Seitsemässä viikossa 13kg pois

04.08.2021 - 10:24

Seitsemäs viikko dieetistä oli kaikin puolin vaikein vaikka painoa lähti pois. Olin koko viikon flunssassa mikä alkoi kurkkukivusta minkä sain auton ilmastoinnista. Nyt kun tässä mennään kahdeksatta viikkoa miinus kaloreilla ja treeni määriä on lisätty niin vastustuskyky on heikentynyt ja flunssan saamisen riski on näin ollen kasvanut. Tästä huolimatta en lähtenyt vähentämään treenejä vaan kävin kerran päivässä salilla ja kahdesta kolmeen kertaa lenkillä. Kävin myöskin vetämässä intervalleja alkuviikosta jolloin olotila ei tuntunut olevan niin huono.

Kaikesta tuosta huolimatta "parhaimpana" päivänä loppuviikosta paino kävi 104.2kg mikä on yli kolmetoista ja puoli kiloa pois lähtöpainosta. Kuitenkaan tuohon painoon en ole tuon jälkeen päässyt vaan yleensä paino on ollut 104.5kg mikä tuokin on yli kolmetoista kiloa pois. Nyt kun on menossa jo kahdeksas viikko parhaillaan niin paino on jämähtänyt kyllä paikoilleen niin kuin on käynyt jo tässä aikaisemmin. Kuitenkin sen jälkeen kun paino on jämähtänyt paikoilleen niin olen saanut sen menemään jälleen alaspäin joten mitään suurempaa paniikkia en ota.

Seitsemännellä viikolla kun olin flunssassa sekä muutenkin aloin huomaamaan väsymisen merkkejä niin kuntosalilla kuin lenkeilläni. Tätä on nyt jatkanut ja jatkunut minkä takia olen alkanut hieman enemmän syömään. En hirveästi tai merkittävästi mutta jotain pieniä lisäyksiä välipalaan ja tai iltapalaan. Ajattelin väsymisen johtuneen flunssasta ja siitä, että en ole vielä palautunut flunssasta mutta en ole tuosta ihan varma. Tämän johdosta olen nyt alkanut syömään edes hieman enemmän ja miettinyt pienen tankkauksen olevan paikoillaan. En ole pitänyt yhtään tankkauspäivää seitsemän ja puolen viikon aikana.

Voimatasot ovat sentään pysyneet ihan hyvin yllä sillä olen saanut tehtyä normaaleilla painoilla lyhyitä sarjoja mutta ongelmat ovat alkaneet pidemmistä kymmenen toiston tai yli sarjoista. Esimerkiksi penkissä olen jaksanut tehdä hyvin 140kg painoilla kolme viiden toiston sarjaa mutta tämän jälkeen kun olen nostanut painot 160kg ja ottanut slingshotin käyttöön niin en ole jaksanut enää. Normaalisti pystyin tekemään itse ilman spotteria 140kg painoilla kolme viiden - seitsemän toiston sarjaa minkä jälkeen 160kg painoilla slingshottia käyttämällä saman. Samaa olen huomannut kyykyssä ja maastavedossa joiden jälkeen en ole oikein jaksanut tehdä muita liikkeitä.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.