Maanantai näyttää olevan yleinen treenipäivä

16.11.2016 - 12:06

Rukkailin "hieman" treeniohjelmaa seuraavalle parille viikolle. Tämä tarkoitti tänään menemistä kuntosalille mitä kyllä hieman emmin vaikka olen hieman miettinyt sunnuntain siirtämistä takaisin maanantaille. Tämä päivä muistutti jälleen miksi alunperin siirsin maanantain sunnuntaille. Ajattelin alunperin mennä kuntosalille lähempänä kahdeksaa, mutta illalla ei ollut enään oikein mitään järkevää tekemistä ja muutenkin vain ajan kuluttaminen muuten tuntui tyhmältä idealta. Jos olisin alkanut vain kuluttamaan aikaa jotta olisin kuntosalilla kahdeksalta tämä olisi pilannut kokotreenin tai niin ainakin luulen. Keskittyminen ja valmistautuminen olisi luultavasti mennyt pilalle jos olisin venyttänyt odottamista. Olin sitten kuntosalilla puolelta suunnitellut tasan sijaan.

Olin hieman ajatellut, että maananantaina ei kävisi enään niin paljon väkeä kuin kesän jälkeen, mutta olin pahasti väärässä. Väkeä oli todella paljon, mutta minun onnekseni pääsin aloittamaan treenaamisen heti enkä joutunut odottelemaan. Kun kello näytti tasan kahdeksaa niin silloin myös väkeä oli vähemmän eli alkuperäinen suunnitelma tulla kahdeksalta olisi ollut parempi ajankohta. Tästä syystä en tykkää käydä maanantaisin kuntosalilla ihan vain väen määrän takia, koska koskaan ei tiedä kuinka paljon joutuu odottamaan pääsevänsä tekemään liikkeitä. Aamullakin toimiston alakerran pukuhuoneessa oli väkeä menemässä treenaamaan toimiston kuntosalille. Muina päivinä kun siellä on yleensä yksin lähtiessä lenkille ja tullessa lenkiltä. Maanantai yleinen treeni päivä.

[[{"fid":"293","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"299","width":"496","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Jalkatreenin aloitin tänään yhden jalan prässillä mitä kokeilin tehdä ilman kenkiä. Olen joskus aikoinani kokeillut tehdä jalkaprässiä ilman kenkiä, mutta silloin jaloissa tuntui heti teon jälkeen hieman kipua. Yhden jalan prässissä kun ei ole sellaisia painoja kuin normaalissa prässissä niin en tuntenut jaloissa oikeastaan mitään eroa kenkien käyttöön. Ehkä ainoa eroa oli pidossa sillä sukat liikkuivat helpommin prässissä eikä jalkoihin saanut samanlaista pitoa kuin kengillä. Huomenna näkee sitten tuntuuko jaloissa tämän päiväinen liikkeen tekeminen, mutta vielä en ole huomannut mitään. Muutenkin yritin tehdä tänään prässiä rauhallisella temmolla kuten yleisesti muitakin liikkeitä.

Seuraavaksi tein pohkeet istuen kun suunnitelmissa oli tehdä sumokyykky käsipainolla enkä halunnut tehdä sitä heti jalkaprässin jälkeen. Pohkeiden teossa hain myös rauhallista tempoa ja pieniä pitoja alhaalla sekä ylhäällä. Muutenkin olen yrittänyt tehdä pohkeet aina pienillä pidoilla, koska en tykkää "nytkytys" tyylistä mitä näen usein. Ylös alas ylös alas hirveällä temmolla on yleisin tyyli mitä näen pohkeiden teossa. Harvemmin näen muiden tekevän minkäänlaisia pitoja. Olen josksus kokeillut myös tehdä pitkiä pitoja jolloin pohkeiden teosta tulee enemmän venyttämämpi.

Sumokyykky käsipainolla oli päivän kolmas liike. Tämän liikkeen tykkään puolestani tehdä hieman nopea tempoisena, mutta en liian nopeana. En ole edes tainnut kertaakaan tehdä sumoa käsipainolla hitaana. Tämä voi myöskin johtua siitä, että sumokyykky käsipainoilla on uudempia jalkaliikkeitä mitä olen nyt tehnyt joten en ole tehnyt tätä liikettä vielä pitkään.

Sumon jälkeen vuorossa oli takareidet maaten johon tuli laitettua hieman liian vähän painoa. Ehkä 10kg  enemmän olisi ollut sopivampi, mutta nyt sain tehtyä liikettä hidastempoisena alusta loppun. Jos takareisiin tuli laitettua hieman vähän painoja niin etureidet menivät tämän jälkeen ihan erilailla. Lopetin jalkatreenin vakioksi muodostuneeseen etureisikoneessa korotus & tiputussarjaan ilman taukoja. Tällä kertaa hain lisähaastetta tekemällä korotukset 10kg sijasta 5kg korotuksina. Tiputukset pysyivät 10kg:ssa. Päivän paras, tehokkain ja kiusallisin liike.

