Penkkitreeni ketjuilla sekä vuoden ensimmäinen 200kg

13.03.2022 - 10:17

Viime viikolla kävin tekemässä maastaveto treenin sekä kyykky treenin PTVGYM:llä mikä tiesi maastavetoa sekä kyykky ketjuilla. Olin ennen tätä viidettä treeniä tehnyt kaksi kertaa maastavetoa sekä kaksi kertaa kyykkyä ketjuja käyttäen niin ajattelin penkin olevan nyt vuorossa. Oli se sitten PTVGYM tai Loaded Gym niin aina kun olen kyseisissä paikoissa käynyt treenaamassa niin tavoitteeni on tehdä asioita joita en normaalisti pääse tekemään. Miksi tehdä normaalin treenin tapaista treeniä eikä hyödyntää salin erikoisuuksia?

Siitä lähtien kun hankin 10-kerran kortin PTVGYM:lle niin ajattelin alkaa nostamaan penkki kuntoani 200kg että saisin uuden salin missä olen saanut penkissä 200kg. Tänä vuonna olen pääsääntöisesti treenannut penkissä 20 - 30 toiston sarjoja 110kg sekä 120kg painoilla. Tämän lisäksi olen ottanut muutamia kertoja 140kg painoilla pysäytyspenkissä viiden toiston sarjoja. Viime viikolla yritin ensimmäistä kertaa katsoa missä kunnossa olen ja sain nostettua 160kg sekä 180kg mikä yllätti siinä mielessä, että 180kg tuli vaikka en ole voimaa treenannut kolmeen kuukauteen.

Tällä viikolla heti maanantaina paukuttelin räkkivedossa 280kg sarjaennätyksen minkä lisäksi maksimi ennätyksen 290kg. Tuon jälkeen tiistaina oli vuorossa penkki treeni missä yritin tehdä pitkiä sarjoja 150kg painoilla. Tuossa yrityksessä epäonnistuin totaalisesti sillä sain ensin viisi toistoa normaalilla tyylillä ja tämän jälkeen kymmenen toistoa slingshotilla. Tiesin kyllä jo lämmittelyä tehdessä että kaikki ei tuntunut ihan niin kevyelle. Siitä johtuen ajattelin kuitenkin saavani 150kg painoilla enemmän kuin viisi toistoa mitä sain. Kuitenkin minusta kuulemma paistoi jo kauas että tänään ei ole minun päiväni ja että minua ei kiinnosta.

Ennen perjantaita oli keskiviikko sekä torstai milloin myöskään treenit ei oikein lähtenyt vaikka keskiviikkona sain kyykyssä tehtyä ihan ok treenin. Näin ollen en tiennyt yhtään mitä odottaa perjantailta jolloin minun oli tarkoitus tehdä ensimmäistä kertaa ikinä penkkiä ketjuilla. Olin juuri tiistaina saanut 150kg painoilla viisi toistoa niin tuo ei edesauttanut asiaa mutta perjantaina en miettinyt mitä olin tehnyt koko viikolla vaan lähdin ihan puhtaalta pöydältä. En tiennyt mitä odottaa enkä suunnitellut etukäteen miten lähden penkkiä tekemään ketjuilla.

Lähdin tekemään penkkitreeniä ihan normaaliin tapaan kun ajattelin hieman katsovani missä kunnossa olen ja sen jälkeen hieman laskemaan painoja ja laittamaan ketjut paikoilleen. Toinen tapa olisi ollut lähteä heti ketjujen kanssa liikkeelle mutta syystä tai toisesta halusin eka katsoa penkki kuntoani. Kun tein eka penkkiä 60kg, 100kg sekä 140kg niin tuo 140kg tuntui todella kevyelle toisin kuin tiistaina. Tämän johdosta päätin tehdä 160kg ja katsoa miten se tulee. Sanoin spotterilleni että jos 160kg tulee helposti niin kokeilen 180kg ja jos se tulee hyvin niin kokeilen 200kg ja sitten lähden sen jälkeen leikkimään ketjuilla.

Kaikki päätyi menemään hyvin eli 160kg tuli todella kevyesti niin kuin 180kg. Tämän johdosta päädyin nostamaan painot 200kg mikä tuli lopulta hyvin mutta mikä itselleni tuntui että vauhti pysähtyy ja tämä saattaa jäädä nostamatta. Kuitenkin tanko nousi koko ajan ylös vaikka siihen alkuun tulikin sellainen hydrauliikkapumppun tapainen efekti eli alkuun nousi nopeasti ja loppu tuli hitaasti. Tämä kaikki tuli yllätyksenä sillä olin ennen tätä treeniä penkannut yhdessä treenissä 160kg & 180kg ja juuri tällä viikolla saanut hikisesti viisi toistoa 150kg:lla. En ollut tänä vuonna edes penkannut voimaa vaan ylipitkiä 20 - 30 sarjoja ja siitä huolimatta sain nyt ensimmäisellä yrityksellä 200kg.

