Kyykkyä ja maastavetoa ilman vyötä

05.07.2024 - 17:17

Yllätin itseni tämän viikon keskiviikkona sekä torstaina siinä mielessä että tein viikon ensimmäisessä kyykky treenissä kyykkyä ilman vyötä ja tämän jälkeen torstaina viikon toisessa maastaveto treenissä maastavedon ilman vyötä. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt kyykkyä ilman vyötä? Yhdessä vaiheessa aloitin aina kyykky treenin ilman vyötä ja kun pääsin yli 100kg painoihin niin otin vyön käyttöön. Näistä ajoista on todella kauan ja tuolloin kyykkyni ei ollut teknisesti ja painollisesti sitä tasoa mitä se on tällä hetkellä. Muistan että tein tuossa lähisalilla joskus mutta siitäkin on jo aikaa niin kyykkyä sukkasilleen ilman vyötä jostain kumman syystä. Muutoin en ole pahemmin kyykkyä tehnyt ilman vyötä.

Mitä puolestaan maastavetoon tulee ilman vyötä niin sitä olen kylläkin tehnyt ja teen lämmittelyt siihen 180kg asti ilman vyötä. Muistan että ainakin kerran tein Vantaan Loaded:lla maastaveto treenin ilman vyötä ihan extemporeen minkä jälkeen ehkä taisin tehdä muutamia treenejä maaastavetoa ilman vyötä tai sitten en. Tuo yksi kerta nyt ainakin muistu mieleen kun se oli muutenkin sellainen hyvä treeni ja vielä kun se tapahtui Vantaan Loaded:lla missä en nyt kuitenkaan ole käynyt ihan niin monesti.

Varsinkin kyykyssä minulle on tullut sellainen henkinen lukko että en oikein tee kyykkyä edes pienemmillä painoilla ilman vyötä mutta nyt keskiviikon jälkeen voi vain ihmetellä että miksi? Maastavedossa olen kyllä tehnyt treenejä ilman vyötä vuosien saatossa enemmän mutta jostain syystä palaan aina sitten käyttämään vyötä. Keskiviikkona kyllä huomasin heti sen kun tein ensimmäistä toistoa 60kg painoilla että se alas meno hieman mietitytti vaikka selässä olikin vain 60kg mutta heti tuon ensimmäisen sarjan jälkeen kaikki meni hyvin.

Oikeastaan keskiviikkona alkuperäinen tarkoitus oli tehdä kyykkyä ilman vyötä sekä sukkasilla. Kuitenkin siinä sitten päätin että parempi käyttää vaan kyykky kenkiä sillä muuten kyykkyni kaatuvat eteenpäin ja kyykky kenkien korko auttaa siihen. Sukkien kanssa kyykyt voivat jäädä helposti sitten liian ylös kun liikkuvuuskin on mitä on. No kuitenkin päädyin tekemään ilman vyötä mikä sekin oli jo edistystä. Siinä sitten muutamalle sanoinkin että tänään ei mennä suuriin painoihin mutta mitä vielä. Päädyin sitten tekemään 200kg painoilla kyykkyä ilman vyötä.

Täytyy kyllä sanoa että se oli henkistä vain että en meinannut uskaltaa mennä alas ilman vyötä. Tietenkin aina kun nostin painoja niin siinä mietti ja katsoi hieman että tekniikka ei lähtenyt pahemmin hajoamaan. Katsoin jokaisen sarjan ja toiston jälkeenpäin ennen kuin tein päätöksen nostaa painoja. Tällä kertaa jopa yritin oikeasti mennä alas ja pitää tekniikan kasassa kuin lähteä hakemaan isoja painoja. No siihen voi olla tyytyväinen että 200kg tuli ja tämä oli nyt ensimmäinen kerta ikinä kun sain kyykättyä 200kg ilman vyötä. Johtuen siitä että en ole tosiaan kyykännyt ilman vyötä aikoihin.

Torstaina kun oli maastaveto treeni ja se oli viikon toinen maastaveto treeni niin päätin sitten keskiviikkoiseen tapaan että teen treenin ilman vyötä. Lähinnä päätin sen juurikin tuon edellisen päivän takia enkä vain siksi että en ollut tehnyt maastaveto ilman vyötä taas aikoihin. Päädyin nousemaan aina 260kg painoihin joilla sen tehtyä kahden toiston sarjan. Tämä meni paremmin kuin maanantaina viikon ensimmäinen maastaveto treeni missä sain tehtyä 260kg painoillla yhden toiston vaikka käytinkin vyötä.

