Bosch: Kolmas tuotantokausi arvostelu

Bosch televisiosarjan kolmas tuotantokausi sisältää kaksi tapausta minkä lisäksi pienempiä juonenkäänteitä sekä hahmoja jotka ovat suuremmassa roolissa neljännellä tuotantokaudella. Kolmannen kauden päätapaus on Michael Connellyn viidennestä Harry Bosch kirjasta Mustempi kuin yö ja toinen tapaus seuraa ensimmäistä Harry Bosch kirjaa Tunnelirotta. Molemmat tapaukset ovat kirjoihin nähden todella paljon muutettuja vaikka pääjuonen käänteet ovat samoja ja kummatkin tapaukset tunnistaa helposti mihin kirjaan ne perustuvat.

Mustempi kuin yö kirjan tapaus seuraa Hollywood ohjaajan tulevaa oikeudenkäyntiä jossa Harry Bosch on avain roolissa. Televisiosarjan ja kirjan suurin ero on siinä että kirja kertoo tarinan enemmänkin Terry McCaleb näkökulmasta ja Harry Bosch tuntuu olevan kirjassa sivuosassa. Televisiosarjassa ei ole Terry McCaleb hahmoa joten televisosarjassa nämä juonenkäänteet hoitaa Jerry Edgar. Muutoin Mustempi kuin yö tapaus seuraa kirjan tapahtumia aikalailla samalla kaavalla mutta hieman nopeammalla temmolla jättäen oikeudenkäyntiä vähemmälle. Mustempi kuin yö kirjassa tapaus on jo oikeuden käynnissä missä tulee esille asioita ja siinä samalla Terry McCaleb tutkii tapaukseen liittyviä asioita kun taas Bosch televisiosarjan kolmannella tuotantokaudella oikeudenkäynti on vasta tulossa.

Kolmannen tuotantokauden toinen tapaus Billy Meadows murha on ensimmäisestä Harry Bosch kirjasta Tunnelirotta jota on myöskin muutettu televisiosarjaan. Jo se että Tunnelirotta on ensimmäinen Harry Bosch kirja ja tämä tapaus on kolmannessa tuotantokaudessa on yksi ero ja myöskin se että ensimmäinen Harry Bosch kirja tuli -90 luvulla niin se on päivitetty nykyaikaan sekä tätä tapausta on muutettu vieläkin enemmän. Kirjassa Harry Bosch tuntee Billy Meadowsin kun taas televisiosarjassa ei ja tämä tuo kirjassa mukaan omia juonenkäänteitä.

Näiden parin tapauksen lisäksi kolmas tuotantokausi pitää sisällään pienempiä juonenkäänteitä, rakentaa hahmoja, jatkaa muutamia pidempiä juonia ja tuo muutaman uuden hahmon mukaan Bosch televisiosarjaan joilla on suurempi merkitys tulevilla tuotantokausilla. Lisäksi kolmannella tuotantokaudella jatkuu poliittinen peli mitä on suhteessa vähemmän kuin edellisellä tuotantokaudella mutta samalla tätä viedään eteenpäin mikä jatkuu myöskin seuraavalla neljännellä tuotantokaudella.

Itse en nyt muistanutkaan että kolmas tuotantokausi olikin näin hyvä mutta toisaalta se perustuu pariin hyvään kirjaan Tunnelirotta sekä Mustempi kuin yö. Muistin jotenkin ulkoa että olisin pitänyt Bosch televisiosarjan toisesta ja neljännestä tuotantokaudesta eniten mutta tämä kolmas tuotantokausi on päässyt jotenkin nyt unohtumaan kuinka hyvä ja monipuolinen se on. Kuitenkin tuotantokauden loppua kohden Mustempi kuin yö kirjan tapauksen ratkaisu Hollywood ohjaajan osalta on mielestäni aika nopea ja kirjan ratkaisu mielestäni mielenkiintoisempi. Samalla Billy Meadows tapaus kantaa tarinaa tuotantokauden loppua kohden enemmän. 

4.5 / 5

Tykkäsitkö itse elokuvasta / sarjasta?