Olen nyt penkannut kerran Tampereen Loaded Gym:llä sekä Pitäjänmäen PTVGYM:llä joissa molemmissa olen saanut nostettua 200kg. Aika täydellistä tekemistä ja nyt pitää sitten varmaan lopettaa penkkailut näiltä saleilta tekemättä ja keskittyvät muihin treeneihin? Ei sillä haluan tehdä penkkiä ketjuilla mitä tein ensimäistä kertaa nyt ja mikä tuli sinällään yllätyksenä kuinka helppoa sitä oli tehdä verrattuna kyykkyyn tai maastavetoon mitkä ovat vaikeampia teknisesti. Kyykyssä pitää hallita tasapaino sillä ketjut vievät liikettä edestakaisin aiheuttaen helposti heiluntaa ja maastavedossa nostaminen on vain raskasta kun koko ketju on maassa mistä sitä pitää lähteä nostamaan. Jostain syystä penkki tuntui helpommalta verrattuna näihin kahteen muuhun liikkeeseen eikä siinä ollut mitään hakemista vaan se tuntui enemmän luontevalta.

En havainnut mitään ihmeellistä mikä olisi vaikuttanut niinkään tekniikkaan vaan tanko tuntui hieman raskaalle suuremmilla painoilla. Penkkasin siis ensiksi 200kg normaalisti minkä jälkeen laskin painot 100kg ja lisäsin ketjut. En tiennyt mitä odottaa ja minulla oli kuitenkin tuo 200kg nosto taustalla niin halusin lähteä ihan alusta. 100kg ketjuilla tuntui tyhjälle tangolle millä tein kaksi toistoa. Tämän jälkeen menin 140kg jälkeen 160kg painoihin joilla sain tehtyä kaksi toistoa ja sen jälkeen 140kg painoilla kahdeksan. Tämän treenin tarkoitus oli vain katsoa ja kokeilla miltä ketjut tuntuvat niin tein vain miltä tuntui ja tietenkin tuo 200kg rokotti suurempia painoja.

Olen kuitenkin penkannut kuminauhoilla aika paljon viime vuonna ja kuminauhoilla penkkaaminen on todella raskasta. Luulin tämän auttaneen ketjuilla tehdessä todella paljon että kaikki erot normaaliin penkkiin verrattuna eivät tulleet yllätyksenä. Myöskin kun penkki tekniikka on stabiili eikä se hirveästi elä kesken toistojen niin se auttaa sillä mitä enemmän tekniikka vaihtuu kesken toiston niin se vaikuttaa erikoistekniikoita. Siksi onkin parempi ensiksi keskittyä pitämään tekniikka kasassa normaalia penkkiä tehdessä ennen kuin lähtee tekemään kuminauhalla tai ketjuilla.

Versa gripsit ja vetoremmit on periaatteessa sama asia, mutta käytännössä eri asia. Molemmat ovat vetoremmejä joilla haetaan liikkeisiin pitoa ja helpotetaan liikkeen ottamista lihakseen. Itselläni meni kauan aikaa, että alussa edes tutustuin vetoremmeihin. Tähän aikaan ei ollut tietoakaan Versa gripsseistä vaan melkein rannesiteet ja vyö olivat vetoremmien ohjella tunnetumpia apuvälineitä. Vetoremmit ovat mielestäni enemmän oldschoolia ja versa gripssit

Väliviikon pitäminen kuntosaliharjoittelusta on ollut minulle alusti asti yksi vaikemmista asioista. Käytännössä siitä alkaen kun aloin käymään kuntosalilla yli kymmenen vuotta sitten aina tähän päivään asti väliviikkon pitäminen on ollut minulle korkea kynnys. Ihan samalla tavalla kuin kevyt viikko tai kevennetty viikko. En oikein osaa sanoa ja en tiedä mikä noista kahdesta asiasta tekee minulle niin vaikean. Alkuvuosina yritin pitää joskus kevennettyjä

