Penkissä isoilla painoilla mahdollisimman paljon toistoja

16.11.2016 - 12:06

Jatkoin tänään treeniä tiistaiseen tapaan. Tiistaina aloitin selkätreenin maastavedolla missä vedin isoilla painoilla mahdollisimman paljon toistoja. Tänään aloitin treenin samalla tavalla mutta penkissä jossa otin isot painot ja yritin tehdä mahdollisimman paljon toistoja. Tämän jälkeen loput liikkeet menivät maanantaiseen sekä tiistaiseen tapaan kahdentoista toiston sarjoilla. Samalla huomasin olleen palautunut täydellisesti tiistain raskaasta selkätreenistä ja palautumista auttoi eilen ollut täysivälipäivä. Tänään tuli myös huomattua se ettei viime viikkoinen "epänormaali" aktiivinen viikko vaikuttanut tämän viikon jaksamisiin sekä sen että tiistain "supertreeni" ei ollut vain yksi hyvä treeni viikkoon. Maanantain treeni oli raskas ja pitkästä aikaa erilainen mutta tiistain ja tämän päivän treenit olivat silti hieman erilaisia juuri treenin aloituksen myötä. Maanantaina kun en käyttänyt samanlaista avausta kuten tiistaina ja tänään isoilla painoilla mahdollisimman paljon toistoja. Tälläinen olisi sopinut hyvin pystypunnerruksen tekemiseen mutta maanantai ei tullut vielä tälläinen mieleen.

Tämän viikon kuntosalitreenien jälkeen ja ennen ei ole niinkään tehnyt edes mieli mennä juoksemaan kun on pitänyt palautua kovemmista kuntosalitreeneistä pidempään ilman lisätreenejä. Juuri tällä viikolla onkin huomannut pidempien sarjojen sopivan paremmin juoksemisen kanssa. Tällöin olen saanut treeneistä hieman kevyempiä palautumisen kannalta jolloin juokseminen ei ole sotkenut niin paljon palautumista sekä kuntosalitreenejä. Varsinkin nyt kun treenit ovat menneet hieman paremmin kuin oletin niin tälläinen viikko on ollut hyvä vetää viime viikon jälkeen. Tälläinen tuo juuri enemmän vaihtelua kun sotkee erilaisia treenejä sekä teko tyylejä keskenään. Tietenkin jos en olisi ehtinyt palautua viime viikon treeneistä tai kova yhteismäärä juoksuissa olisi rikkonut kroppaa jollain tapaa niin asia olisi toisenlainen. Tuollaisen raskaan viikon jälkeen olisi myös ollut miettiä yleisesti kevyempää viikkoa. Tällä hetkellä tuo kevyempi viikko onkin keskittynyt juoksemiseen mutta ei kuntosalille.

[[{"fid":"375","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Olettaisin tämän hyvien tuloksien taustalla olevan alkuvuoden tupla kuntosalitreeniviikot jolloin tuli treenattua kaksi kertaa päivässä toisen treenin olleen isoilla painoilla ja toisen pidemmillä sarjoilla. Viime vuosi meni suurilta osin pidempiä sarjoja tehdessä joten ilman alkuvuoden isommilla painoilla olleita treenejä tämän viikon rytistys ei olisi ollut ihan tälläistä. Tein kyllä jouluna isommilla painoilla sarjoja mutta pidempi aikainen pienillä painoilla pidempiä sarjoja tehdessä maksimipainot ja yleisesti painot alkavat tippua. Pitempiä sarjoja tehdessä kestävyys kyllä kasvaa ja paranee mutta maksimivoima alkaa heikentyä kun kroppa ei ole tottunut nostamaan niin suurilla painoilla. Itselläni maksimipainot eivät ehtineet laskea oikeastaan juuri yhtään puolessa vuodessa kun kokeilin tehdä jouluna isoilla painoilla. Kyllä jotain tippumista oli huomattavissa mutta yleisesti toistomäärät olivat ne jotka puolestaan laskivat isommilla painoilla.

