Juoksulenkki vaikutti negatiivisesti enemmän jalkoihin kuin aluksi tuntui

28.07.2017 - 09:45

Jalat menivät sitten heti huonoon kuntoon kun kerrankin kävi juoksemassa "kunnolla". Lenkin aikana oikeassa takareidessä tai pakaran seudulla tuntui jotain mitä siellä ei olisi kuulunut tuntua. Ajattelin tuon olevan ainoa asia sillä lenkin jälkeen muutoin jalat olivat hyvässä kunnossa. Kuitenkin seuraavana aamuna kaikki oli kuitenkin toisin. Oikea jalka oli siinä kunnossa, että jouduin linkuttaan oikealla jalalla kun kävelin normaalisti. Tämän lisäksi molemmat pohkeet olivat kireänä eli loppujenlopuksi minulle kävi ihan normaalisti mitä "kovan" lenkin jälkeen. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että olisi pitänyt vain juosta rauhallisemmin alusta loppuun eikä lähteä koettelemaan millainen se kunto oikeasti on.

Samalla minulle tuli mieleen miksi en nyt ole käynyt juoksemassa aktiivisesti. Kun juoksin aktiivisesti niin minulla oli jaloissa kipuja aina silloin tällöin ja ne vaikuttivat negatiivisesti kuntosalitreeneihin. Vastaavasti kuntosalitreenit vaikuttivat negatiivisesti juoksuun sillä minulla aina sattui sinne tai tänne riippuen mitä oli salilla treenannut. Kuten minulla tuntui rinnassa tämän viikon juoksulenkki kun edellisenä päivänä oli tullut tehtyä rintatreeni. Kaikista pahin oli kuitenkin lenkin jälkeisenä päivänä tulleet jalkakivut mitkä kyllä helpottavat suhteellisen nopeasti ja asia mikä myöskin helpottuu kun käy juoksemassa useammin. Aktiivisen juoksun seurauksena tämän kaltaiset jalkakivut ovat harvemmassa sillä nämäkin kivut tulivat enemmänkin tottumuudesta juoksuun kuin varsinaisesti lenkistä. Kuitenkin totutteleminen vie aikaa eikä se tapahdu ihan niin nopeasti joten pienissä kivuissa pitää olla hetken aikaa jos haluaa saada juoksukunnon paremmaksi ja jalkojen tottuvan paremmin juoksemiseen.

Menin jalkakivuista huolimatta lenkin jälkeisenä aamuna kävelemään normaalin aamulenkin mitä tässä olen nyt kävellyt. Vaikka käveleminen oli enemmän tai vähemmän linkuttamista niin tuo kävely auttoi aukaisemaan varsinkin tuota oikean jalan takareisi / pakara kireyttä. Pohkeisiin aamun kävely ei tuntunut auttaneen oikeastaan yhtään eikä oikeastaan mikään muukaan koko päivänä sillä pohkeet olivat kireänä koko päivän.

Se mikä päivästä teki vielä mielenkiintoisen oli se, että salilla oli vuorossa takareisipainotteinen jalkatreeni. Mietin kyllä tuon treenin vaihtamista toiseen treeniin jalkakipujen takia. Kuitenkin ajattelin, että takareisitreeni voisi parantaa jalkojen kuntoa niin en ihan heti hylännyt takareisitreeniä minkä myöskin lopulta tein. Illalla treenin aikana en huomannut takareiden kanssa mitään ongelmia vaan enemmänkin ongelmat olivat pohkeiden kanssa. Tämän johdosta jätin kaikki pohjeliikkeet väliin vaikka hieman ajattelin pohkeita tehdä jos ne saisi sitä kautta auki. Toisaalta minulla oli myöskin päässä ajatus siitä, että pohkeet voisivat myös pamahtaa tai krampata pahemman kerran jos alan tekemään pohkeita. Tämän johdosta päädyin jättämään kaikki pohjeliikkeet väliin.