1
0

Bosch televisiosarjan seitsemäs tuotantokausi perustuu köyhästi Michael Connellyn Palava huone kirjan toiseen tapaukseen. Palava huone kirjassa nimensä on menneisyydessä tapahtunut tuhopoltto ja televisiosarjassa nykyajassa missä kuolee perhe. Siinä missä tuhopoltto tapaus on Palava huone kirjassa sivujuoni ja vanha tapaus niin televisiosarjassa niin sanotusti pääjuoni minkä lisäksi televisiosarjaan on rakennettu omat suuremmat ja pienemmät juonet.

Sain juuri katseltua Bosch televisiosarjan kuudennen tuotantokauden mikä perustuu Musta kaupunki ja Yön pimein hetki Michael Connellyn kirjoihin. Musta kaupunki on yhdestoista suomennettu Harry Bosch kirja ja Yön pimein hetki on ensimmäinen Bosch & Ballard sarjan kirja. Musta kaupunki on kirjana lyhin ja suoraviivaisin Michael Connellyn Harry Bosch kirja mikä on venytetty Bosch televisiosarjaan kestämään koko tuotantokauden ajan. Yön Pimein hetki kirjasta otettu tapaus on vanha tapaus mikä jatkuu käytännössä Bosch televisiosarjan viidennen tuotantokauden juonesta ja on puolestaan todella paljon lyhennetty kirjasta Bosch televisiosarjaan.

Sain juuri luettua Michael Connellyn kahdeksannentoista suomennetun Harry Bosch kirjan Kaksi totuutta ja sen jälkeen pääsin katsomaan uudestaan Bosch televisiosarjan viidennen tuotantokauden. Viides tuotantokausi kertoo Kaksi totuutta kirjan kummatkin tapaukset ja on ensimmäinen Bosch televisiosarjan tuotantokausi mikä pohjautuu vain yhteen kirjaan. Kuitenkin kun luin seitsemättä suomennettua Michael Connellyn Harry Bosch kirjaa Kadonnut valo niin huomasin yhden tärkeän kohtauksen olevan Bosch televisiosarjassa. Olisin muistellut että kyseinen kohtaus olisi ollut Bosch televisiosarjan neljännellä tuotantokaudella mutta se olikin tällä viidennellä tuotantokaudella.

Bosch televisiosarjan neljäs tuotantokausi perustuu Michael Connellyn Enkelten portaat kirjaan minkä lisäksi se ottaa juonenkäänteitä Michael Connellyn Lohikäärmeen merkki kirjasta. Kun luin kesällä Enkelten portaat kirjan niin muistin Bosch televisiosarjan neljännen tuotantokauden todella hyvin ja kirjaa lukiessa huomasin televisiosarjan ja kirjan erot. Nyt kun katsoin Bosch televisiosarjan neljännen tuotantokauden niin kirjan eroavaisuuksia piti oikein muistella kun olen lukenut sen jälkeen jopa liikaa Michael Connellyn kirjoja että ne alkavat menemään sekaisin.

Bosch televisiosarjan toinen tuotantokausi seuraa kolmea Michael Connellyn Harry Bosch kirjaa. The Last Coyote kirjaa ei ole suomennettu joten en tiedä mitä siitä on tuotu televisiosarjaan tai miten The Last Coyote kirja eroaa televisiosarjasta. Bosch televisiosarjan toinen tuotantokausi perustuu Yöihmisiä kirjan tapaukseen minkä lisäksi kirja lainaa Luottamuksen hinta kirjasta juonen käänteitä mitkä ovat merkittävässä osassa Bosch televisiosarjan toisella tuotantokaudella. Yöihmisiä on kolmas suomennettu Harry Bosch kirja ja Luottamuksen hinta kolmastoista suomennettu Harry Bosch kirja.

Bosch televisiosarjan ensimmäinen tuotantokausi käsittelee kahta tapausta: ensimmäinen kertoo Luukaupunki kirjan tapauksen ja toinen Sokkelokuja kirjan tapauksen. Näiden kahden kirjan lisäksi ensimmäisellä tuotantokaudella on lyhyt tapaus Betoniblondi kirjasta. Betoniblondi on toinen, Luukaupunki on kuudes ja Sokkelokuja on kymmenes suomennettu Harry Bosch kirja.