Jalkatreeni

  • Yhden jalan prässi 3x20 75kg
  • Pohkeet istuen 3x20 75kg
  • Sumokyykky käsipainolla 3x20 25kg
  • Takareidet maaten 3x20 40kg
  • Etureidet: 5kg korotukset 7 toistoja, tiputus 10kg 7 toistoa alkaen 30kg päättyen 100kg

Tuli tuossa vähän aika sitten ostettua Quest Bar proteiinipatukoita sekä Myprotein protein Pancake Mix pannukakkujauheita ja nyt yritän kirjoittaa Quest Bar kokemuksia ostamistani patukoista. Silloin kun tein tilausta niin Mass.fi:n valikoimista löytyi kuutta eri Quest Bar patukkaa. Nopealla laskemisella Quest barin sivuilta löytyy 36 erilaista makua joten Mass.fi:ssä oli todella suppea valikoima. Ostohetkellä yritin nopeasti lukea erilaisia ja näköisiä

Tiistai-illan kuntosalitreeni ja varsinkin maastaveto laittoi minut vaihteeksi miettimään treenejä yleisellä tasolla. Lähiaikojen ennätykset penkissä, maastavedossa sekä pystypunnerruksen tekeminen 50kg käsipainoilla on sellaisia tuloksia joihin olen ollut erittäin tyytyväinen. Niin sanottuna kääntöpuolena tälläisien tuloksien jälkeen omat odotukseni ovat nousseet ja vaikka treeni menisin oikeasti hyvin niin voin olla siihen silti pettynyt. Tämä on hyvin

Tänään oli vuorossa sama homma kuin eilen eli aamulla kymmenen kilometrin aamulenkki ja illalla kuntosalitreeni. Tämän aamun aamulenkille otin erilaisemman aseteen kuin eilen pitämällä vauhdin alhaisena ja taisaisena koko aamulenkin ajan. Eilinen aamulenkki sekä illan kuntosalitreeni oli jo alla joten ennen tämän illan kuntosalitreeniä minulla oli takana parin päivän sisällä kaksi kymmenen kilometrin aamulenkkiä sekä kuntosalitreeni. Tänään on kuitenkin tiistai

Lauantaina tuli käytyä parin viikon tauon jälkeen aamupäivällä spinningissä. Olin hieman epäileväinen jalkojen kestävyyden suhteen sillä alla oli kuitenkin perjantain jalkatreeni. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun kävin normaalilla spinning tunnilla lauantaina sen jälkeen kun aloitin taas spinning. Spinning maraton oli kuitenkin lauantaina samaan aikaan kun normaali tuntikin ja silloinkin minulla oli takana jalkatreeni niin lauantain spinning perjantain

Tänään oli vuorossa jalkatreeni mikä tarkoitti samalla ensimmäistä jalkatreeniä Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengillä. Tiistain selkätreeni oli ensimmäinen kerta kun testasin ensimmäisen kerran Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kenkiä treenatessa ja kengät olivat jalassa "vain" maastavedon aikana. Aluksi suunnittelin kokeilevani pitää kenkiä jalassa koko selkätreenin alan jolloin olisin testannut miten kengät soveltuvat yleiseen käyttöön. Maastevedon jälkeen

Tällä viikolla tuli pitkään pohtimani Mass.fi tilaus johon sisältyi proteiinipannukakkujauheita sekä Quest Bar patukoita. Kummatkin tuotteet olivat itselleni ensimmäisiä joten ihan testitilauksena meni tämä tilaus. Katsoin ja mietin jo vähän aikaa sitten proteiinipatukoiden tilaamista Mass.fi:stä siellä siellä oli tarjous osta neljä maksa kolme. Tämä tarjous koski 10 - 12 kappaleen laatikoita proteiinipatukasta riippuen. Aluksi en tähän tarjoukseen oikein

Viime viikonloppuna tuli hieman yllättäen ostettua ensimmäiset painonnostokengät. Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengät ovat nimellisesti CrossFit kengät, mutta soveltuvat niin painonnostoon kuin CrosFit:iin jota en kyllähään harrasta. Olin tällä kertaa katsomassa kylläkin ihan normaaleita treenikenkiä yleiseen treenaamiseen, mutta päädyin sitten tälläiseen ratkaisuun tällä kertaa. Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengät ensinnäkin näytti hienoilta ulkoapäin

Tänään se sitten viimein tapahtui ja kävin radalla juoksemassa intervalleja. Minun on ollut tarkoitus käydä juoksemassa intervalleja jo parin viikon ajan. Nämä kerrat ovat aina menneet keskiviikolle ja iltapäivään, mutta juurikin keskiviikko on ollut este. En ole halunnut joustaa kuntosalitreeneistä intervallien takia joten keskiviikko on sinällään tuntunut sopivalta ratkaisulta. Tietenkin välipäivä häviää aina kun teen keskiviikkona jonkinlaisen treenin

Mitä lähemmäksi kesä tulee niin sitä vähemmän kuntosalilla on treenaajia. Olen tämän trendin jälleen huomannut, että kun viikko menee niin kuntosalilla on vähemmän väkeä. Vielä maanantaina ja tiistaina väkeä on hieman enemmän, mutta jo torstai on hiljaisempi ja perjantai hiljaisin. Tammikuun alussa kun kuntosaleilla on väkiboosti käynnissä ja kuntosalit takovat suurimmat voitot vuodelle niin siitä tähän päivään väkimäärän lasku on lähes aina samanlainen

Keskiviikkona jäi intervallit väliin sillä ajattelin niin olevan parempi. Tistaina tuli kuitenkin nostettua maastavetoon uudeksi ennätyspainoksi 230kg. Ihan tältä pohjalta jätin keskiviikon intervallit sivuun sillä ajattelin levon olevan parempi ratkaisu. Ajattelin myöskin selkätreenin jäljiltä selän olevan hieman jumissa ja varsinkin alaselän juuri maastavedon seurauksena. Kun alaselkä on jumissa ja menee silloin juoksemaan niin yleensä selkä menee vain