Jalkojen ollessa huonossa kunnossa jo ennen treeniä niin tein sen ratkaisun jo heti, että tulen jättämään raskaamman kyykky- ja prässiliikkeet väliin. Se ei olisi tarvinnut kuin sen yhden toiston mikä olisi repäissyt kipeän takareiden vielä huonompaan kuntoon niin se ei oikein ollut ajatuksena hyvä. Olen myöskin viimeaikoina tehnyt muutenkin treenit aika yksinkertaisesti vaikka välillä yksinkertaisuus on ollut pohjana kikkailulle / hifistelylle. Enemmän keskityn muutaman liikkeen käyttämiseen usean sijasta sekä katson hieman fiiliksen mukaan miten edes teen kyseiset liikkeet. Joko käytin isompia painoja tai pienempiä painoja minkä mukaan alan sitten hifistellä enemmän.

Treeni saattaa hyvinkin sisältää "nytkytyksiä" tai muutoin pienempiä liikeratoja minkä lisäksi toinen tai muut liikkeet tulee tehtyä "oikeilla" liikeradoilla. Riippuu nyt ihan siitä mitä viime treenissä on tullut tehtyä ja miten kyseessä oleva treeni on lähtenyt rakentumaan. Myöskin sarjojen välillä tulee kikkailtua paljon siten, että kun tekee uuden sarjan niin se tehdään eri tekniikalla kuin edellinen sarja. Ensimmäinen sarja voi olla hyvinkin ihan normaali sarja mitä seuraa esim negatiiviset toistot, positiiviset toistot tai pidot. Kolmen neljän sarjan jälkeen voikin sitten hyvinkin seuraava sarja olla sellainen missä tehdään kaikki aikaisemmat sarjat giant-sarjana putkeen mitä olenkin käyttänyt tässä jonkin aikaa. Välillä kun olen suunnitellut tekeväni kolmen - viiden liikkeen setin niin olen ottanut lämpöä siten, että olen tehnyt aluksi jokaisen liikkeen erillisenä suorana sarjana mitä on sitten seurannut varsinaiset tripla- tai giant- sarjat. Olen myöskin käyttänyt tätä toisinpäin eli aluksi tehnyt tripla- & giant-sarjan minkä jälkeen olen hakannut kyseisiä liikkeitä yksittäin tämän jälkeen suorina sarjoina.

Tämä nykyinen treenimuoto mitä harrastan on syntynyt mille ajanmyötä vaikka tarkemmin ajateltuna olen harrastanut tämänlaista treenaamista jo oikeastaan alusta asti. Tuolloin en ole vain tajunnut ja tiennyt kaikkia asioita vaan liikeradat ja muut ovat kärsineet enemmänkin painoista kuin tarkoituksellisesta tekemisestä. Kuitenkaan en voi ihan suositella tätä omaa tekemistä ihan tässä muodossa kaikille tai varsinkaan aloittelijoille sillä lyhentämällä liikkeiden liikeratoja on myöskin haittapuolia mitkä saattavat korostua jos ei tiedä ihan mitä tekee. Myöskin tällä minun kaltaisella lyhyemmillä liikeradoilla tehtyä treeniä ei oikein voi treenata helposti yksin syystä, että liikeradat saattavat supistua liian pieniksi. Tämän johdosta en oikein tee näitä treenejä yksin sillä tiedän liikeratojen supistuvan enkä näin ollen saa kaikkea sitä irti mitä haluan. Myöskin tällä tavalla treenatessa kuten nyt treenaan niin failureen tekeminen kuuluu useasti mukaan pakkotoistojen ohella joita ei voi tehdä yksin niin siksi tämä tyyli ei sovellu yksin tehtäväksi.

Mielestäni failureen tekeminen ja pakkotoistojen käyttäminen toimii erittäin hyvin lyhyemmillä liikeradoilla tehdessä sillä ei ne suorat kymmenen toiston sarjat vain tunnu missään. Jos tekee liikkeitä "nytkyttäen" niin kymmenen toistoa ei vain riitä sillä toistomäärän pitää olla se kaksikymmentä ja välillä lähempänä kolmeakymmentä. Tietenkin mitä enemmän sarjoja tulee alle niin tämän johdosta toistomäärät saavat hyvinkin laskea eikä kaikkia sarjoja tarvitse tehdä samanpituisina. Tämän johdosta en yleensä edes laske toistoja vaan pelkästään hakkaan toistoja toistojen perään.

