Kuudes viikko kolme erilaista penkki treeniä viikkoon

13.04.2025 - 13:04

Kuudes viikko kun jatkoin kolme penkkiä treeniä viikkoon alkoi ja jatkui viimeisillä treeneillä Elixialla missä minun 12 vuoden jäsenyys tuli päätökseen. Minun oli alunperin tarkoitus käydä Elixialla treenaamassa maanantaina penkki treeni ja tiistaina kyykky treeni mutta tiistain treenin mennessä hieman heikommin niin ajattelin että voisin vielä keskiviikkona käydä Elixialla kun en sinne enää ole menemässä. Se miksi päätin vihdoin Elixian jäsenyyden niin niistä asioista löytyy täältä blogista useampia kirjoituksia.

Maanantaina penkki treenit alkoivat normaalilla lattia penkillä missä sain ensimmäistä kertaa tehtyä 180kg painoilla vapaalla tangolla kun smith-laitteessa olen sen 200kg joskus ottanut. Tein maanantain treenissä viisi ykköstä 180kg painoilla joten sain samassa treenissä tehtyä niin ykkös maksimi ennätyksen kuin sarja ennätyksen. En ollut niinkään tuohon 180kg ykkös maksimiin itse niinkään tyytyväinen kun tarkoitus on ottaa se 200kg. Siihen olen erittäin tyytyväinen että sian tehtyä viisi ykköstä 180kg painoilla.

Treeni viikko oli hyvä saada käyntiin ennätyksillä mutta tosiaan sitten tiistaina kyykky treeni meni vähän heikosti tai ehkä minulla oli vain odotukset korkeammalla. Tarkoitus oli siis että tämä olisi ollut viimeinen treeni Elixialla. Sain kuitenkin tehtyä kyykkyä 200kg painoilla mutta kyykky tuntui vain jotenkin raskaalle enkä saanut ihan niin paljon tehtyä toistoja kuin olisin halunnut. Ehkä tämän johdosta sekä myöskin siitä että voisin vielä kerran käydä Elixialla kun sinne en sitten enää ensi viikosta lähtien mene niin päätin käydä tekemässä keskiviikon penkki treenin vielä Elixialla.

En oikein taas tiennyt mitä tekisin kun pääsin keskiviikkona kuntosalille. Meinasin aluksi että tekisin pinnaus lattia penkkiä mutta sitten ajattelin että voisinkin tehdä kapeaa penkkiä. Aloin tekemään kuminauha lämmittelyä normaaleilla penkeillä mutta sitten kun olin saanut tehtyä kuminauha lämmittelyn niin päädyinkin vaihtamaan itseni räkeille tehden pinnaus lattia penkkiä. Suurin syy oli sille että juuri sillä hetkellä salilla ei ollut tuttuja sekä kun Elixian penkeissä ei ole turvarautoja niin ajattelin että on turvallisempi tehdä pinnaus lattia penkkiä.

Halusin kuitenkin tehdä treenin kunnon painoilla kun viime aikoina penkki treenit ovat kulkeneet. Myöskin kun juuri sillä hetkellä ei ollut ketään tuttuja salilla ketä olisi voinut pyytämään varmistamaan niin ajattelin että parempi vain tehdä pinnaus lattia penkkiä. Tämä päätös oli lopulta loistava sillä sain tehtyä pinnaus lattia penkissä uuden ykkös maksimin sekä sarja ennätyksen. Myöskin yksi vanha tuttu ja varmistaja vuosien varrelta sattui lopulta olemaan salilla niin sain eräällä tapaa sitten myöskin sellaisen vanhaan hyvään aikaan varmistajaan vielä Elixian viimeiseen treeniin.

