Yritetään nyt ottaa oikeaa aikaa kiinni tässä kolme penkki treeniä viikkoon kirjoituksissa. Sain nyt perjantaina päätökseen kahdeksannen viikon kun teen kolme penkki treeniä viikkoon. Nyt eletään sunnuntaina kun kirjoittelen tätä kirjoitusta. Kirjoitin tuossa aamupäivällä jo kuudennen viikon yhteenvedon kolme penkki treeniä viikkoon ja päätin nyt sitten samalla kun pihalla on lämmin ja pääsen kirjoittamaan ensimmäistä kertaa aikoihin parvekkeella että kirjoitetaan yksi vielä. Eilen lauantaina avasin jalkatreenin jälkeen parvekekauden syömällä pizzan treenin jälkeen parvekkeella ja nyt sunnuntaina kirjoittelen tätä kirjoitusta minkä kyllä saatan julkaista sitten seuraavalla viikolla mutta kirjoitan sen joka tapauksessa ennakkoon.
Kuudennella viikolla sain tehtyä ykkös nosto ennätyksiä ja erilaisia sarja ennätyksiä. Vaikka pinnaus lattia penkissä sekä kapeassa penkissä tulikin nyt nostettua 200kg niin tällä seitsemännellä viikolla ei jatkettu 200kg linjaa. Tämä on ollut myös trendi näiden kolme penkki treeniä viikkoon treeneissä. En siis jatka siitä mihin edelliset treenit jäävät vaan käytän erilaisia painoja sekä toistomääriä treeneissä. Ajattelen kyllä mitä olen viime aikoina tehnyt mutta minulla ei ole mitään sellaista tavoitetta että "jatkaisin" siitä mihin viime treenissä jäin. Minulla on yksi suurempi tavoite mihin tähtään näissä kolme penkkiä treeniä viikkoon treeneillä eikä se ole se että joka treenissä saisin suurempia ja suurempia painoja.
Olen nyt mielestäni tehnyt näiden oikeasti kahdeksan viikon aikana asioita todella paljon oikein ihan sen takia että en ole treenannut niin kuin olisin tehnyt tämän muutama vuosi sitten. En halua saada treeniin yhtä hyvää nostoa ja sen jälkeen ok sarjoja vaan haluan mielummin hyvän sarjan kuin kovan noston. Vaikka tietäisin ja tunsisin että saisin treenissä tehtyä yhden kovemman sarjan tai noston mihin pystyisin niin en lähde aina sitä yrittämään sillä mielummin otan "varman" päälle ja teen hyvän sarjan kuin epäonnistuneen sarjan. Ennen tekisin asiat varmaan toisin ja lähtisin tosi usein yrittämään jotain mitä en sitten tulisi saamaan.