Viimein, siis viimein sain kyykyssä 250kg nostettua vuosien sen jälkeen kun sain sen ensimmäisen kerran. Se oli se ensimmäinen korona vuosi ja jotain huhti- / toukokuuta kun sain ensimmäisen kerran ikinä kyykyssä 250kg. Sen jälkeen tapahtui jotain mutta en nyt muista ja tiedä mitä mutta kyykyn tulokset lähti laskuun. Näin kävin kunnes sain taas joku puolitoista - kaksi vuotta sitten kyykyn palaamaan raiteilleen ja viime vuosi oli paras kyykky vuosi kokonaisuutena.

Kyykky on kulkenut tämän vuoden puolella kummallesin hyvin siihen nähden kun muistissa on vain viime vuoden viimeinen treeni missä tein kyykkyä ja se treeni päin persettä. Lähdin tuolloin jopa heti kyykyn jälkeen pois kuntosalilta kun tuntui sille että mitä järkeä jatkaa jalkatreeniä kun kerran kyykkykään ei edes kulje. Tuohon surkeaan jalka- & kyykkytreeniin päätin viime vuoden treenit mutta jotenkin sitten tänä vuonna ainakin näin alkuvuodesta kyykky on kulkenut. Kyykky on kulkenut jopa paremmin kuin ikinä vaikka mitään ennätyksiä ei ole tullut tehtyä enkä ole vielä kyllä toistanut viime vuotisia loistavia kyykky treenejä.

Tänään tuli vastaan HS:ssä juttu Peseytyminen on haaste Itäkeskuksen uimahallissa, mutta esimies tietää ratkaisun mutta itse olen nähnyt tätä jo kymmenisen vuotta kuntosalilla. Toisaalta tuo ei kyllä vian jää peseytymiseen vaan myös yleiseen sivistykseen. Tällä tarkoitan sitä kun teineillä on kuntosalin pukuhuoneessa vähän liikaa energiaa vielä "treenin" jälkeen kun he ovat toistensa kimpussa boxeireissa tai lätkivät toisiaan pyyhkeillä. Sitten on tietenkin tuo että alusvaatteilla suihkuun ja pahimmassa tapauksessa mennään vaatteet päällä saunaan. Tätä on joutunut katsomaan jo kymmenisen vuotta ja varsinkin tuo toisten lääppiminen ja pyyhkeillä huitominen ei vain miellytä itseäni yhtään.

Tämän viikon keskiviikkona onnistuin viimein siinä mitä jouluna parin viikon ajan metsästin. Tälläkin kertaa en oikein siihen uskonut sillä maanantaina oli Super bowl yö ja pääsin viimein illalla vasta nukkumaan. Maanantaina sain kyllä penkissä tehtyä 200kg painoilla mutta muuten en oikein jaksanut tehdä muuta. Tiistaina oli vuorossa sitten laskettelua ja normaaliin tapaan olin todella väsynyt. Näin ollen keskiviikkona ei ollut mikään paras päivä lähteä tekemään kyykky treeniä näin unen ja palautuksen kannalta.

Tällä viikolla tuli taas käytyä pari kertaa laskettelemassa Ellivuoressa. Tämän viikon suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan kun en ollut ihan varma minä päivänä tulen ja minä päivänä tulen lähtemään. Alunperin minun oli tarkoitus tulla viime viikon torstaina mutta päädyin lopulta tulemaan sunnuntaina mikä oli yhdessä vaiheessa se suunnitelma. Myöskin jossain vaiheessa mietin lauantaina tulemista mutta siinä vaiheessa kun mietin lauantaita niin sunnuntai kuulosti paljon paremmalle. Minulla oli siis "normaaliin" tapaan hieman erilaisia suunnitelmia milloin tulen ja milloin lähden.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä niin jollain Audilla oli taas kiire mutta eipä se yllätä. Ensiksi hän meni minun ohi työmaa-alueella missä oli 30km/h rajoitus ajamalla 60-70km/h. Eipä mennyt kauaa kun kuitenkin pian ajoin hänen perässään kun hän joutuin ajamaan jonkun perässä hiljaa. Eipä siis auttanut hänen ylinopeutensa yhtään mitään. Lopulta hän sitten kääntyi samasta risteyksestä kun minä ja tuli samaan parkkihalliin.