Fantasy Premier League 2019 - 2020 viikko 22

16.01.2020 - 10:24

Fantasy Premier League viikko 22 toi minulle 55 pistettä kun viikon keskiarvo oli 57 ja näin ollen jäin pari pistettä miinukselle. Viikolle 22 olin vaihtanut Rashford sekä Vardyn pois ja ottanut tilalle Tammy Abraham:hin ja Danny Ingsin. Kyseisistä siirroista olin ottanut neljä pistettä miinusta sillä ilmeisesti minulla oli vain yksi ilmainen siirto jäljellä ja tein siis kaksi siirtoa. En edes muistanut tehneeni kyseisiä pelaajasiirtoja mutta näin olen jokatapauksessa tehnyt. Näillä kyseisillä siirroilla minulle jäi 4.4 miljoonaa tuleviin pelaajasiirtoihin joita olen yrittänyt miettiä viikolle 23 mennessä. Kuitenkaan mitään ihmeellistä en ole vielä keksinyt.

Ayoze Pérez on tällä hetkellä se pelaaja jonka ajattelin vaihtaa johonkin toiseen. Pérez arvo on tällä hetkellä 6.1 miljoonaa minkä lisäksi minulla on vielä tuo 4.4 miljoonaa käytettävänä eli käytännössä saan lähes kenet tahansa. Se kannattaako minun nyt käyttää kaikkia rahoja uuden keskikenttäpelaajan hankintaan vai säästää osan siirtorahoista tulevieen siirtoihin jää nähtäväksi.

Myöskin käytössäni olisi vielä wildcard eli voisin vaihtaa kaikki pelaajat ilmaiseksi mutta tämä vaatisi hieman esityötä jotta saisin rakennettua paremman joukkueen kuin minulla tällä hetkellä on. Se miksi tätä en ole vielä tehnyt on se, että pelkään joukkueen rungon olevan lähes sama kuin mitä se nyt on niin onko sitä sitten järkeä käyttää? Tämän johdosta pitäisi keksiä ja tutkia parempia ratkaisuja joilla saisi rakennettua paljon erilaisemman joukkueen kuin mitä minulla tällä hetkellä on.

Fantasy Premier League 2019 - 2020 viikko 22

Fantasy Premier League 2019 - 2020 tilastot viikko 22

  • Overall Rank:
  • 2 177 923
  • Finland rank
  • 13 691
  • Total Players:
  • 7 337 088
  • Gameweek Points:
  • 55

Fantasy Premier Leaguen viikko 31 oli niin sanotusti tynkäviikko sillä vain harvat pelasit. Tästä syystä suurin osa pelaajista sai 0 pistettä sillä heidän joukkueensa ei pelannut ilmeisesti FA Cup viikonlopun takia. Sain kuitenkin kaavittua kasaan 24 pistettä kun viikon keskiarvo oli 26 pistettä. Paremmalla kapteenin valinnalla olisin saanut paljon enemmän pisteitä mutta eihän tuollaisia voi tietää. Itse tein siinä mielessä myös virheen, että minun olisi vain

Fantasy Premier Leaguessa minun oli tarkoitus tehdä viikolle 30 pelaajavaihtoja mutta lopulta en niitä tehnyt ja ehkä parempi näin. Keräsin kuitenkin viikolla 30:ntä 66 pistettä kun viikon keskiarvo oli 48 pistettä. Näin ollen voi ainakin sanoa viikon menneen hyvin kun pääsin niin sanotusti plussalle. Ainoa asia mistä olisin saanut enemmän pisteitä olisi ollut maalivahti ja kapteeni joiden molempien valintaa mietin ja missä molemmissa tapauksissa päädyin

Fantasy Premier League viikolle 29 tein vain yhden pelaajavaihdon mutta se olikin sitten parempi. Alexander-Arnold toi 9 pistettä viikolla 29 eli ihan hyvin sujui nyt vaihto. Muutoinkin viikolla 29 puolustajat toivat pisteitä suhteessa enemmän kuin muut pelaajat. 5 + 5 + 9 kolmelta puolustajalta on mielestäni paremmin kuin hyvin. Vastaavasti muu osasto ei sitten pärjännyt ja kapteeni toi miinuspisteitä. Ei siis mennyt siltä osin hyvin mutta sain kuitenkin 49

