Muutama vinkkiä kuulokkeiden ostoon

28.10.2020 - 13:45

Itse olen "harrastanut" kuulokkeita todella pitkään hankkien kuulokkeita aina tarpeen mukaan. Minulla ei ole ollut ikinä niinkään yksiä "yleiskuulokkeita" mitä olisin sitten käyttänyt monessa eri tilanteessa vaan yhdet kuulokkeet ovat käytännössä yhtä asiaa varten. Tästä pääsenkin ensimmäiseen kohtaan käyttötarkoitus. Mieti ja tiedosta etukäteen mihin käyttöön kuulokkeet tulevat. Tarvitsetko langattomat kuulokkeet vai langalliset kuulokkeet? Tarvitsetko äänenvaimennetut kuulokkeet vai et äänenvaimennettuja? Suljetut kuulokkeet vai avoimet kuulokkeet? Kuuloke vaihtoehtoja on siis monia ja asiat vaikuttavat enemmän tai vähän.

Langattomat kuulokkeet ovat kätevät jos haluaa tai tarvitsee liikkua tai on pienessä tilassa missä johtojen käyttö on lähes mahdotonta. Langattomuus on tietyissä tilanteissa valttia mutta sillä on hintansa. Yleisesti langattomissa kuulokkeissa on huonompi äänenlaatu langallisiin kuulokkeisiin nähden. Langattomissa kuulokkeissa on viivettä mikä näkyy pahimmillaan videota katsellessa, että ääni ja huulet eivät mene synkassa. Langattomia kuulokkeita pitää ladata ja langattomien kuulokkeiden yhdistäminen laitteesta toiseen voi olla ärsyttävää kun kuulokkeet yhdistyvät väärään laitteeseen.

Itse pidän ja käytän langattomia kuulokkeita toimistolla missä välillä pitää siirtyä pitämään palaveria muualle jolloin kuulokkeet kulkevat päässä hyvin eikä palaverissa tarvitse sitten tuskailla johtojen kanssa. Toinen paikka missä langattomat kuulokkeet ovat pakollinen asia on kuntosali ja lenkkeily. Olen käyttänyt salilla ja lenkeillä langallisia kuulokkeita vuosien varrella todella paljon ja johdot ovat olleet se suurin murhe. Johdot ovat aina tiukassa, vetävät ja lähtevät sitten laitteesta irti tai häiritsevät vain muuten. Langattomilla kuulokkeilla puhelimen / musiikkisoittimen paikka on muutoinkin vapaammin laitettavissa ja esimerkiksi itse saan pidettyä puhelinta salikassissa jos kuulokkeita salilla käytän.

Langattomissa kuulokkeissa on monia hyviä asioita minkä johdosta ne ovatkin yleistyneet räjähdysmäisesti viimeisien vuosien aikana. Kuitenkin langattomissa kuulokkeissa on myös kääntöpuolia kuten hinta, heikompi äänenlaatu, lataaminen sekä laitteisiin yhdistäminen. Yleisesti langattomien kuulokkeiden hinnalla saa paljon paremmat langalliset kuulokkeet jos vertaa vain äänenlaatua sillä käytettävyydessä langattomat kuulokkeet ovat selvästi kätevämmät.

Pelaamisessa olen suosinut aina langallisia kuulokkeita ihan vain sen takia, ettei niiden lataamisesta tarvitse huolehtia sekä mahdollinen viive on pois. Myöskin pc on aina samassa paikassa joten käyttö kohdistuu yhteen paikkaan niin siinä ei tarvitse ottaa huomioon myöskään paikasta toiseen siirtymisiä. Sitten puolestaan konsoli puolella olen pitänyt konsolin kiinni kotiteatterissa niin äänet ovat tulleet kaiuttimien kautta ja nyt Nintendo Switch aikana langattomien kuulokkeiden saanti laitteeseen on enemmänkin säätöä kuin mahdollisuus.

