Extempore hankinta Xbox Series X ja ensi kokemukset ensimmäisen illan jälkeen

21.12.2021 - 09:23

Viimeisin konsoli hankintani on ollut Nintendo Switch mitä tuli parin ensimmäisen vuoden aikana todella paljon pelattua. Nykyään Nintendo Switch on ollut enemmän satunnaiseen pelailuun pelkällä konsolilla ilman että olen liittänyt sitä televisioon kiinni. Myöskin Nintendo Switch on ollut minulla reissuissa mukana kun konsoli kulkee kätevästi matkassa. Nintendo Switchiä ennen edellinen konsoli hankinta oli Playstation 3 minkä ostin käytännössä enemmänkin bluray käyttöön. Playstation 3 oli ensimmäisiä 60Gb malleja joilla pystyi vielä pelaamaan Playstation 2 pelejä. Ennen Playstation 3:sta ostin Xbox 360 mitä käytin pelaamiseen ja Playstation 3 oli tosiaan enemmänkin bluray-soitin.

Minulla jäi edellinen konsoli sukupolvi väliin kun en hankkinut Playstation 4:sta tai Xboxin vastaavaa. Kun Playstation 5 sekä Xbox series X julkaistiin niin hieman ajattelin Playstation 5 hankintaa mutta en nyt niin paljoa. Sitten tuli kaikki saatavuus ongelmat ja pelaaminen on omalta osaltani keskittynyt PC:lle niin en nähnyt hirveästi tarvetta uudelle konsolille. Kuitenkin aina välillä katsoin konsolien saatavuuksia ja mietin olisiko syytä hankkia Playstation 5. Enemmänkin siis mietin koko ajan Playstation 5 hankintaa enkä oikeastaan Xbox Series X hirveästi.

Xbox Series X

Kuitenkin tuossa Black Fridaynä tuli hankittua uusi televisio Sony XR-75X93J verkkokauppa.comista. Viime viikon perjantaina meillä oli yrityksen pikkujoulut mitä olin itse järkkäämässä ja satuin päivän aikana katsomaan Gigantin Game week tarjoukset. Niissä näin, että Xbox Series X oli saatavana tilaustuotteena myymälöistä niin laitoin pienen ajatuksen päähäni jos menisin kysymään milloin sen saisi? Olin yötä Pasilassa Holiday Inn hotellissa ja menin lauantaina siivoamaan toimistoa pikkujoulujen jäljiltä. Siinä sitten kun lähdin takaisin kotiin niin sain ajatuksen käydä Gigantin kautta kysymässä Xbox Series X saatavuutta. Vastauksena sain seuraavan viikon perjantain eli kirjoitus hetkestä eilisen niin päätin sitten extemporeen hankkia Xbox Series X.

Xbox Series X ensi kokemukset 

Hain perjantaina Xbox Series X Gigantista töiden jälkeen ja asensin konsolin ennen kuin lähdin kuntosalille. Xbox Series X asentaminen onnistui tai hoitui puhelimen Xbox äppsin kautta. Tuo ei mennyt ihan ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla läpi vaan jouduin tekemään äppsin yhdistämisen konsoliin useamman kerran. Lähinnä suurimmat ongelmat olivat saada konsoli yhdistettyä wlaniin. Aluksi yritin yhdistää konsolia wlanin 5g verkkoon ja siinä oli se ongelma. Kun olin saanut konsolin asennettua ja yritin yhdistää konsolia wlanin 5g verkkoon niin syystä tai jostain niin se ei tunnu vain onnistuvan. En tiedä syytä ja nyt muutenkin pidän Xbox Series X verkkopiuhalla kiinni verkossa.

Muuten puhelimen kautta asentaminen toimi paitsi tosiaan tuon verkon laittamisen suhteen minun piti tehdä asennus muutaman kerran alusta. Onneksi siinä ei tarvinnut tehdä asennuksen kohtia moniakaan ja kieliasetukset olivat automaattisesti kunnossa. Konsolin asennuksen jälkeen puhelimella niin kävin katsomassa muutamia asetuksia konsolin puolelta mistä ei kysytty asennuksessa. Tämän jälkeen asensin päivityksen myös ohjaimeen.

Xbox Series X

Asennuksien ja päivitysten jälkeen laitoin Xbox Game Pass Ultimaten tilaukseen mistä laitoin muutaman pelin lataukseen. Olin myös hankkinut yhden pelin Red Dead Redemption 2 Xbox storesta tuona aikana kun olin tilannut ja odotin saavani Xbox Series X itseni. Xbox Series X hankinta oli siis itseni niin extempore hankinta etten oikein edes tiennyt mitä pelejä pelaisin? Onneksi olin päättänyt pelaavani vanhoja Xbox 360 pelejä joita on paljon sekä katsovani mitä Xbox Game Pass sisältää. Tällä hetkellä on myöskin Xbox Storessa jonkinlainen talviale niin sieltä ajattelin hankkivani mahdollisesti jotain mitä tule pelaamaan. Kuitenkaan hankkimatta liikaa pelejä.

Xbox Series X sisältää 1TB levytilaa mutta huomasin että sain sen heti ensimmäisen illan jälkeen täyteen. Nykyään vain uudet pelit vievät todella paljon levytilaa. Niimpä minun pitää nyt miettiä poistanko jo pian jotain ja pitääkö minun hankkia jokin ulkoinen lisä levytila. En oikein tiedä vielä kun en ole tutkinut asiaa kannattaako ostaa ulkoinen kovalevy vai maksaa virallisesta Seagate 1 TB laajennuskorttista? Kuitenkin ulkoinen kovalevykin pitää olla nopea jos sellaista lähtee hankkimaan sillä se vaikuttaa pelien latausnopeuteen ja muutenkin toimivuuteen. Niimpä niistäkin voi joutua maksamaan paljon ja en nyt ole yhtään katsonut ulkoisten kovalevyjen hintoja.

