvia on tullut hankittua paljon enemmän kuin kuvittelin ja varsinkin tähän 5 kuukauden aikaan mitä on mennyt LG C8 OLED 55 television hankinnan jälkeen. En ole yhtään laskenut kuinka monta 4K bluray:tä olen nyt hankkinut mutta kappalemäärä on selvästi yli mitä olin kuvitellut. Vielä kun ottaa huomioon se, että olen hankkinut vieläkin enemmän normaalista bluray:tä 4K bluray:hin päivityksiä mitä kuvittelin niin asiat ovat menneet vain enemmän ei suunnitellusti.

Mitä enemmän näin 4K elokuvia ja varsinkin vanhempia julkaisuja niin sitä enemmän halusin hankkia tiettyjä julkaisuja. Sen jälkeen kun hankin Denon X3600H vahvistimen niin olen päivittänyt muutamat julkaisut ihan vain Dolby Atmos ääniraidan takia kun tiedän hankkivani Atmos kaiuttimet hyvinkin pian. Mielestäni on ihan "järkevää" päivittää ainakin tiettyjä julkaisuja 4K:hon ihan vain paremman värimaailman takia sekä myöskin mahdollisen Dolby Atmos ääniraidan. Mielestäni 4K:n paras asia on värimaailma eikä niinkään parempi resoluutio HDR10 sekä Dolby Vision tuo julkaisuihin paljon enemmän kuin pelkkä 1080p:stä 4K:hon päivittäminen. Tämän huomaa hyvin varsinkin vanhemmissa julkaisuissa siihen 2000 luvun taitteeseen mitkä ovat siis tehty hyvin. 

4K bluray elokuvat:

  1. Blade Runner 2049 (4K Ultra HD + Blu-ray) 

  2. Bram Stokers Dracula (4K Ultra HD + Blu-ray)

  3. E.T. The Extra-Terrestrial (4K Ultra HD + Blu-ray)

  4. Philadelphia (4K Ultra HD + Blu-ray)

  5. Tomb Raider (4K Ultra HD + Blu-ray)

  6. Baby Driver (4K Ultra HD + Blu-ray + Digital Download)

  7. Black Hawk Down (4K Ultra HD + Blu-ray)

  8. Close Encounters of The Third Kind 40th Anniversary Edition (4K Ultra HD + Blu-ray)

  9. Schindler's List (4K Ultra HD + Blu-ray (25th Anniversary Edition))

  10. Grease (4K Ultra HD + Blu-ray (40th Anniversary))

  11. Men in Black (4K Ultra HD + Blu-ray + Digital HD)

  12. 2001: A Space Odyssey

  13. Avengers: Infinity War

  14. Avengers: Endgame

  15. Apocalypse Now

  16. Casino

  17. Scarface

  18. Alita: Battle Angel (4K Ultra HD + Blu-ray)

  19. Armoton (4K Ultra HD + Blu-ray)

  20. Mad Max: Fury Road (4K Ultra HD + Blu-ray)

  21. Blade Runner (4K Ultra HD + Blu-ray)

  22. Mission: Impossible - Fallout (4K Ultra HD + Blu-ray)

  23. Braveheart (4K Ultra HD + Blu-ray) (3 disc)

  24. The Matrix (4K Ultra HD + Blu-ray) (3 disc)

  25. Saving Private Ryan (4K Ultra HD + Blu-ray) (2 disc)

  26. Predator (4K Ultra HD + Blu-ray) (2 disc)

  27. The Shining (4K Ultra HD + Blu-ray) (2 disc)

  28. John Wick 1

  29. John Wick 2

  30. John Wick 3 - Parabellum

  31. American Ganster

  32. Gladiator

  33. Big Lebowski

Päivitin listaan Zoom.co.uk:sta 3 for 30£ kampanjan hankinnat American Gangster, Gladiator & The Big Lebowski.

Laittakaa ylös päivämäärä 16.-17.9.2023 niin kuin minunkin on tarkoitus sillä tuolloin on tämän vuoden Hifimessut sekä Habitare. Habitare alkaa muutamaa päivää aikaisemmin eli onko nyt keskiviikosta -sunnuntaihin vai normaaleille kävijöille torstaista - sunnuntaihin mutta Hifimessut ovat vain viikonloppuna. Vielä ei ole tullut mitään sen parempaa infoa mitä siellä on saati lipun hintoja mutta normaalisti Habitare lipulla on päässyt kumpaankin tapahtumaan. 

Kirjoittelinkin tuossa jo ensimmäisen kirjoituksen uudesta päätevahvistimesta minkä ostin tämän viikon alussa ja mitä nyt tulin loppuviikoksi asentamaan ja kokeilemaan. Ensimmäinen ilta ja toisen päivän aamupäivä menikin tosiaan tuon NAD C298 päätevahtimen liittämiseen Denon x3600H kotiteatteri vahvistimeen. Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa NAD C298 olen käynyt asiat jo läpi. Kuitenkin nyt viimein olen päässyt kuuntelemaan NAD C298 päätevahvistinta niin vinyyleiden, Node 2i, HBO Max:in sekä parin 4K bluray elokuvan kanssa.

Riaa-korjainta / phono päätettä olen miettinyt aina siitä asti kun päivitin levysoittimeksi Rega Planar 3:n viime kesänä. Tuon hankinnan jälkeen minun oli tarkoitus ostaa Regan oma Rega phono box mitä nytkin oli käytännössä tarkoitus hankkia. Kuitenkin minulle tarttui nyt käteen Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjain / phono pääte mikä ei kuitenkaan ollut minulle ihan tuntematon tapaus.

Tulin hankkineeksi tällä viikolla extemporeen NAD C298 päätevahvistimen minkä laitoin kiinni Denon x3600H vahvistimeeni. Kirjoittelin jo tuossa NAD C298 päätevahvistin kokemuksia että minulla oli kaiuttimien kanssa ongelmia kun laitoin NAD C298 päätevahvistimen kiinni. Kaiuttimista kuului huminaa ja särinää kun laitoin ne kiinni NAD C298 päätevahvistimeen. En meinannut alkuun mitenkään tajuta missä oli ongelma ja voiko sen korjata vai pitääkö minun palauttaa NAD C298 päätevahvistin takaisin?

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä katsomassa Oppenheimer Helsingin Finnkinon Tennispalatsissa uudessa LUXE-salissa. Minun oli tarkoitus käydä testaaamassa Tennispalatsin uudet LUXE-salit jo kesäkuun alussa mutta päädyinkin menemään toiseen elokuvaan ja elokuvateatteriin. Kirjoittelen pienen jutun uudesta LUXE-salista kunhan tästä jaksan. No jokatapauksessa tiistaina tuli palattua takaisin Vammalaan mutta matkan aikana päätin käydä Tampereen Hifihuoneella kyselemässä asioista ja toista mielipidettä. 

 

Hommasin Konto akustiikkalevyt hieman yli kuukausi sitten mistä kirjoitin jo ensimmäiset Konto akustiikkalevy kokemuksia. Nyt kun Konto akustiikkalevyt ovat olleet seinissä kuukauden niin olen ehtinyt katsomaan enemmän sarjoja, elokuvia sekä kuunnellu musiikkia niiden kanssa. Oikeastaan mitään suurempaa eroa en ole huomannut ensimmäisien päivien kokemuksien ja tämän hetken väliltä mutta viimeisien elokuva katseluiden perusteella näin on. Hommasin siis