Kolme treeniä suuremmilla painoilla mitä seurasi "kevyempiä" treenejä

12.07.2019 - 21:41

Viikon tauon jälkeen treenit ovat menneet todella hyvin enkä ole huomannut mitään ihmeellistä suuntaan tai toiseen. Alussa ei ollut mitään hakemista sillä eihän tauko ollut kuin tuo viikkoa. Toisekseen en ole huomannut mitään eroa hermotuksen kanssa ennen tai jälkeen tauon. En ole tuntenut mitään sellaista, että treenit ottaisivat paremmin perille mikä on yleinen vaikutus pidemmän tauon jäljiltä. En ole siis saanut mielestäni treenejä osumaan yhtään sen tehokkaammin nyt kuin ennen taukoa. Muutoin voimatasot ovat kyllä pysyneet korkealla jokaisessa treenissä minkä johdosta kolmen treenin jälkeen olen tehnyt pari treeniä hieman "säästellen".

Maanantaina treenit alkoivat jalkatreenillä missä tuli tehtyä kyykkyä ja pääsin aina 210kg painoihin joilla tein neljän toiston sarjan. Tämän jälkeen treeni jatkui ihan normaalisti ja tein loput jalkatreenin liikkeistä suuremmilla tai pienemmillä painoilla. Tiistaina oli vuorossa selkätreeni missä tuli tehtyä maastavetoa 260kg painoilla jolla tein yhden kolmen toiston sarjan. Tämän jälkeen katsoin paremmaksi olevan parempi lopettaa maastaveto siihen ja tehdä loput selkätreenin liikkeistä. Maastavedon jälkeen tein vain ala- & ylätaljaa useita sarjoja pienemmillä ja suuremmilla painoilla. Keskiviikkona olikin sitten vuorossa rintatreeni ja penkki missä tein 210kg painoilla kolme viiden toiston sarjaa slingshottia käyttäen. Tämän lisäksi tein hieman pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja minkä jälkeen tein loput rintatreenin liikkeistä enemmänkin pienillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla.

Kyykkyä 210kg painoilla, maastavetoa 260kg painoilla sekä penkkiä 210kg painoilla kolmen päivän sisään on mielestäni ihan hyvä suoritus. Kyykky ja maastaveto tuli tehtyä ihan normaalilla tyylillä mutta penkissä käytin tosiaan slingshottia, että penkki ei ollut ihan niin sanotusti normaalia tekemistä eli sinällään en tehnyt jokaista suurta liikettä 200kg painoilla. Tämä kolmen päivän rupeama laittoi minut miettimään hieman tulevaa torstaista lähtien ja päätös oli tehdä seuraavat treenit hieman kevyemmin. En nyt kuitenkaan jaksa tehdä ihan jokaista treeniä samoilla tai lähelle samoja painoja sillä kroppa alkaa vain jossain kohtaan antamaan periksi.

Tämä tuli huomattua torstaina kyykyssä missä alaselkään tuli kyykätessä hieman painetta vaikka teinkin valtaosan sarjoista 100kg ja 140kg painoilla. Tällä kertaa tuo 140kg painot tuntuivat juurikin hyvälle ja teinkin sillä usean 5 & 7 toiston sarjan kunnes tekniikka alkoi hajoamaan väsymyksen seurauksena. Alaselän paine mikä tuli kyykätessä lähti seuraavassa liikkeessä pois mikä oli etureisikone. Tätä seurasi yhden jalan takareisilaite seisten eikä alaselän paineesta ollut enää tietoakaan.

Perjantaina oli vuorossa penkki missä tuli tehtyä pysäytyspenkkiä 160kg painoilla kolme seitsemän toiston sarjaa slingshottia käyttäen. Noiden kolmen sarjan jälkeen tein vielä 140kg painoilla yhden kahdenkymmenen toiston sarjan myöskin slingshottia käyttäen. Tämän jälkeen vuorossa oli olkapäiden treenaaminen missä käytin jokaisessa liikkeessä pieniä painoja ja vähintään 15 toiston sarjoja.

Tämänkaltainen tyyli sopii itselleni hyvin ja käytänkin tämänkaltaista sekoitusta suurien painojen ja pienempien painojen kanssa. Yleensä vain nuo pienemmillä painoilla tehdyt treenit epäonnistuvat kun lähden syystä tai toisesta käyttämään suurempia painoja vaikka päivän kunto ei edes riittäisi. Sitä vain joskus ajattelee jaksavansa treenata suuremmilla painoilla kuin millä kykenee. Jotenkin vain taivun suurempiin painoihin treenin aikana kun sitä jotenkin ajattelee saavansa kehitystä paremmin sillä tavalla vaikka niin ei oikeasti ole. Päin vastoin sillä olen saanut tehtyä juurikin parempia treenejä sen jälkeen kun minulla on ollut taustalla "kevyempi" treeni. 

Kevyemmällä treenillä en tarkoita sitä, että treenissä lähdetään liian paljon lepsuilemaan vaan treeni pitää olla kuitenkin sopivalla tapaa raskas. Suhteessa pienemmät painot mutta enemmän toistoja ja tai sarjoja. Yksi tapa voi olla myöskin autetut toistot kuten itse käytän penkissä slingshottia tai kyykyssä / maastavedossa kuminauhoja toistojen saamiseen mikä helpottaa toistoa. Painoissakin on parempi olla huomattava ero eikä vain mikään kymmenen tai kahdenkymmenen kilon ero. 

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.