Sain tehtyä keskiviikkona pinnaus lattia penkissä ensimmäistä kertaa ikinä 200kg painoilla vapaalla tangolla minkä jälkeen tein vielä viisi kolmen toiston sarjaa. Olin vain kerran aikaisemmin saanut tehtyä yhden kolmen toiston sarjan 180kg painoilla niin sen saaminen nyt viisi kertaa yhdessä treenissä vain todisti sitä että penkki on kulkenut eteenpäin. 

Perjantaina oli vuorossa sitten kapea penkki treeni missä sain tehtyä ensimmäistä kertaa 190kg sekä 200kg painoilla. Näin ollen sain korotettua viikko vai pari viikko sitten tekemääni kapean penkin ennätystä 180kg. Se että olen nyt siinut parin viikon aikana nostettua kapean penkin ennätyksen 180kg, 190kg ja nyt 200kg kertoo oikeastaan vain siitä että en ole oikein ikinä tehnyt kapeaa penkkiä kunnolla. Silloin kun olin ja olen ollut kovassa penkki kunnossa niin olen tehnyt vain penkkiä. En ole ikinä niinkään tehnyt kapeaa penkkiä kuin vuosi vuosia sitten kun aloitin käymään kuntosalilla. Muistan että joskus kauan sitten sain tehtyä 160kg painoilla kapeaa penkkiä mutta en oikein mitään muuta kapeassa penkissä tehnyt.

Tällä viikolla sain siis tehtyä 200kg painoilla kahdessa eri treenissä minkä lisäksi ensimmäisessä treenissä sain kuitenkin tehtyä ennätyksen vaikka se olikin vain 180kg. Kertoo vain siitä että eteenpäin on menty treeneissä. Ei nyt mitenkään isosti mutta eteenpäin kuitenkin. Myöskin se että sain tehtyä Elixian viimeisissä treeneissä ennätyksiä niin jätti kuitenkin hyvän mauan. Ei olisi ollut ihan niin mielekästä lopettaa 12 vuoden jäsenyyttä huonoihin tai normaaleihin treeneihin.

Versa gripsit ja vetoremmit on periaatteessa sama asia, mutta käytännössä eri asia. Molemmat ovat vetoremmejä joilla haetaan liikkeisiin pitoa ja helpotetaan liikkeen ottamista lihakseen. Itselläni meni kauan aikaa, että alussa edes tutustuin vetoremmeihin. Tähän aikaan ei ollut tietoakaan Versa gripsseistä vaan melkein rannesiteet ja vyö olivat vetoremmien ohjella tunnetumpia apuvälineitä. Vetoremmit ovat mielestäni enemmän oldschoolia ja versa gripssit

Väliviikon pitäminen kuntosaliharjoittelusta on ollut minulle alusti asti yksi vaikemmista asioista. Käytännössä siitä alkaen kun aloin käymään kuntosalilla yli kymmenen vuotta sitten aina tähän päivään asti väliviikkon pitäminen on ollut minulle korkea kynnys. Ihan samalla tavalla kuin kevyt viikko tai kevennetty viikko. En oikein osaa sanoa ja en tiedä mikä noista kahdesta asiasta tekee minulle niin vaikean. Alkuvuosina yritin pitää joskus kevennettyjä

Eilen tuli kolottua hieman olkapäätä hauisliikkeessä kun otin hieman liian suuret painot käyttööni. Kyseessä oli vielä ensimmäinen kunnon sarja missä tämä tapahtui, mutta tästä huolimatta tein treenin loppuun saakka. Illalla ja aamulla laitoin olkapäähän normaaliin tapaan Voltaren geeliä mitä nyt olen laittanut kipeisiin paikkoihin jotka ovat tulleet juurikin treenissä kipeiksi. En sitten tiedä onko juuri Voltaren geeli se paras ja oikea ratkaisu, mutta tähän

