Monipuolinen syöminen dieetillä on henkisesti helpompaa ja vertailua viime vuoden dieettiin

12.07.2017 - 23:40

Kun aloitin tämän dieettini hieman yli kaksi viikkoa sitten niin tein yhden suuren virheen siinä mielessä, että en vaihdellut hirveästi aterioita. Ajattelin vain saavani paremmin selville miten dieetti kulkee jos syö suhteellisen samoja aterioita päivästä toiseen. En tullut ajatelleeksi yhtään sitä, että kun ateriat eivät tule vaihtumaan niin mitä se tarkoittaa henkisesti. Ajattelin nyt pystyväni syömään muutaman viikon käytännössä samoilla aterioilla päivästä toiseen mutta olin pahasti väärässä sillä viime viikon lopulla tietyt ateriat alkoivat tulemaan ulos korvista, silmistä ja nenästä.

Siinä kun on juuri ollut töissä muutaman tunnin ja alkaa olemaan nälkä, mutta syöt päivän pientä lounasta sen puolituntia niin ongelmat ovat täysi selvät. Normaalisti kun pienen aterian syömiseen menee se muutama minuutti niin kun tuo aika alkaa vain pitenemään niin ongelma on se, että ruoka ei maistu enää. Tuosta päivästä lähtien aloin sitten tekemään muutoksia töihin ottamaani lounaaseen sillä illan aterioissa ei ole ollut ongelmia. Illan ateriat ovat olleetkin ne parhaimmat ja päivän suurin. Olen vain ajatellut treenin jälkeisen aterian olevan merkittävässä roolissa juurikin dieetillä palautumisen kannalta. Itselläni kun ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia treenitehojen suhteen niin tuon takia minun ei ole pitänyt tankata ennen treeniä.

Treenin aikana minulla on ollut yleensä nälän tunne, mutta sen siitä saa kun pari ateriaa ennen treeniä ovat olleet rahka plus cashewpähkinöitä ja ennen treeniä juotu proteiini mustikka- tai mansikkasmoothie. Kyseiset ateriat kun eivät täytä kroppaa pidemmäksi aikaa. Kyseiset ateriat kyllä täyttävät mutta hyvin lyhyen ajan minä huomaa nälän alkavan hieman liian aikaisin ennen seuraavaa ateriaa.

En ole nyt yhtään varma kuinka paljon lisäravinteet vaikuttavat positiivisesti treeneihin varsinkin dieetillä. Ennen treeniä on tullut juotua pre-work plus kreatiinia ja treenin aikana aminohappoja, glutamiinia sekä maltoa. Olen ajatellut malton auttavan treenin aikana saamaan edes hieman enemmän treenistä irti ja kun olen nyt muutoinkin jättänyt palautusjuoman ottamatta niin miksi käyttäisi maltoa sitten treenijuomassa? Ja saanhan kuitenkin maltosta edes hieman hiilareita päivällä kun yleisellä tasolla hiilarit ovat todella pienet. Pitääkin miettiä jos tämän dieetin jälkeen vaikka kokeilisi pitää malton treenijuomassa minkä lisäksi käyttää sitä myöskin palautusjuomassa minkä otan taas käyttöön dieetin jälkeen.

Eroja tämän hetkisen dieetin ja viime vuoden pidemmän dieetin välillä

Viime vuonna pidin lähemmäksi kolmen kuukauden dieetin vai menikö peräti yli kolme kuukautta? Tuo viime vuoden dieetti oli ensimäinen laatuaan ja dieetin päätteeksi pääsin vaa'an mukaan melkein alle 95kg. Tämän hetkinen dieetti on vain muutaman viikon, mutta lähtötilanne on aivan eri ja tavoitteetkin sitä myöden hieman erilaisia vaikka käytännössä sama ajatus on taustalla. Viime vuonna siis pääsin sinne lähelle 95kg vaa'an mukaan ja tällä hetkellä paino pyörii siinä varmaankin 101 - 102 kg paikkeilla, mutta siitä huolimatta pidän itseäni paremmassa kunnossa. Olen siis vaa'an mukaan joku 5kg - 7kg "lihavammassa" kunnossa riippuen päivästä.

Viime vuonna katsoin vaakaa varmaan päivittäin aamulla sekä illalla. Tällä kertaa en ole katsonut vaakaa käytännössä yhtään. Molemmat dieetit ovat rungoltaan samat eli hiilaridieetti missä päiväkohtaiset hiilarit ovat matalat. Ainoa suurempi ero näiden dieettien välillä onkin sitten rasvat joita olen yleisellä tasolla nostanut. Mitään lukuja en osaa kertoja, mutta ero on huomattava. Myöskin tosiaan lähtötilanne dieetin alkamiselle ovat olleet ihan erilaiset sillä olen ollut käytännössä viime vuoden dieetin jälkeen enemmän tai vähemmän "dieetillä" minkä johdosta ruokavalio muutokset ovat olleet vieläkin maltillisemmat.

