Philips HD9867/90 Premium Range XXL Smart Sensing ensi kokemukset

21.01.2023 - 17:32

Viime viikon torstaina kun palasin kotiin kolmen viikon maalla olon jälkeen kävin hakemassa Pirkkalan Verkkokauppa.comista Philips HD9867/90 Premium Range XXL Smart Sensing airfryerin. Minun oli tarkoitus kokeilla airfryeria vasta viikonloppuna kunnolla että katsoisin asiaa ajan kanssa enkä lähtisi liian nopeasti kokeilemaan ja pilaamaan ruokaa. Kuitenkin kun tein kotona töitä etänä niin päätinkin sitten tehdä lounaan Philips HD9867/90 Premium Range XXL Smart Sensing airfryerilla enkä pannulla niin kuin olin aluksi ajatellut. Minun oli tarkoitus alunperin tehdä ihan pelkkää jauhenlihaa ja riisiä mutta päädyinkin sitten tekemään jauhelihapihvejä airfryerillä.

Aluksi tein kaksi jauhelihapihviä mitkä söin lounaaksi ja olivat samalla testi onnistunko tekemään ruokaa airfyerillä. Katsoin nopeasti ohjeita netistä minkä perusteella kokeilin lämpötilaa sekä aikaa. Kuitenkin ohjeet ovat suuntaa antavia sillä niin ne ovat olleet normaalilla uunilla kuten nyt myös airfryerillä mitä olen huomannut. Kuitenkin jauhelihapihvit onnistuivat ihan hyvin mutta jouduin hieman lisään aikaa alkuperäiseen aikaan. Samalla kuitenkin huomasin että airfryerillä on helppo jatkaa aikaa sekä katsoa ruokaa toisin kuin normaalilla uunilla missä höyry vain nousee ja kädet tuntuvat palavan.

Ensimmäiset pari jauhelihapihviä onnistui hyvin niin lounaan jälkeen tein neljä pihviä lisää jääkaappiin seuraaviksi päiviksi valmiiksi. Ensimmäisen airfryer kokeilun onnistuessa hyvin niin illalla ennen kuntosalille menemistä kävin kaupassa ja satuin muistamaan ostaa pari pussia Siipiveikkojen boneless kanaa, pyttipannu aineksia sekä myös ihan normaalia kana filettä. Tällä viikolla tuli ostettua lohen palanen sillä halusin testata miten lohi valmistuu airfryerillä.

Ensimmäinen pussi Siipiveikkojen boneless kanasta meni sitten heti perjantai-iltana treenin jälkeen airfryeriin. Lauantaina tuli tehtyä ensimmäisen kerran pyttipannua. Sunnuntaina tuli tehtyä sitten toinen pussi Siipiveikkojen boneless kanaa. Tämän viikon alussa tein ensimmäistä kertaa kana filettä minkä kuorrutin korppujauhoissa. Loppuviikosta olikin sitten lohen kokeilu vuorossa. Ainiin ja pari kertaa on tullut tehtyä pakaste kasvikset mitkä tuli helpommin kuin pannulla.

Se mitä huomasin heti ensimmäisistä kerroista alkaen oli se että onneksi ostin xxl-mallin enkä lähtenyt pienemmän laitteen kannalle. Varsinkin jos haluaa meal prepata ruokaa etukäteen minkä sitten vain lämmittää niin pienemmällä airfryerillä tuosta ei tulisi mitään. Jopa xxl-malliin kanaa tai jauhelihapihvejä ei nyt niin hirveästi saa ja ellei ruokaa halua laittaa toisen päälle niin neljä pihviä ja neljä kana filettä kerralla airfyeriin mahtuu ilman että niitä pitää tunkea laitteeseen. Myös heti huomasin sen että laitteeseen kannatti panostaa sillä Philips HD9867/90 Premium Range XXL Smart Sensing:lla ruokaa ei tarvitse käännellä kesken kaiken. Kun tein jauhenlihapihvejä tai kanafilettä niin ruoka piti vain laittaa airfryeriin minkä jälkeen vain laittaa lämpötila sekä aika. Tämän jälkeen vain odottaa ja ruoka oli valmista sekä molemmin puolin samanlaista.

Kun tein ensimmäisen kerran Siipiveikkojen boneless kanaa niin olin yllättynyt kuinka hyviä niistä tuli. Pussissa oli jopa valmiiksi airfyer ohjeet joiden mukaan ne valmistin. Jo yksin omaan noiden boneless kanan takia airfyer on hyvä hankinta. Myöskin kaikki muut mitä olen tehnyt on onnistunut ja nopeampi valmistaa kuin uunissa. Toisaalta itse olen tehnyt jauhenlihapihvit sekä pyttipannun normaalisti pannulla hellalla mutta nyt ne voin tehdä yksinkertaisemmin airfryerillä. Kanafileet puolestaan olivat paljon parempia tehtynä airfyerillä kuin mitä olen niitä uunissa tehnyt. Siksi en pahemmin uunissa ole kanaa useasti tehnyt sillä se on ollut enemmänkin liian kuivaa kuin hyvää kanaa. Lohen kanssa taas ei ollut mitään ihmeellisyyksiä muuta kuin että lohi tuli nopeammin valmiiksi kuin normaalilla uunilla.