Maastaveto treeneissä olen mennyt nyt jo viikkoja sukkasilleen / "kerhotossuilla" eli olen jättänyt kengät maastavedossa kokonaan pois. En nyt sitten tiedä vaikuttaako tämä tuloksiin miten kun en edes tiedä oikein mikä on sukkasilteen tehty maastaveto ennätys? Se on joko 260kg tai 270kg kun taas maastaveto ilman vöytä ennätys on 280kg. Aloitin tosiaan tekemään sukkasillaan maastavetoa viikkoja takaperin minkä johdosta sain sitten idean ostaa "kerhotossut". Sukkaset meinaan alkaa luistamaan varsinkin maastaveto alustoilla enkä muutenkaan oikein tykkää olla ihan sukkasillaan salilla niin siksi "kerhotossut" ovat oiva ratkaisu.

Maastavetossa ei siis mitään ihmeellisyyksiä ollut kun tein maastavetoa ilman vyötä. Sain tosiaan tehtyä 260kg kaksi toistoa mikä oli toisto enemmän kuin maanantaina. Tämän jälkeen pohdin ja mietin mitä tekisin seuraavaksi? Ajattelin aluksi että teen toisen kahden toiston sarjan 260kg painoilla mutta sitten muutin mieleni ja aloin tekemään lohko maastavetoa. Ihan vain sen takia että tulin siihen tulokseen että tein jo maastaveto maanantaina ja mielummin teen lohko maastavetoa sillä en ollut tehnyt sitä aikoihin.

Samalla tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun tein lohko maastavetoa ilman vyötä ja huomasin sen tekemisessäni ensimmäisestä sarjasta aina viimeiseen sarjaan. En meinaan alkanut vaan tuosta vain nostamaan tankoa lohkoilta vaan siitä mietin aina että mites se selkä? Muutenkin räkkivedot ja lohko maastavedot ovat minulle raskaampia liikkeitä kuin maastaveto johtuen siitä että nosto alkaa ylempää. En ole ikinä oikein tykännyt räkkivedoista ja aina kun pääsen sinne 300kg painoihin niin tuntuu vain että se on riuhtomista. Lohko maastaveto tuntuu luotevammalta mutta jotenkin nyt kun tein ensimmäistä kertaa sitä niin siinä tuli vain ajatuksia. Myöskin kun en ollut tehnyt lohko maastavetoa aikoihin niin se oli myös sellainen pieni muuttuja siinä.

Loppujen lopuksi niin kyykky kuin maastaveto ei kärsinyt sen takia että tein niitä ilman vyötä. Ei niin teknisesti kuin myöskään painollisesti. Käytännössä kun katsoin toistot videolta niin ne näyttivät aikalailla samalle kuin vyön kanssa eikä painoissaakaan mitään vikaa ollut kun sain kyykättyä 200kg ja maastavedossa tuli kaksi toisto 260kg sekä vielä lohkoilta toinen samanlainen. Nämä treenit vain nyt kyllä motivoi minua siihen että voisin nyt kesä ajan alkaa tekemään kyykkyä ja maastavetoa enemmänkin ilman vyötä ja ottaa vaikka painoja pois ja keskittyä enemmän tekniikkaan. Joskus tuntuu sille että vyö olisi enemmänkin tiellä etten pääse kunnolla asentoihin niin nyt jos vaikka saisi kyykkyäkin alemmaksi ilman vyötä.

Tuli löydettyä tai siis bongattua Youtubesta yksi Old school workout musiikki lista ja päätin lisätä sen samantien Spotifyyn. Kahdenkymmenen kappaleen lista pitää sisällään aika monia biisejä mitä olen aikoinani kuunnellut ja kuuntelen edelleen kuntosalilla. Soittolista koostuu viiden yhtyeen biiseistä joihin kuuluu seuraavat yhtyeet The Prodigy, Rammstein, Linkin Park, Pendulum sekä Limp Bizkit. Näistä itse eniten olen kuunnellut The Prodigyä sekä Ramsteinia

Versa gripsit ja vetoremmit on periaatteessa sama asia, mutta käytännössä eri asia. Molemmat ovat vetoremmejä joilla haetaan liikkeisiin pitoa ja helpotetaan liikkeen ottamista lihakseen. Itselläni meni kauan aikaa, että alussa edes tutustuin vetoremmeihin. Tähän aikaan ei ollut tietoakaan Versa gripsseistä vaan melkein rannesiteet ja vyö olivat vetoremmien ohjella tunnetumpia apuvälineitä. Vetoremmit ovat mielestäni enemmän oldschoolia ja versa gripssit

