Parempi äänentoisto antaa paremman elokuva ja musiikki kokemuksen

27.03.2021 - 12:47

Olin kolmisen viikkoa ilman olohuonetta johtuen keittiöremontista sillä olohuoneessa oli uudet rungot, ovet ja muut keittiöön liittyvät tavarat. Olin siis kolme viikkoa ilman kotiteatteriani ja siten ilman 4K televisiota, Denon vahvistinta, Q Acoustics Concept 40 kaiuttimia sekä myös muita kaiuttimia. Tuon kolme viikkoa pärjäsin siis vanhalla Panasonicin plasma televisiolla yhdessä Sonos Beam soundbarin kanssa sekä Sonos One kaiuttimella minkä olin siirtänyt keittiöstä makuuhuoneeseen. Elokuvien katselu ja musiikin kuuntelu tapahtui kolmen viikon ajan siis joko Sonos Beam soundbarilla tai Sonos One kaiuttimella.

Onneksi vuosi sitten rakensin makuuhuoneeseen toissijaisen "kotiteatterin" minkä vaihdoin Sonos Beam soundbariin. Näin ollen minulla on ollut käytössä toinen suurempi televisio (42") sillä alkuperäinen televisio makuuhuoneessa oli 23". Vanhan Panasonic plasma television kanssa makuuhuoneessa on nyt Sonos Beam soundbar mikä on äänenlaadullisesti heikompi kun siellä hetken olleet Wharfedale 9.1 kaiuttimet. Kuitenkin makuuhuoneen kotiteatterin käyttö oli suhteessa niin vähäistä, että Wharfedale 9.1 kaiuttimien vaihto Sonos Beam soundbariin oli ihan hyvä ratkaisu. Ellei nyt muuten niin sain makuuhuoneeseen hieman enemmän tilaa kun kaiuttimet sekä vanha Onkyo tx-nr609 vahvistin vie vain paljon enemmän tilaa kuin Sonos Beam soundbar. 

Sonos tuotteissa ei ole suuremmin mitään vikaa ja Sonos Beam soundbar parantaa äänenlaatua merkittävästi. Olen jo kirjoitellut Sonos beam kokemuksia Sonos Beam Soundbarista sekä Sonos One kokemuksia Sonos One kaiuttimesta. Sonoksen "ongelma" on kuitenkin se ettei äänenlaatu pärjää oikeille hifi-järjestelmille. Keittiöremontin loputtua kun sain siivottua olohuoneen niin heti kun laitoin musiikin soimaan Denon vahvistimen kautta Q Acoustics Concept 40 kaiuttimista niin eron huomasi. Olin vain tottunut jo kolmen viikon aikana Sonos Beam sekä Sonos One äänenlaatuun niin, että kuullessani saman musiikin Q Acoustics Concept 40 kaiuttimista ero oli huomattava.

Tietenkin tiedän sen asian että jos omistaisin paremmat kaiuttimet niin ero olisi vieläkin huomattavampi. Hifi on vain sellainen harrastus ettei siihen koskaan ole tyytyväinen ja aina haluaisi päivittää jotain. Huomasin tämän viime kesänä kun viimein päivitin kaiutin johdot ja hain koekuunteluun Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC kaiutinjohdot. Olin aina ajatellut ettei johdot vaikuttaisi niin paljoa mutta kuunnellessani Kimber Kable johtojen eroja normaaliin kuparijohtoon niin eron huomasi todella helposti. Sitä en sitten huomannut miten Kimber Kable 8PR ja Kimber Kable 4TC erosivat toisistaan niin päädyin ostamaan halvemman Kimber Kable 8PR kaiutinjohdon.

Tietenkin hyvä äänentoistolaitteisto tarvitsee myös hyvän lähteen jotta äänentoistosta saadaan hyvä ääni ulos. Näin ollen viime vuoden puolella aktivoiduin ja hankin vinyylien rinnalle Tidal Hifin. Kun kuuntelin samaa kappaletta Spotifyn ja Tidalin kautta Q Acoustics Concept 40 kaiuttimilla niin eron huomasi parilla tavalla. Ensinnäkin Spotifytä piti pitää paljon suuremmalla äänenvoimakkuudella kuin Tidalia. Lisäksi Tidalissa erottui yksityiskohdat paremmin paremman laadun ansiosta. Tidalissa varsinkin niissä kappaleissa joista on saatavilla parhain laatu niin musiikki on paljon eloisampaa, yksityiskohtaisempaa, kirkkaampaa ja erottuvampaa.