Etätyötä tehdessä kotona minun ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen läheskään niin useasti että tarvitsisin välttämättä langattomia kuulokkeita enkä ole jaksanut murehtia kuulokkeiden lataamisesta. Tämän johdosta olen heti maaliskuusta lähtien käyttänyt langallisia kuulokkeita kun olen tehnyt kotona töitä. Yksi syy oli myös se, että näin hyvin syyn ottaa käyttööni vanhat langalliset kuulokkeet joita en ollut käyttänyt pitkään aikaan. Samalla myöskin huomasin, että kuinka paljon paremmin langalliset kuulokkeet toimivat minulla kotona kun minun ei tarvitse huolehtia kuulokkeiden lataamisesta. Myöskin huomasin kuinka paljon paremman äänenlaadun langalliset kuulokkeet toivat korviini vaikkakin aloin miettimään kuulokevahvistimen ostamista minkä sitten lopulta ostin.

Keväällä kun hankin itselleni DragonFly Cobalt USB DAC kuulokevahvistimen niin aloin vieläkin paremmin huomaaman äänenlaadun eron musiikin kuuntelussa. Äänenvoimakkuutta ei tarvinnut laittaa läheskään niin paljoa kuin aikaisemmin ja muutoinkin kappaleista erotti paljon paremmin pieniä yksityiskohtia joihin ei osannut aikaisemmin kiinnittää huomiota. Mitä sitten tulee itse kuulokkeisiin niin mielestäni langallisissa kuulokkeissa on paljon laajempi valikoima omaan korvaan istuvia kuulokkeita toisin kuin langattomien puolella. Langattomat kuulokkeet ovat enemmänkin liian ahtaita omiin korviini ja itse pidän enemmänkin sellaisista kuulokkeista mitkä eivät paina niin paljon päätä ja korvat mahtuvat hyvin sisään. Ne kaikki langattomat kuulokkeet mitkä ovat olleet minulla käytössä niin ovat alkaneet painamaan päätä ja korvia tietyn ajan jälkeen ja varsinkin kun on joutunut pitämään kuulokkeita hiemankin pidempään. Langallisilla kuulokkeilla tätä ei oikein ole tapahtunut sillä olen hankkinut sellaiset kuulokkeet jotka menevät päähän paremmin sillä valikoima on laajiempi.

Sitten yhteen asiaan mikä kannattaa ottaa langallisissa kuulokkeissa huomioon on se, että kannattaa hankkia sellaiset kuulokkeet missä on irroitettava johto. Irroitettavia johtoja ei ole läheskään kaikissa kuulokkeissa vaan se on mahdollista hyvinkin pienessä osassa kuulokkeita, mutta on mielestäni hyvinkin tärkeä asia. Parisen viikkoa hankkimissani Hifiman Sundara kuulokkeissa on irroitettava johto ja yksi syy hyvin äänenlaadun takia oli juurikin irroitettava johto. Yksissä vanhoissa AKG kuulokkeissa mitkä annoin äitilleni oli myös irroitettava johto.

Irroitettava johto mahdollistaa sen, että johdon voi vaihtaa parempaan tai uuteen kun vanha johto menee rikki. Yleisesti jos kuulokkeet hajoavat niin syy on joko kuulokkeiden korvien pehmusteiden rikkoutuminen tai johto. Hyvin harvoin rikkoutumisen syy on jokin muu kuin pehmusteiden tai johdon hajoaminen. Kun johdon voi irroittaa ja kuulokkeisiin voi hankkia uuden johdon niin silloin selviää vain ostamalla uuden johdon eikä tarvitse ostaa uusia kuulokkeita. Amazoneista löytää hyvin eri hintaisia johtoja eli esimerkiksi noin 20€ johdolla säästyy uusien kuulokkeiden hankinnalta.

Kuulokkeissa kannattaakin miettiä sitä mihin tarkoitukseen kuulokkeet tulevat ja kuinka tärkeänä asiana pitää äänenlaatua. Itse panosta aina hieman enemmän kuulokkeisiin sillä ne ovat yleisesti pitkäkestoisia. En ole ostanut ikinä niitä kalleimpia malleja ja olen aina pidättäytynyt maksimissaan 400€ hintaluokassa. Itse siis suosin kuulokkeissa sitä ettei nyt lähde ihan halvempia ostamaan enkä myöskään suosittele ostamaan kuulokkeita ihan sokkona arvioiden perusteella sillä omat korvat ovat aina omat korvat. Toiset kuulokkeet sopivat toisen korville ja toiset toisen ja sama koskee myöskin äänenlaatua. Toinen kuuntelee ihan eri musiikkia kuin sinä niin tietyt kuulokkeet eivät välttämättä sovellu sinun musiikkiin.

