Boxi kyykkyä & kyykkyä ketjuilla Loaded:lla

16.08.2022 - 21:12

Perjantaina kävin tekemässä "normaaliin" tapaan selkätreenin Loaded:lla ja lauantaina oli vuorossa sitten jalkatreeni. Tämä trendi on nyt jatkunut kolmisen viikkoa ja treenitkin ovat menneet aikalailla samoin mutta kuitenkin eri. Kuten viime viikolla niin tälläkin kertaa en oikein tiennyt mitä odottaa. Alla painoi kuitenkin selkätreeni minkä jälkeen olin todella väsynyt kun olin nukahtanut television ääreen. En oikein tiennyt mitä odottaa ja kävisikö taas samalla tavalla kuin viimeksi, että edellisen päivän selkätreeni ei paina vaan tehdään jopa ennätyksiä?

Tämän viikon perjantaina sekä lauantaina Loaded:lla oli paljon enemmän väkeä kuin aikaisemmin. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut minuun juurikaan sillä lauantaina pääsin tekemään heti mitä tahansa jalkaprässiä kuin haluasin minkä jälkeen vapaapainoalue oli käytännössä tyhjä. Näin oli myös perjantaina vaikkakin silloin vapaapainoalueella olikin hieman väkeä eli en päässyt valitsemaan vapaasti mutta ihan sama se on mikä paikka kun puitteet ovat kuitenkin hyvät.

Niin perjantaina kuin lauantaina tuli taas huomattua se asia, että kun salilla oli enemmän väkeä kun tulin niin en oikeastaan nähnyt heistä sen enempää ketään. Ensinnäkin suuntasin todella nopeasti vapaapainoalueelle ja toisekseen kun tulin sieltä pois niin sillä välin ihmiset olivat vaihtuneet tai lähteneet. Valitettavasti kun vietän vapaapainoalueella niin paljon aikaa. Varsinkin lauantaina tulin sitten huomanneeksi, että salilta lähti paljon väkeä pois silloin kun tulin tekemään reisilaitteitta ketkä olivat tulleet ja reenanneet sinä aikana kun olin vapaapainoalueella. Sinällään huvittavaa.

No niin tai näin itse treeniin. Tarkoitus oli tällä kertaa tehdä boxi kyykkyä tai oikeastaan boxi kyykkkyä isoilla painoilla ketjujen kanssa. Tämä tietenkin sitten epäonnistui kun 160kg painot plus ketjut tuntui olevan ihan maksimi. Tein kahden toiston sarjoja ja kun tein 160g painoilla plus ketjut niin oikeastaan mikään toisto ei tuntunut tulevan hyvin. Joko lähtö penkiltä tuntui jämähtävän paikoilleen tai sitten kyykky "kaatui" eteenpäin. Tämän johdosta tein monia sarjoja 160kg painoilla plus ketjut enkä lähtenyt nostamaan painoja 180kg plus ketjut joilla oli tarkoitus tehdä.

Jos muistan oikein niin olen tehnyt 170kg painoilla plus ketjut boxi kyykkyä niin ajattelin tekeväni uuden ennätyksen 180kg plus ketjut. Voin tietenkin muistaa väärin ja olen tehnyt vain 160kg painoilla plus ketjut boxi kyykkyä kun edellisestä kerrasta on todella paljon aikaa. Tein kerran vai pari kertaa boxi kyykkyä ketjuilla kun aloin käymään aktiivisesti PTVGYM:llä tämän vuoden alussa. Muutenkaan en ole oikein boxi kyykkyä tehnyt nyt vähään aikaan mitä tein ennen enemmän niin voi myös johtua osittain siitä, että tekniikan kanssa tuntui olevan ongelmia. Olen kyllä aikoinaan tehnyt ainakin kolmen ja viiden toiston sarjoja 180kg painoilla boxi kyykkyä mutta tuostakin on hieman yli vuosi aikaa.

Kun huomasin ja tajusin etten pääse tavoitteeseeni boxi kyykyssä niin sen jälkeen mietin, että kokeilen vaihtaa normaaliin kyykkyyn. Mietin hetken aikaa pitäisikö minun hieman alentaa painoja ja katsoa miten kyykky sujuu ilman boxia ja nousta sen jälkeen suurempiin painoihin. On meinaan hieman eri tehdä aluksi boxi kyykkyä suurilla painoilla ja jatkaa siitä suoraan normaalia kyykkyä. Tuossa kun vaihtuu tekniikka enemmän tai vähemmän riippuen millaisella boxilla boxi kyykkyä tekee. Päätin lopulta jatkaa vain 160kg painoilla plus ketjut sillä olen nyt jo pidempään tehnyt kyykkyä treenistä toiseen 200kg painoilla tai lähelle sitä.

Normaali kyykky boxi kyykyn jälkeen 160kg painoilla plus ketjut tuntui olevan hieman hakemista tai enemmänkin arvellutti menikö kyykyt tarpeeksi alas? Kaikki sujui lopulta hyvin ja katsoin sarjat videolta heti kun ne olin tehnyt. Näin ollen näin suoraan miten kyykky tuli teknisesti minkä johdosta pystyi tekemään päätökset jatkamisesta ja tai painojen nostamisesta helpommin. Päädyin lopulta tekemään 180kg painoilla plus ketjut kolme kahden toiston sarjaa ja siihen olin sinällään tyytyväinen mutta kuitenkin hain vastaavaa boxi kyykyllä niin sinällään en ollut tyytyväinen.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.