Airfryer nopeuttaa niitä ruokia mitä olen uunilla tehnyt mutta mitään suurempaa en siellä ala tekemään kuten pizzaa. Ne ruuat joita olen tehnyt pannulla niin airfyerillä niistä tulee vähä rasvaisempia ja sitä kautta erilaisia mutta ruuan käytössä oleva aika ei hirveästi eroa. Ne ruuat joita olen tehnyt uunissa niin tulee nopeammin ja kanan olen saanut paremmaksi. Tämän lisäksi uuniin verrattuna ruokaa ei tarvitse Philips HD9867/90 Premium Range XXL Smart Sensing airfryerillä käännellä mikä tekee ruuan laitosta vieläkin helpompaa. Ranskalaisia en ole vielä ehtinyt tekemään mutta boneless kanat Siipiveikoilta ja nyt Hooksin versiot joita ostin täksi viikonlopuksi on uusi asia mitä alan syömään enemmän.

Philips HD9867/90 Premium Range XXL Smart Sensing on myöskin helppo pestä sillä kaikki osat irtoavat helposti ja ovat kone pestäviä. Itse olen toistaiseksi pessyt laitteen osat vedellä ja Fairy:llä jokaisen käytön jälkeen. Ainoa kerta mikä on ollut eniten aikaa vievää oli lohi mistä lähti eniten rasvaa pois. Minun oli tarkoitus laittaa osat tiskikoneeseen kun laitoin tiskikoneen päälle mutta tällä kertaa kone oli niin täynnä ettei osat sinne mahtuneet.

Ensimmäisen viikon perusteella Philips HD9867/90 Premium Range XXL Smart Sensing oli hyvä hankinta ja on jo hieman laajentanut mitä ruokaa teen. Saa nyt sitten nähdä mihin suuntaan ruuan laittaminen pidemmällä aikavälillä menee

Jaksoin nyt kuvata sen minkä olen kirjoittanut täällä blogissani jo pari kertaa eli pekonin valmistusohje airfyerilla.

Kesällä loman aikana innostun jostain syystä tekemään ja kokeilemaan uusia asioita varsinkin ruokailun puolella.  Viime kesänä yllätyksekseni vedin koko loman käytännössä puhtaalla ruokavaliolla kun luulin että kävisin ulkona syömässä sekä hakisin Kotipizzasta pizzan. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan kehitin siinä sitten puhtaan ruokavalion minkä runkoa olen vieläkin käyttänyt. Ajan myötä olen tehnyt tuohon ruokavalioon muutoksia mutta pääsääntöisesti viime kesän loman ruokavalio on vieläkin käytössä.

Oli jo tarkoitus kauan sitten kirjoittaa Philips Essential HD9270/70 Airfryer XL kokemuksia kun äitini hankki sellaisen ja olen sitä jo monet kerrat käyttänyt. Itse hankin itselleni vuoden alussa kun palasin joulun vietosta kotiin niin Philips HD9867/90 Premium Range XXL airfyerin mistä olenkin jo kirjoittanut enemmän tai vähemmän asioita. Nyt vuorossa on enemmäkin vertailu mitä olen huomannut halvemman Philips Essential HD9270/70 Airfryer XL ja kalliimman Philips HD9867/90 Premium Range XXL airfyerin väliltä.

Pääsiäisen aikaan huomasin painon hieman nousseen tai ainakin tulleen pöhötystä. Huomasin tämän kyllä muutenkin mutta viimeistään aina kuntosalilla kun laitoin salivyötä päälle. Salivyön laittaminen oli hieman tuskaisempaa kuin mitä se oli ollut eikä vyön alle jäänyt niin sanotusti väliä. Normaalisti salivyö on tuntunut jämäkältä vaikka kropan ja vyön väliin on jäänyt hieman väliä. Tuolloin pääsiäisen tienoilla non ei ollut sillä hyvä että sain salivyön päälle sen nykyisissä säädöissä. Salivyön säätöjä en lähtenyt muuttamaan eikä niitä ollut tarve myöskään muuttaa.

Olen nyt tehnyt viisi kertaa pekonia airfyerilla ja ajattelin jakaa kokemuksiani. Olen ostanut kolme pakettia pekonia jotka ovat sisältäneet 10 pekonia per paketti ja olen tehnyt viisi pekonia kerralla. Ensimmäisellä kahdella kerralla tein pekonia arifyerilla kuten mitä tahansa muutakin ruokaa. Yritin löytää pekonin tekemisen ohjeen airfyerille mitä en oikein löytänyt niimpä normaaliin tapaan katsoin pekonin valmistusohjeet uunilla minkä jälkeen sovelsin

Tämä oli ihan odotettavissa eikä tullut itselleni yllätyksenä mutta ihmiset menevät paniikkiin kun kaupan lakon takia useat kaupat tulevat olemaan kiinni. Itseäni tuo ei vaikuta kun Ison Omenan Citymarket on auki eikä myöskään sen takia että olen jo loppuviikon ostokseni tehnyt normaaliin tapaan alkuviikosta. Kun eilen kävin Isossa omenassa salilla niin ainakaan silloin en huomannut Citymarketissa saati Prismassa minkäänlaisia jonoja niin silloin ajattelin että