Ihmettelenkin monesti, että kun ihmiset hankkivat kalliita hifi-järjestelmiä tai laitteita niin niistä ei osata ottaa hyötyjä irti. Oli kyseessä sitten televisio tai kaiuttimet niin tuntuu, että satsaus jää vain laitteistoon eikä ajatella yhtään mistä elokuvia tai musiikkia kuunnellaan. Varsinkin jos lähteet ovat Spotify ja HBO Nordic niin voin sanoa, että siinä on laitettu rahat hukkaan television ja tai kaiuttimien osalta. Hyviä lähteitä on vähän varsinkin striimauksen puolella ja jos oikeasti haluaa saada laitteistosta parasta irti niin fyysinen media on paras vaihtoehto.

Laittakaa ylös päivämäärä 16.-17.9.2023 niin kuin minunkin on tarkoitus sillä tuolloin on tämän vuoden Hifimessut sekä Habitare. Habitare alkaa muutamaa päivää aikaisemmin eli onko nyt keskiviikosta -sunnuntaihin vai normaaleille kävijöille torstaista - sunnuntaihin mutta Hifimessut ovat vain viikonloppuna. Vielä ei ole tullut mitään sen parempaa infoa mitä siellä on saati lipun hintoja mutta normaalisti Habitare lipulla on päässyt kumpaankin tapahtumaan. 

Kirjoittelinkin tuossa jo ensimmäisen kirjoituksen uudesta päätevahvistimesta minkä ostin tämän viikon alussa ja mitä nyt tulin loppuviikoksi asentamaan ja kokeilemaan. Ensimmäinen ilta ja toisen päivän aamupäivä menikin tosiaan tuon NAD C298 päätevahtimen liittämiseen Denon x3600H kotiteatteri vahvistimeen. Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa NAD C298 olen käynyt asiat jo läpi. Kuitenkin nyt viimein olen päässyt kuuntelemaan NAD C298 päätevahvistinta niin vinyyleiden, Node 2i, HBO Max:in sekä parin 4K bluray elokuvan kanssa.

Riaa-korjainta / phono päätettä olen miettinyt aina siitä asti kun päivitin levysoittimeksi Rega Planar 3:n viime kesänä. Tuon hankinnan jälkeen minun oli tarkoitus ostaa Regan oma Rega phono box mitä nytkin oli käytännössä tarkoitus hankkia. Kuitenkin minulle tarttui nyt käteen Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjain / phono pääte mikä ei kuitenkaan ollut minulle ihan tuntematon tapaus.

Tulin hankkineeksi tällä viikolla extemporeen NAD C298 päätevahvistimen minkä laitoin kiinni Denon x3600H vahvistimeeni. Kirjoittelin jo tuossa NAD C298 päätevahvistin kokemuksia että minulla oli kaiuttimien kanssa ongelmia kun laitoin NAD C298 päätevahvistimen kiinni. Kaiuttimista kuului huminaa ja särinää kun laitoin ne kiinni NAD C298 päätevahvistimeen. En meinannut alkuun mitenkään tajuta missä oli ongelma ja voiko sen korjata vai pitääkö minun palauttaa NAD C298 päätevahvistin takaisin?

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä katsomassa Oppenheimer Helsingin Finnkinon Tennispalatsissa uudessa LUXE-salissa. Minun oli tarkoitus käydä testaaamassa Tennispalatsin uudet LUXE-salit jo kesäkuun alussa mutta päädyinkin menemään toiseen elokuvaan ja elokuvateatteriin. Kirjoittelen pienen jutun uudesta LUXE-salista kunhan tästä jaksan. No jokatapauksessa tiistaina tuli palattua takaisin Vammalaan mutta matkan aikana päätin käydä Tampereen Hifihuoneella kyselemässä asioista ja toista mielipidettä. 

 

Hommasin Konto akustiikkalevyt hieman yli kuukausi sitten mistä kirjoitin jo ensimmäiset Konto akustiikkalevy kokemuksia. Nyt kun Konto akustiikkalevyt ovat olleet seinissä kuukauden niin olen ehtinyt katsomaan enemmän sarjoja, elokuvia sekä kuunnellu musiikkia niiden kanssa. Oikeastaan mitään suurempaa eroa en ole huomannut ensimmäisien päivien kokemuksien ja tämän hetken väliltä mutta viimeisien elokuva katseluiden perusteella näin on. Hommasin siis