Rinta- & ojentajatreeni

  • Penkki 70kg x10, 110kg x10, 140kg x5, x4, x4, x4
  • Ranskalainen punnerrus 3x12 47,5kg
  • Vipunostot 20kg x12, 3x12 25kg
  • Ojentajapunnerrus talja naru 3x12 70kg
  • Peck-deck 80kg x12, 3x12 60kg
  • Supersarja 3x yhden käden ojentajapunnerrus pään yli 30kg x10 + yhden käden ojentajapunnerrus vastaote 30kg x10

Viime viikolla viikon ensimmäinen maastaveto treeni tuli tehtyä deficit tyylillä ja toinen ihan normaalina maastavetona vaikka nyt olen aktiivisesti tehnytkin toisen maastaveto treenin trap bar tangolla. Päädyin tähän ratkaisuun kun halusin vaihtelua ja ettei nyt penkissä, kyykyssä ja maastavedossa tule liikaa kangistuttua kaavoihin. Muutenkin minun on pitänyt hieman nyt suunnitella etukäteen trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin ja boksi kyykyn kanssa ettei ne osuisi peräkkäisiin päiviin. Olen nyt ainakin kerran tehnyt trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin boksi kyykyn jälkeisenä päivänä ja olen huomannut että se on ollut liikaa.

Viime viikolla tuli mielestäni tehtyä ensimmäistä kertaa ikinä boksi kyykyssä 10 toiston sarja kun päädyin tekemään boksi kyykky treenin loppuun yhden kymmenen toiston sarjan 170kg painoilla. Tuolloin tiistaina kyykkääminen tuntui raskaalle ja myöskin viikon toinen kyykky treeni tuntui raskaalle perjantaina missä päädyin tekemään 190kg painoilla kaksi kuuden toiston sarjaa. Tämä on ollut pienoinen lähtölaukaus pidempien sarjojen tekemiseen kyykyn puolella missä tuo boksi kyykyn 170kg painoilla tehty kymmenen toistoa oli kolmas kyykky treeni putkeen missä tein kymmenen toiston sarjan.

Penkkipunnerrus oman heikkouksien treeenaaminen on tällä hetkellä se tyyli miten treenaan penkkiä tällä hetkellä. Oikeastaan se on ollut jo suunnitelma pidemmän aikaa mutta mitä en ole niinkään ihan hyvin noudattanut sen suhteen että olen epäonnistunut treeneissä. Tämä johtuu taas kahdesta syystä: Ensinnäkin olen ottanut liian suuret painot tai toiseksi olen lähtenyt hakemaan liikaa toistoja painoilla joilla en niitä ole saanut. Epäonnistuminen on tapahtunut kummassakin tapauksessa samassa kohtaan eli loppulukituksessa. Oli se sitten ollut ykkösen hakeminen tai sarjan hakeminen niin viimeinen toisto on jäänyt samaan kohtaan.

Olen kirjoittanut ruokavaliosta ja siitä mitä syön päivän aikana täällä blogissa muutamia kertoja aika yksityiskohtaisesti. Kuitenkin tuossa viime viikolla tein videon: Mitä syön? Ajattelin tämän johdosta jakaa tuon videon myöskin täällä. Videolla on kuvattuna aamupala, lounas, välipala sekä iltapala mitä olen nyt syönyt pidempään. Tietenkin teen ajoittain muutoksia aterioihin mutta ne ovat hyvin minimaalisia ja menevät myöskin sen mukaan mitä on saatavilla kaupasta ja välillä tekee mieli syödä.

Kesän jälkeen PTVGYM Pitäjänmäen laajennuksen jälkeen olen odottanut uusien selkälaitteiden tulemista. Kun Pitäjänmäen PTVGYM sai kesällä laajennuksen niin osa laitteista oli vielä tulematta kuten kaikki uudet selkälaitteet. Kaikkia muita lihasryhmiä on päässyt enemmän tai vähemmän treenaamaan uusilla laitteilla mutta selkätreenejä on pitänyt tehdä samoilla vanhoilla laitteilla. Kuitenkin maanantaina huomasin että uusia laitteita oli tullut ja kaikki selkälaitteet olivat tulleet.

Kävin kolmannen kerran testaamassa Greenfit: Keilaniemen ja tällä kertaa ensimmäinen jalkatreeni Greenfit: Keilaniemessä.