Diieeti lähti uudestaan käyntiin ja aloitin tekemään cardiota

07.01.2018 - 13:03

Dieetti lähti päälle heti keskiviikkona kun palasin niin sanotusti "arkeen". Keskiviikkona palasin kotiin Vammalan reissulta ja heti lähti dieetti päälle ja illalla olin salilla tekemässä ihan normaalin selkätreenin. Päivä meni käytännössä matkustamisessa sekä muutamien asioiden hoitamisella mutta tuo ei niinkään näkynyt illalla treenissä. Yleensä matkustuspäivät ovat treenien kannalta huonoja treenipäiviä sillä matkustus vie vain voimia vaikka se yleensä onkin vain istumista. Kuitenkin kun matkustukseen liittyy paljon muitakin asioita jotka vain tekevät matkustamisesta raskasta.

Se mitä puolestaan käytännössä aloitin tekemään dieetillä verrattaessa viime vuoden puolella ennen varsinkin ennen joulua oli se, että aloitin tekemään cardiota sekä olen ottanut hieman erilaisen lähestymistavan aterioihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aloitin dieetin uudestaan mutta periaatteessa jatkan dieettiäni minkä aloitin viime vuoden puolella. Sen olen kyllä huomannut, että puolentoista viikon vapaa dieetistä teki vain hyvää vaikkakin otin siinä samalla takapakkia itse dieetistä. Tämä oli kyllä ihan tiedostettu asia ja tiesin mitä tulee tapahtumaan. Se oliko minun nyt järkevää heti keskiviikkona aloittaa suoraan dieetti kaikilla aterioilla niin oli toinen asia. Puolentoista viikon jälkeen ihan yhtäkkiä kaikki ateriat uusiksi ei välttämättä ole ihan hyvä asia.

Kun dieetti jatkui ja aloitin cardion niin treenit taisivat hieman palata "normaaliin" noiden puolentoista viikon takaisesta. Olen nyt kyllä käyttänyt hieman samoja asioita joita tein noina puolentoista viikon aikana eli voisiko sanoa, että olen hieman yhdistellyt? Olen käytännössä jatkanut siitä mihin ennen reissua jäin mutta mihin olen hieman liittänyt asioita joita tein reissun aikana. Tämä nyt oli kyllä oli tiedossa, että tulen tekemään treeneihin joitakin muutoksia mutta mitä niin se ei ollut tiedossa eikä myöskään se tuleeko nämä muutokset olemaan nyt näitä mitä olen alkanut tekemään vai ei?

Asioita on nyt muuttunut dieetillä eli muuttuuko myöskin dieetin tulokset? En ole ollut dieettini tuloksiin tyytyväinen ennen joulua oikein missään vaiheessa ja minun on ollut tarkoitus tehdä muutoksia dieettiin ja nämä ovat hieman niitä. Itse ruokailuun joitakin muutoksia plus cardion aloittaminen pitäisi auttaa tässä asiassa mutta se jää nähtäväksi.

Cardion olen aloittanut maltillisesti sillä cardio on ollut joko pelkkää kävelyä tai "kevyttä" hiit-treeniä mitä olen tehnyt jo ennenkin. Yleisesti tämä minun hiit-treeni on minuutti kävelyä ja kaksi minuuttia juoksua mitä olen tehnyt 10 - 20 minuuttia. Tätä voi hyvinkin tehdä juoksumatolla, kuntopyörällä. Mielestäni vain crosstrainerillä tämä on vaikeinta juurikin nopeiden osuuksien kohdalla sillä mielestäni juurikin crosstrainerillä on vaikeaa vetää oikesti kovaa ja hallitusti. Toisaalta juoksumatollakaan kaikki ei ole ihan ideaalista tai helpointa mutta paljon kätevämpää kuin crosstrainerillä. Kuntopyörällä tämä saattaa olla kaikista helpointa ja turvallisinta.

Tänään oli vuorossa jalkatreeni mikä tarkoitti samalla ensimmäistä jalkatreeniä Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengillä. Tiistain selkätreeni oli ensimmäinen kerta kun testasin ensimmäisen kerran Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kenkiä treenatessa ja kengät olivat jalassa "vain" maastavedon aikana. Aluksi suunnittelin kokeilevani pitää kenkiä jalassa koko selkätreenin alan jolloin olisin testannut miten kengät soveltuvat yleiseen käyttöön. Maastevedon jälkeen

Tällä viikolla tuli pitkään pohtimani Mass.fi tilaus johon sisältyi proteiinipannukakkujauheita sekä Quest Bar patukoita. Kummatkin tuotteet olivat itselleni ensimmäisiä joten ihan testitilauksena meni tämä tilaus. Katsoin ja mietin jo vähän aikaa sitten proteiinipatukoiden tilaamista Mass.fi:stä siellä siellä oli tarjous osta neljä maksa kolme. Tämä tarjous koski 10 - 12 kappaleen laatikoita proteiinipatukasta riippuen. Aluksi en tähän tarjoukseen oikein