Nykyiselle dieetille olet ottanut käyttöön myöskin aktiivisemman aerobisen harjoittelun sillä viime vuoden dieetillä keskityin ruokavalioon ja käytännössä yhteen treeniin päivässä. Kävin kyllä juoksemassa, mutta tuo tuntui olevan tuolloin hieman liikaa välillä minkä johdosta nykyisen dieetin aikana olen enemmänkin käynyt kävelemässä. Alkuvuoden aamulenkillä käynti onkin nyt viime aikoina ollut aamukävelyä ihan vain siksi, että kävely on itselleni parempi tapa kuin juokseminen. Juokseminen polttaa helpommin lihaksia kun käveleminen on sinällään kevyempää lihaksille ja kuitenkin se tärkein asia on treenin kesto eikä niinkään vauhti. Tasasykkeinen aerobinen treeni on rasvan poltolle parempi ratkaisu kuin yltiöpäinen juokseminen.

Käytännössä vaihdoin noin parinkymmenen minuutin kevyen juoksemisen 35 minuutin kävelylenkkiin aamuisin. Jostain syystä en vain halunnut nostaa juoksulenkin pituutta vaan ennemmin aloin tekemään ajallisesti pidempiä kävelylenkkejä. Kävellen kun ei tarvitse tehdä niin pitkää lenkkiä kun käveleminen vie enemmän aikaa lyhyemmällä matkalla.

Viimein, siis viimein sain kyykyssä 250kg nostettua vuosien sen jälkeen kun sain sen ensimmäisen kerran. Se oli se ensimmäinen korona vuosi ja jotain huhti- / toukokuuta kun sain ensimmäisen kerran ikinä kyykyssä 250kg. Sen jälkeen tapahtui jotain mutta en nyt muista ja tiedä mitä mutta kyykyn tulokset lähti laskuun. Näin kävin kunnes sain taas joku puolitoista - kaksi vuotta sitten kyykyn palaamaan raiteilleen ja viime vuosi oli paras kyykky vuosi kokonaisuutena.

Kyykky on kulkenut tämän vuoden puolella kummallesin hyvin siihen nähden kun muistissa on vain viime vuoden viimeinen treeni missä tein kyykkyä ja se treeni päin persettä. Lähdin tuolloin jopa heti kyykyn jälkeen pois kuntosalilta kun tuntui sille että mitä järkeä jatkaa jalkatreeniä kun kerran kyykkykään ei edes kulje. Tuohon surkeaan jalka- & kyykkytreeniin päätin viime vuoden treenit mutta jotenkin sitten tänä vuonna ainakin näin alkuvuodesta kyykky on kulkenut. Kyykky on kulkenut jopa paremmin kuin ikinä vaikka mitään ennätyksiä ei ole tullut tehtyä enkä ole vielä kyllä toistanut viime vuotisia loistavia kyykky treenejä.

Tänään tuli vastaan HS:ssä juttu Peseytyminen on haaste Itäkeskuksen uimahallissa, mutta esimies tietää ratkaisun mutta itse olen nähnyt tätä jo kymmenisen vuotta kuntosalilla. Toisaalta tuo ei kyllä vian jää peseytymiseen vaan myös yleiseen sivistykseen. Tällä tarkoitan sitä kun teineillä on kuntosalin pukuhuoneessa vähän liikaa energiaa vielä "treenin" jälkeen kun he ovat toistensa kimpussa boxeireissa tai lätkivät toisiaan pyyhkeillä. Sitten on tietenkin tuo että alusvaatteilla suihkuun ja pahimmassa tapauksessa mennään vaatteet päällä saunaan. Tätä on joutunut katsomaan jo kymmenisen vuotta ja varsinkin tuo toisten lääppiminen ja pyyhkeillä huitominen ei vain miellytä itseäni yhtään.

Tämän viikon keskiviikkona onnistuin viimein siinä mitä jouluna parin viikon ajan metsästin. Tälläkin kertaa en oikein siihen uskonut sillä maanantaina oli Super bowl yö ja pääsin viimein illalla vasta nukkumaan. Maanantaina sain kyllä penkissä tehtyä 200kg painoilla mutta muuten en oikein jaksanut tehdä muuta. Tiistaina oli vuorossa sitten laskettelua ja normaaliin tapaan olin todella väsynyt. Näin ollen keskiviikkona ei ollut mikään paras päivä lähteä tekemään kyykky treeniä näin unen ja palautuksen kannalta.

Tällä viikolla tuli taas käytyä pari kertaa laskettelemassa Ellivuoressa. Tämän viikon suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan kun en ollut ihan varma minä päivänä tulen ja minä päivänä tulen lähtemään. Alunperin minun oli tarkoitus tulla viime viikon torstaina mutta päädyin lopulta tulemaan sunnuntaina mikä oli yhdessä vaiheessa se suunnitelma. Myöskin jossain vaiheessa mietin lauantaina tulemista mutta siinä vaiheessa kun mietin lauantaita niin sunnuntai kuulosti paljon paremmalle. Minulla oli siis "normaaliin" tapaan hieman erilaisia suunnitelmia milloin tulen ja milloin lähden.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä niin jollain Audilla oli taas kiire mutta eipä se yllätä. Ensiksi hän meni minun ohi työmaa-alueella missä oli 30km/h rajoitus ajamalla 60-70km/h. Eipä mennyt kauaa kun kuitenkin pian ajoin hänen perässään kun hän joutuin ajamaan jonkun perässä hiljaa. Eipä siis auttanut hänen ylinopeutensa yhtään mitään. Lopulta hän sitten kääntyi samasta risteyksestä kun minä ja tuli samaan parkkihalliin.