Myöskin kun pelit ovat isoja niin niiden lataamisessa kestää. Siitä johtuen jouduin kaivamaan komeron yläkaapista verkkojohdon sillä halusin pelien latautuvan nopeasti enkä hitaasti niinkuin aluksi. Osa syy on myöskin se, että en saanut yhdistettyä Xbox Series X konsolia minun 5g verkon puolelle vaan jouduin käyttämään normaalia 2g verkkoa. Muutenkin kyllä saan omasta internetistä kaiken hyödyn vain verkkojohdolla sillä edes wlanin 5g verkolla en saa lähellekkään verkkopiuhan nopeuksia. Niimpä kannattaa katsoa ja miettiä hieman mitä ja mihin Xbox Series X yhdistää jotta pelien lataamisessa ei kulu ikä ja terveys.

Perjantaina 17.12 jolloin sain konsolin niin Netflixiin ilmestyi myös The Witcher sarjan toinen tuotantokausi. Niimpä en ole ehtinyt hirveästi Xbox Series X kokeilemaan sillä olen katsonut The Witcher sarjan toista tuotantokautta mikä minun on katsottava loppuun tämän lauantain aikana. Xbox Series X pelaaminen ja kokemukset siis siirtyvät seuraaville viikoille. Kuitenkin se vähäinen aika mitä olen ehtinyt konsolia kokeilemaan on ollut positiivista ja mukavaa kun voi olohuoneessa nopeasti pelata nopeasti jotain nopeampia pelejä. Saa sitten nähdä miten pidemmän ja enemmän aikaa vievän pelin pelaaminen toimii?

Itse hankin Xbox Series X:n todella nopealla extempore päätöksellä missä en oikein miettinyt hirveästi mitään. Uusin konsoli mikä minulla on nyt ollu pc:n ohella on Nintendo Switch. Tätä ennen viimeisin konsoli hankinta taisi olla Playstation 3 minkä hankin lähinnä bluray-soittimeksi sillä olin hankkinut aikaisemmin Xbox 360 millä sitten pelasin. Ainoat pelit mitkä ostin Playstation 3:lle taisi olla Uncharted trilogia, The Last of Us sekä Beyond: Two Souls

Joulukuussa kun tulin hankkineeksi Xbox Series X:n päähänpistona extemporeen ja odotellessani konsolin saapumista viikon kuluttua haettavaksi niin latasin Ipadiin Xbox gamepass appsin. Xbox Gamepass appsillä minun oli tarkoitus katsoa pelitarjontaa niin tulevaan Xboxiin kuin pc:lle. Xbox Gamepass appsissä huomasin mahdollisuuden asentaa pelejä haluttuun laitteeseen etänä mutta tuolloin minulla ei ollut vielä itse Gamepass aktivoitunakaan saati konsolia. Syystä

Kaksi viikkoa sitten kävin kyselemässä ja tilaamassa extemporeen Gigantin liikkeestä Xbox Series X konsolin minkä sain viikko sitten ja mistä kirjoittelin Xbox Series X kokemukset ensimmäisen illan jälkeen. Nyt minulla on ollut Xbox Series X konsoli viikon käytössä ja ajattelin kirjoittaa hieman lisää kokemuksia. En ole vielä ehtinyt käyttää konsolia paljoakaan kun ensimmäisen viikonlopun aikana ilmestyi The Witcher sarjan toinen tuotantokausi ja lauantaina

Viime viikon sunnuntain sain jostain kumman syystä inspiraation lähteä siivoamaan "pc nurkkausta" kunnolla ensimmäistä kertaa sitten putkiremontin. Ajattelin aluksi vain irroittaa pc:stä kaikki johdot ja siivota pc pölyistä paineilmalla minkä jälkeen siirsin pc-pöydän ja maton. Näin ollen pääsin imuroimaan ja moppaamaan "pc nurkkauksen" ihan kunnolla ilman esteitä sekä tamppasin maton mistä irtosi ihan hirveästi pölyä. Näin olen tehnyt viimeksi parisen vuotta

Ei olekkaan tullut kirjoiteltua pelaamisesta ja Nintendo Switch asioista pitkään aikaan. Tämä osittain johtuu siitä, etten ole hirveästi pelannut Nintendo Switch:llä sitten viime kesäloman. Joululomalla sekä nyt pari kolme viikkoa sitten talvilomalla minulla oli Nintendo Switch mukana reissussa ja sillä tulikin pelattua. Olen lähinnä nyt keskittynyt pelaamaan pc:llä kesäloman jälkeen mikä on karsinut Nintendo Switch peluuta. Tietenkin aina silloin tällöin olen

Astral Chain on nyt julkaistu tai julkaistaan tänään ja sen vuoksi minulle on nyt alkanut ilmestymään Astral Chain arvioita Youtubessa sekä muualla. Aikoinaan kun Astral Chainia näytettiin ensimmäistä kertaa Nintendo Direct:ssä ennen E3:sta niin tämä peli meni hankinta listalle. Tämän jälkeen E3:ssa nähtiin pelistä hieman enemmän minkä jälkeen pelistä julkaistiin jopa kymmenen minuutin esittelyvideo. Minulle tämä peli meni hankinta listalle heti