Väliviikon pitäminen kuntosaliharjoittelusta on ollut minulle alusti asti yksi vaikemmista asioista. Käytännössä siitä alkaen kun aloin käymään kuntosalilla yli kymmenen vuotta sitten aina tähän päivään asti väliviikkon pitäminen on ollut minulle korkea kynnys. Ihan samalla tavalla kuin kevyt viikko tai kevennetty viikko. En oikein osaa sanoa ja en tiedä mikä noista kahdesta asiasta tekee minulle niin vaikean. Alkuvuosina yritin pitää joskus kevennettyjä

Eilen tuli kolottua hieman olkapäätä hauisliikkeessä kun otin hieman liian suuret painot käyttööni. Kyseessä oli vielä ensimmäinen kunnon sarja missä tämä tapahtui, mutta tästä huolimatta tein treenin loppuun saakka. Illalla ja aamulla laitoin olkapäähän normaaliin tapaan Voltaren geeliä mitä nyt olen laittanut kipeisiin paikkoihin jotka ovat tulleet juurikin treenissä kipeiksi. En sitten tiedä onko juuri Voltaren geeli se paras ja oikea ratkaisu, mutta tähän

Aloin tiistain rinta- & selkätreenin jälkeen kävellessäni kuntosalilta kotio miettimään, että voisin pitää ensi viikolla väliviikon kuntosalista. En oikein tiedä mistä tuo ajatus oikeastaan tuli, mutta mitä enemmän aloin asiaa miettimään niin sitä paremmalta ajatus tuntui. Ajattelin asiaa melkein koko kävelyn ajan kuntosalilta kotiin ja vielä kotiin päästyäni jatkoin asian pohtimista. Sinällään juuri tuolloin tiistaina kropassa ei tuntunut mitenkään

Tiistaina oli suunnitelmissa treenata rinta- sekä selkätreeni jolloin maanantain treeni yhdistyisi tämän tiistain treenin kanssa. Tarkoitus oli siis jakaa tällä viikolla selkätreeni kahdelle päivälle aloittaen sen maanantaina ja jatkaen sitä tiistaina. Maanantain treenissä pääpaino oli olkapäissä joiden lisäksi tuli tehtyä pari liikettä selkää. Tiistain pääpaino oli rintatreenissä ja tarkoituksena oli tehdä ohessa selkää pari kolme liikettä. Näin ollen tälle

Sunnuntai - maanantai välisenä yönä oli jälleen Super Bowl ja tällä kertaa juhlavuosi pelin ollessa 50:s. Super Bowleja olen vuosien saatossa katsonut vähemmän tai enemmän. Nuorempana ja muutenkin aikaisemmin Super Bowleja tuli katsottua aika vähän, mutta muistaakseni niitä silloin tällöin katsoin. Viime vuosina Super Bowlista on tullut vain sellainen, että katson sen jos vain mahdollista. Amerikkalainen jalkapallo on monipuolinen ja hieno lajina, mutta siitä

Minulla oli jälleen viikonloppuna reissu elokuviin tällä kertaa katsomaan The Danish Girl vaikka aihe ei itseäni kiinnostanutkaan. Käytännössä menin katsomaan elokuvan lähinnä Alicia Vikander takia josta aloin tykkäämään loistavassa elokuvassa nimeltä Ex Machina sekä The Man from U.N.C.L.E. The Danish GIrl oli ehdottomasti parin viime elokuvan Spotlight sekä Revenant jälkeen huonoin. Luulisin muutenkin, että tämän vuoden Oscar parhaasta elokuvasta menee joko

Tuplatreeniviikko on nyt takana samoiten kuin uusittu ruokavalio. Uusitulla ruokavaliolla tarkoitan lähinnä sitä, että tämän viikon lounaat sisälsivät nyt käytännössä ensimmäistä kertaa vihreää salaattia minkä joukossa oli kurkkua. Oikeastaan mikään oma tekemäni lounas töihin nyt näiden parin vuoden aikana mitä olen tehnyt ei ole sisältänyt mitään vihreää. Ainoat salaatit mitä olen syönyt on ollut silloin kun olen mennyt ihan lounasravintolaan syömään

Keskiviikko olikin sitten lopulta välipäivä vaikka olin suunnitellut meneväni halliin juoksemaan. Juoksun väliin jättämiseen vaikutti lopulta parikin asiaa. Ensinnäkin olin tiistain jälkeen aika väsynyt ja mietin onko nyt järkeä pitää treeniputkea päällä. Toinen asia oli, että minulla oli jo muutenkin keskiviikolle suunnitelmissa hakea Kodin 1:stä kenkähylly sekä verhot mitkä olivat siellä odottamassa. Toinen oli internet tilaus ja toinen paikan päältä ostettu