Minun oli tarkoitus tehdä Fantasy Premier Leaguessa viikolle 27 muutoksia mutta kierros olikin alkanut jo perjantaina. Tämä oli myöhäistä sillä kävin juuri lauantaina aamupäivällä kurkkaamassa Fantasy Premier Leaguen sivuilta mitä olisin tehnyt. Viikolle 28 mikä oli juuri nyt heti tiistaina niin unohdin tehdä yhtään mitään. Näin ollen kaksi perättäistä viikkoa viikko 27 ja viikko 28 meni sillä kokoonpanolla minkä olin asettanut viikolle 26. Viikko 27 olikin

Suunnittelin hieman käyttäväni Fantasy Premier Leaguessa wilcardin eli vaihtamalla koko joukkueen. Näin en lopulta tehnyt sillä en jaksanut miettiä ihan niin paljoa niin päädyin tekemään vain pelaajavaihtoja. Tein kuitenkin niin monta vaihtoa, että jouduin ottamaan -8 pistettä. Tämä kuitenkin tuotti kuitenkin nyt 73 pistettä viikon keskiarvon ollessa 57. Näin yhden viikon perusteella muutokset näyttivät osuneen kohdalleen. Kuitenkin kun katsoo pisteitä

Fantasy Premier League viikko 25 meni todella heikosti. Osittain ehkä senkin takia, etten muistanut / ehtinyt tekemään muutoksia. Sain kerättyä kasaan 43 pistettä viikolla 25 kun keskiarvo oli 65 pistettä eli suoraan sanoen heikosti meni. Minun oli tarkoitus vaihtaa muutama pelaaja mutta se jäi tekemättä sekä myöskin toinen kapteeni olisi tuonut enemmän pisteitä. Nyt viikolle 26 mikä alkaa tänään tätä kirjoittaessa olen miettinyt jopa koko joukkueen vaihtamista

Tiistaina & keskiviikkona käytiin Fantasy Premier League:ssa viikko 24 FA-cupin takia jota pelattiin edellisenä viikonloppuna. Viikko 24 kartutti pistepottia 59 pisteellä kun viikon keskiarvo oli 42 pistettä. Ainoa huonompi asia viikolla oli taas kerran kapteenin valinta mikä osui tällä kertaa Mohamed Salah kuka toi minulle yhteensä 4 pistettä. Alun perin valitsin Paul Pogba kapteeniksi mikä olisi tuonut minulle 14 pistettä mutta jostain kumman syystä tein

Fantasy Premier League viikko 23 meni ihan ok mutta tein näköjään kämmin minkä ansiosta menetin pisteitä. Tein ennen viikkoa mielestäni kapteenin vaihdon mutta näin ei ollutkaan tapahtunut ja minulla oli väärä pelaaja kapteenina. Näin ollen menetin vähintään 5 pistettä kierroksella ihan vain oman kämmin takia. Viikolla 23 sain 54 pistettä kun keskiarvo oli pisteen vähemmän eli 53 pistettä. Viikko meni siis ihan ok mutta oman kämmin ansiosta heikommin. Vielä kun

Fantasy Premier Leaguessa tuli tehtyä siirtoja viikolle 22 minkä takia otin jälleen hieman miinusta pelaajasiirtojen takia. Kierros 22 toi minulle 46 pistettä kun keskiarvo oli 49 pistettä niin eipä nuo pelaajasiirrot ainakaan mitään lisäpisteitä tuoneet. Muutoinkin kun tämä oli nyt toinen viikko putkeen jolloin otin miinusta pelaajasiirroista niin luulisi nyt sentään, että saisin parempia pisteitä. Miinusta pisteitä jouduin ottamaan sen takia, että ilmaiset

Fantasy Premier League viikolle 21 tein yhteensä neljä pelaajavaihtoa joista kaksi oli ilmaisia ja kahdesta menetin kahdeksan pistettä. Kyseisistä neljästä pelaajasta minulla on ollut jo kolme pelaajaa entuudestaan joukkueessani jotka ovat Mohamed Salah, Sadio Mané sekä Pierre-Emerick Aubameyang. Uusi tulokas joukkueeseeni oli Paul Pogba jolla oli takana kolme loistavaa viikkoa ja tietenkin heti kun hänet otin joukkueeseen niin ihan näin ei käynyt. Myöskin