Aloin tiistain rinta- & selkätreenin jälkeen kävellessäni kuntosalilta kotio miettimään, että voisin pitää ensi viikolla väliviikon kuntosalista. En oikein tiedä mistä tuo ajatus oikeastaan tuli, mutta mitä enemmän aloin asiaa miettimään niin sitä paremmalta ajatus tuntui. Ajattelin asiaa melkein koko kävelyn ajan kuntosalilta kotiin ja vielä kotiin päästyäni jatkoin asian pohtimista. Sinällään juuri tuolloin tiistaina kropassa ei tuntunut mitenkään

Tiistaina oli suunnitelmissa treenata rinta- sekä selkätreeni jolloin maanantain treeni yhdistyisi tämän tiistain treenin kanssa. Tarkoitus oli siis jakaa tällä viikolla selkätreeni kahdelle päivälle aloittaen sen maanantaina ja jatkaen sitä tiistaina. Maanantain treenissä pääpaino oli olkapäissä joiden lisäksi tuli tehtyä pari liikettä selkää. Tiistain pääpaino oli rintatreenissä ja tarkoituksena oli tehdä ohessa selkää pari kolme liikettä. Näin ollen tälle

Sunnuntai - maanantai välisenä yönä oli jälleen Super Bowl ja tällä kertaa juhlavuosi pelin ollessa 50:s. Super Bowleja olen vuosien saatossa katsonut vähemmän tai enemmän. Nuorempana ja muutenkin aikaisemmin Super Bowleja tuli katsottua aika vähän, mutta muistaakseni niitä silloin tällöin katsoin. Viime vuosina Super Bowlista on tullut vain sellainen, että katson sen jos vain mahdollista. Amerikkalainen jalkapallo on monipuolinen ja hieno lajina, mutta siitä

Minulla oli jälleen viikonloppuna reissu elokuviin tällä kertaa katsomaan The Danish Girl vaikka aihe ei itseäni kiinnostanutkaan. Käytännössä menin katsomaan elokuvan lähinnä Alicia Vikander takia josta aloin tykkäämään loistavassa elokuvassa nimeltä Ex Machina sekä The Man from U.N.C.L.E. The Danish GIrl oli ehdottomasti parin viime elokuvan Spotlight sekä Revenant jälkeen huonoin. Luulisin muutenkin, että tämän vuoden Oscar parhaasta elokuvasta menee joko

Tuplatreeniviikko on nyt takana samoiten kuin uusittu ruokavalio. Uusitulla ruokavaliolla tarkoitan lähinnä sitä, että tämän viikon lounaat sisälsivät nyt käytännössä ensimmäistä kertaa vihreää salaattia minkä joukossa oli kurkkua. Oikeastaan mikään oma tekemäni lounas töihin nyt näiden parin vuoden aikana mitä olen tehnyt ei ole sisältänyt mitään vihreää. Ainoat salaatit mitä olen syönyt on ollut silloin kun olen mennyt ihan lounasravintolaan syömään

Keskiviikko olikin sitten lopulta välipäivä vaikka olin suunnitellut meneväni halliin juoksemaan. Juoksun väliin jättämiseen vaikutti lopulta parikin asiaa. Ensinnäkin olin tiistain jälkeen aika väsynyt ja mietin onko nyt järkeä pitää treeniputkea päällä. Toinen asia oli, että minulla oli jo muutenkin keskiviikolle suunnitelmissa hakea Kodin 1:stä kenkähylly sekä verhot mitkä olivat siellä odottamassa. Toinen oli internet tilaus ja toinen paikan päältä ostettu

Samalla kun raskas treeniviikko suurilla painoilla lyhyempiä kuuden toiston sarjoja loppui ja aloitin tällä viikolla tupla treenien tekemisen niin samalla tein muutoksia myös ruokavalioon. Vaikka viime viikolla tulikin tehtyä isommilla painoilla kuuden toiston sarjoja ja treenit olivat sen kautta raskaampia niin tästä huolimatta viime viikon ruokailuni eivät olleet mitään mättöä vaan päin vastoin. Mielestäni söin jo viime viikolla hieman vähemmän siihen