Eilen tuli kolottua hieman olkapäätä hauisliikkeessä kun otin hieman liian suuret painot käyttööni. Kyseessä oli vielä ensimmäinen kunnon sarja missä tämä tapahtui, mutta tästä huolimatta tein treenin loppuun saakka. Illalla ja aamulla laitoin olkapäähän normaaliin tapaan Voltaren geeliä mitä nyt olen laittanut kipeisiin paikkoihin jotka ovat tulleet juurikin treenissä kipeiksi. En sitten tiedä onko juuri Voltaren geeli se paras ja oikea ratkaisu, mutta tähän

Aloin tiistain rinta- & selkätreenin jälkeen kävellessäni kuntosalilta kotio miettimään, että voisin pitää ensi viikolla väliviikon kuntosalista. En oikein tiedä mistä tuo ajatus oikeastaan tuli, mutta mitä enemmän aloin asiaa miettimään niin sitä paremmalta ajatus tuntui. Ajattelin asiaa melkein koko kävelyn ajan kuntosalilta kotiin ja vielä kotiin päästyäni jatkoin asian pohtimista. Sinällään juuri tuolloin tiistaina kropassa ei tuntunut mitenkään

Tiistaina oli suunnitelmissa treenata rinta- sekä selkätreeni jolloin maanantain treeni yhdistyisi tämän tiistain treenin kanssa. Tarkoitus oli siis jakaa tällä viikolla selkätreeni kahdelle päivälle aloittaen sen maanantaina ja jatkaen sitä tiistaina. Maanantain treenissä pääpaino oli olkapäissä joiden lisäksi tuli tehtyä pari liikettä selkää. Tiistain pääpaino oli rintatreenissä ja tarkoituksena oli tehdä ohessa selkää pari kolme liikettä. Näin ollen tälle

Sunnuntai - maanantai välisenä yönä oli jälleen Super Bowl ja tällä kertaa juhlavuosi pelin ollessa 50:s. Super Bowleja olen vuosien saatossa katsonut vähemmän tai enemmän. Nuorempana ja muutenkin aikaisemmin Super Bowleja tuli katsottua aika vähän, mutta muistaakseni niitä silloin tällöin katsoin. Viime vuosina Super Bowlista on tullut vain sellainen, että katson sen jos vain mahdollista. Amerikkalainen jalkapallo on monipuolinen ja hieno lajina, mutta siitä

Minulla oli jälleen viikonloppuna reissu elokuviin tällä kertaa katsomaan The Danish Girl vaikka aihe ei itseäni kiinnostanutkaan. Käytännössä menin katsomaan elokuvan lähinnä Alicia Vikander takia josta aloin tykkäämään loistavassa elokuvassa nimeltä Ex Machina sekä The Man from U.N.C.L.E. The Danish GIrl oli ehdottomasti parin viime elokuvan Spotlight sekä Revenant jälkeen huonoin. Luulisin muutenkin, että tämän vuoden Oscar parhaasta elokuvasta menee joko

Tuplatreeniviikko on nyt takana samoiten kuin uusittu ruokavalio. Uusitulla ruokavaliolla tarkoitan lähinnä sitä, että tämän viikon lounaat sisälsivät nyt käytännössä ensimmäistä kertaa vihreää salaattia minkä joukossa oli kurkkua. Oikeastaan mikään oma tekemäni lounas töihin nyt näiden parin vuoden aikana mitä olen tehnyt ei ole sisältänyt mitään vihreää. Ainoat salaatit mitä olen syönyt on ollut silloin kun olen mennyt ihan lounasravintolaan syömään

Keskiviikko olikin sitten lopulta välipäivä vaikka olin suunnitellut meneväni halliin juoksemaan. Juoksun väliin jättämiseen vaikutti lopulta parikin asiaa. Ensinnäkin olin tiistain jälkeen aika väsynyt ja mietin onko nyt järkeä pitää treeniputkea päällä. Toinen asia oli, että minulla oli jo muutenkin keskiviikolle suunnitelmissa hakea Kodin 1:stä kenkähylly sekä verhot mitkä olivat siellä odottamassa. Toinen oli internet tilaus ja toinen paikan päältä ostettu

Samalla kun raskas treeniviikko suurilla painoilla lyhyempiä kuuden toiston sarjoja loppui ja aloitin tällä viikolla tupla treenien tekemisen niin samalla tein muutoksia myös ruokavalioon. Vaikka viime viikolla tulikin tehtyä isommilla painoilla kuuden toiston sarjoja ja treenit olivat sen kautta raskaampia niin tästä huolimatta viime viikon ruokailuni eivät olleet mitään mättöä vaan päin vastoin. Mielestäni söin jo viime viikolla hieman vähemmän siihen