Olin kolmisen viikkoa ilman olohuonetta johtuen keittiöremontista sillä olohuoneessa oli uudet rungot, ovet ja muut keittiöön liittyvät tavarat. Olin siis kolme viikkoa ilman kotiteatteriani ja siten ilman 4K televisiota, Denon vahvistinta, Q Acoustics Concept 40 kaiuttimia sekä myös muita kaiuttimia. Tuon kolme viikkoa pärjäsin siis vanhalla Panasonicin plasma televisiolla yhdessä Sonos Beam soundbarin kanssa sekä Sonos One kaiuttimella minkä olin siirtänyt

Minulla on ollut nyt Roon noin kolmenkymmenen päivän ajan koekuuntelussa 60 päivän Roon koekuuntelusta minkä edun viimein hyödynsin. Minulla on ollut lähes tulkoon vuoden verran Roon palveluun 60 päivän koekuuntelu mahdollisuus minkä sain ostaessani Dragonfly Cobalt USB DAC kuulokevahvistimen. Roon ei ole yksinään musiikki suoratoistopalvelu vaan "lisäominaisuus" esimerkiksi Tidal suoratoistopalveluun mikä tarjoaa kattavammat tiedot artisteista, albumeista sekä

Kirjoittelin tuossa aikaisemmin kuinka Bose Sportsound free nappikuulokkeet kestivät minulla vajaa pari vuotta kunnes vasemman puoleisen kuulokkeen kanssa alkoi olemaan yhteys ongelmia. Huomasin Bose Sportsound free kuulokkeilla olevan 24kk takuu minkä johdosta menin heti kuulokkeiden kanssa Giganttiin ja laitoin ne menemään huoltoon. Sain vastauksen noin viikon kuluttua huoltoon viennistä ja vastauksena oli, että sain uuden tuotteen tilalle. Otin tilalle uudet

Kirjoittelin tuossa vajaa parisen viikkoa sitten kuinka Bose Sportsound free langattomat kuulokkeet kesti vajaa 2 vuotta. Minulla oli ollut jo hetken aikaa ongelmia Bose Sportsound free nappikuulokkeiden kanssa ja varsinkin vasemman puoleisen. Vasemman puoleinen kuuloke lopetti toiminnan 15 - 20 minuutin yhdistämisen jälkeen. Yhdistämällä kuulokkeen takaisin päälle kuulokkeen painikkeella toimi 5 - 10 minuuttia kunnes se taas lakkasi. Vasemman kuulokkeen

Otin noin viikko sitten Roon Labs palvelun käyttöön kun käytin viimein DragonFly Cobalt USB DAC mukana tulleen 60 päivän koejakson Roon palveluun. Yritän tässä nyt kertoa omia kokemuksia ja mielipiteitä joita olen huomannut noin viikon aktiivisen kokeilun aikana. En ole vielä testannut ihan kaikkia mahdollisia asetuksia mitä Roon tarjoaa, mutta olen mielestäni saanut hyvän kuvan siitä mikä Roon on ja miksi siitä kannattaisi maksaa. Olen käyttänyt Roon palvelua

Nyt kun minulla on ollut Tidal musiikki suoratoistopalvelu käytössä niin olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja miten käytän ja parhaimman hyödyn Tidal palvelusta. Varsinkin kun olen tehnyt töitä kotona enkä jaksa pitää kuulokkeita päässäni koko päivää niin haluan päästä niistä välillä irti. Olen välillä käyttänyt Sonos One kaiutinta musiikin kuunteluun sekä vahvistimessa kiinni olevia Q Acoustics Concept 40 kaiuttimia. Kuitenkin pääsääntöinen käyttö on ollut