Ompas vaikea muistella mitä teki pari viikkoa sitten kun olen vielä kaksi viikkoa jäljessä kirjoituksissa verrattuna missä oikeasti mennään. Olen nyt tehnyt oikeasti tehnyt kuusi viikkoa kolme penkki treeniä viikkoon ja kirjoituksissa on vuorossa neljäs viikko. Onneksi olen tehnyt jokaisesti viikosta Youtube videon ja videoiden kuvauksiin kirjoittanut mitä tuli tehtyä. Nyt kun kävin katsomassa mitä sitä sitä tulikaan tehtyä pari viikkoa sitten niin kyllä tuo viikko muistui mieliin.
Maanantaina lattia penkissä sarja ennätys, keskiviikkona pinnaus lattia penkissä sarja ennätys ja perjantaina kapeassa penkissä ykkös ja sarja ennätys. Ennätyksiä ennätyksien perään kertaa vain siitä että tämä kolme penkki treeniä viikkoon sopii itselleni sekä palaudun treeneistä. En voisi mitenkään tehdä sarja ennätyksiä viikon jokaisessa treenissä ellen palautuisi treeneistä. Toisaalta olen nyt kun olen tehnyt kolmea penkki treeniä viikkoon niin tehnyt oikeasti erilaisia treenejä käyttäen eri penkin variaatioita ja varsinkin sellaisia joita en ole ennen hirveästi tehnyt.
Vaikka penkki on ollut minulle aina se vahvin liike penkistä, maastavedosta ja kyykystä niin siitä huolimatta en ole vuosien varrella tehnyt hirveästi penkin eri variaatoita minkä johdosta nyt tuleekin tehtyä ennätyksiä. Vuosien ajan kun minulla oli hyvä penkki niin tein vain pysäytys penkkiä, penkkiä, penkkiä vastustus nauhoilla sekä ketjuilla. Olin hieman joskus tehnyt kapeaa penkkiä, pinnaus penkkiä, lattia penkkiä sekä pinnaus lattia penkkiä ja nyt ihan uutena asiana buffalo bar penkkiä.