Viime viikonloppuna tuli hieman yllättäen ostettua ensimmäiset painonnostokengät. Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengät ovat nimellisesti CrossFit kengät, mutta soveltuvat niin painonnostoon kuin CrosFit:iin jota en kyllähään harrasta. Olin tällä kertaa katsomassa kylläkin ihan normaaleita treenikenkiä yleiseen treenaamiseen, mutta päädyin sitten tälläiseen ratkaisuun tällä kertaa. Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengät ensinnäkin näytti hienoilta ulkoapäin

Tänään se sitten viimein tapahtui ja kävin radalla juoksemassa intervalleja. Minun on ollut tarkoitus käydä juoksemassa intervalleja jo parin viikon ajan. Nämä kerrat ovat aina menneet keskiviikolle ja iltapäivään, mutta juurikin keskiviikko on ollut este. En ole halunnut joustaa kuntosalitreeneistä intervallien takia joten keskiviikko on sinällään tuntunut sopivalta ratkaisulta. Tietenkin välipäivä häviää aina kun teen keskiviikkona jonkinlaisen treenin

Mitä lähemmäksi kesä tulee niin sitä vähemmän kuntosalilla on treenaajia. Olen tämän trendin jälleen huomannut, että kun viikko menee niin kuntosalilla on vähemmän väkeä. Vielä maanantaina ja tiistaina väkeä on hieman enemmän, mutta jo torstai on hiljaisempi ja perjantai hiljaisin. Tammikuun alussa kun kuntosaleilla on väkiboosti käynnissä ja kuntosalit takovat suurimmat voitot vuodelle niin siitä tähän päivään väkimäärän lasku on lähes aina samanlainen

Keskiviikkona jäi intervallit väliin sillä ajattelin niin olevan parempi. Tistaina tuli kuitenkin nostettua maastavetoon uudeksi ennätyspainoksi 230kg. Ihan tältä pohjalta jätin keskiviikon intervallit sivuun sillä ajattelin levon olevan parempi ratkaisu. Ajattelin myöskin selkätreenin jäljiltä selän olevan hieman jumissa ja varsinkin alaselän juuri maastavedon seurauksena. Kun alaselkä on jumissa ja menee silloin juoksemaan niin yleensä selkä menee vain

En tiedä mistä sain idean, mutta sellainen vain tuli tänään mieleen. Kun olin lähtemässä tänään töistä aloin jostain kumman syystä miettimään tänään maastavetoa ja uuden ennätyksen nostamista. Melkein koko matkan kotio asti mietin asiaa ja samalla mietin sitä kun viime viikolla mahtavan 220kg kolmen toiston sarjan jälkeen päätin ihan toista. Ajattelin viime viikon loistavan maastavedon jälkeen että tällä viikolla olisi luvassa jolloin 180kg - 200kg hieman

Viikonloppuna oli tarkoitus jatkaa spinningissä käyntiä menemällä joko lauantai- tai sunnuntaiaamuna spinning tunnille. Lauantaina ajattelin meneväni sen takia, että se olisi ollut hyvä palauttavatreeni perjantain jalkatreenin jälkeen. Pohdin asiaa lauantaiaamuna jonkin aikaa, mutta tulin siihen tulokseen, että siirtäisin spinningiin menemisen mielummin sunnutaille. Tunsin lauantaina väsymystä jaloissa ja varsinkin polvissa tuntui kyykkyjen ja yhden jalan

Suunnitelman eilisen epäonnistumisen jälkeen oli tehdä tänään kevyempi jalkatreeni. Ajattelin varmaan kun treeni epäonnistui niin seuraavakin treeni voi mennä heikommin. Vielä kun en ollut ihan varma miksi tuo eilinen treenin epäonnistui niin ajattelin olevan "turvallisempaa" tehdä vain "normaalia" kevyemmin jalkatreeni. Vaikka suunnitelma oli tehdä kevyemmin yleisesti niin tein tämän päivän jalkatreenin ihan toisin. Aloitin kyykyn tekemisen kyllä tänään

En tiedä vaikuttiko erikoinen päivä eli pyhä vai enkö ollut palautunut tiistain kovasta selkätreenistä sittenkään? Kaikki tuntui hyvältä vielä tehdessäni penkissä lämmittely painoilla lämmittelyä. Kaikki kuitenkin muuttui kun nostin tankoon 160kg millä yritin tehdä yhden - kolmen toiston "sarjaa". Tänään 160kg ei noussut kertaakaan ja treeni oli käytännössä siinä. Tämä tuntui niin pahalta pettymykseltä, että huh huh. Varsinkin kun treenit ovat menneet