Michael Connelly: Mustempi kuin yö arvio

Kun aloin lukemaan Michael Connellyn Mustempi kuin yö kirjaa niin aluksi olin hieman hämmästynyt sillä kirja alkoi Terry McCaleb hahmolla. Itse en ollut tässä kohtaan tietoinen Terry McCaleb hahmosta ja tulin vain ajatelleeksi pitäisikö minun tietää? Terry McCaleb hahmo on esitelty Michael Connellyn Verivelka kirjassa mitä en ollut tai ole lukenut mutta Onneksi Mustempi kuin yö kirja antaa tähän selvyyden. Onneksi Mustempi kuin yö antaa taustaa Terry McCaleb hahmolle on ja kuinka hän tuntee Harry Boschin.

Terry McCaleb on eläköitynyt FBI-agentti joka on perustanut perheen ja asuu saarella kunnes entinen työpari tulee kysymään profilointi apua nykyiseen tutkimukseen. Hän haluaa vain Terry McCalebin katsovan asiaa ja kertoo mitä mieltä hän on. Kuitenkin Terry McCalebin lukiessaan tapauksen todistusaineistoa hän ajautuu nopeasti takaisin vanhaan vaaralliseen elämään, jossa hän tunsi olonsa mukavaksi ja samalla hänen perhe elämänsä alkaa kärsimään. Samaan aikaan Harry Bosch on oikeudessa kun kuuluisaa ohjaajaa epäillään murhasta ja Terry McCaleb huomaa että nämä kaksi tapausta on yhteydessä toisiinsa ja että epäilty on Harry Bosch.

Mustempi kuin yö on erilainen Harry Bosch kirja kuin edelliset kirjat. Mustempi kuin yö on enemmän Terry McCaleb kirja kuin Harry Bosch kirja. Kirjassa Harry Boschin tarina keskittyy enemmän oikeussaliin kun taas Terry McCaleb ratkoo tapausta ja selvittää onko Harry Bosch todella syyllinen. Mustempi kuin yö kirja palaa takaisin enemmän oikeussaliin Betoniblondi kirjan tapaan. Mustempi kuin yö on myös sävyltään paljon erilaisempi kirja kuin pari edellistä kirjaa jotka olivat synkempiä tarinaltaan.

Kuitenkin tuntui siltä että minun olisi pitänyt lukea Michael Connellyn Verivelka kirja ennen Mustempi kuin yö kirjaa jotta olisin nopeammin samaistunut Terry McCalebin hahmoon kun kirjan pääpaino on siinä. En ole vielä hankkinut kyseisestä Verivelka kirjaa tätä luettaessa ja olen jo päässyt eteen päin muutenkin Harry Bosch kirjoissa. Suosittelen kuitenkin lukemaan Verivelka kirjan ennen Mustempi kuin yö kirjaa jotta kirja avautuisi hieman paremmin vaikka Mustempi kuin yö kirja avaakin Terry McCalebin hahmoa.

Kaikesta huolimatta pidin Mustempi kuin yö kirjasta ja sen juonen käänteistä vaikka lukijana tietääkin jo että Harry Bosch ei ole syyllinen. Kirjan ydin onkin se kuka on tapausten takana ja miten tapaus ja oikeudenkäynti ratkeaa. Kirjan edetessä myöskin Terry McCalebin ja Harry Boschin kehittyvät ja muuttuvat kirjan edetessä ja tämäkin on mielenkiintoinen asia sillä Terry McCalebin ja Harry Bosch ovat ihan erilaisia ihmisiä ja kummallakin on omat tyylinsä ratkaista tapauksia.

Mustempi kuin yö kirja on myöskin Bosch televisiosarjan kuudennen tuotantokauden pääjuoni. Bosch televisiosarja eroaa tällä kertaa todella paljon sillä televisiosarjassa ei ole Terry McCaleb hahmoa. Televisiosarjassa Terry McCalebin tekemisiä onkin laitettu Harry Boschin parille Jerry Edgarille. Siinä missä Terry McCaleb tutkii Harry Boschia niin televisiosarjassa Jerry Edgar tekee vähän vastaavaa.

4.5 / 5

Tykkäsitkö itse elokuvasta / sarjasta?

1
0

Michael Connellyn Kaksi totuutta on viimeinen Harry Bosch kirja ja Bosch televisiosarjan viidennen tuotantokauden ainoa kirja mitä Bosch televisiosarja seuraa. Kaksi totuutta on kahdeksastoista suomennettu Harry Bosch kirja ja viimeinen Bosch sarjan kirja sillä seuraava kirja Yön pimein hetki on ensimmäinen Bosch & Ballard sarjan kirja. Samalla Kaksi totuutta oli nyt viimeinen Michael Connellyn Bosch kirja minkä luin sillä olen jo kesällä lukenut kaikki viisi seuraavaa Bosch & Ballad sarjan kirjaa.

Julmat jäähyväiset on Michael Connellyn seitsemästoista Harry Bosch kirja mitä on myös käytetty Bosch: Legacy televisiosarjan ensimmäisellä ja toisella tuotantokaudella. Julmat jäähyväiset kirjaa lukiessa minulle tuli sellainen tunne että kirja on tuttu Bosch: Legacy televisiosarjasta mutta en saanut mieleeni miltä tuotantokaudelta.

Michael Connellyn Risteyskohta jatkuu siitä mihin edellinen kirja Palava huone on päättynyt. Harry Bosch ei ole enää töissä LAPD:ssä sillä hän on eläköitynyt edellisen tapauksen takia ja mitä siinä kävi. Risteys kohta on Bosch: Legacy televisiosarjan toisen tuotantokauden pääjuoni mutta kirjaa lukiessa en tätä muistanut mutta jotenkin minulla oli sellainen mielikuva että kirjassa tapahtuneet asiat olivat tutun oloisia. Siinä missä alkuperäinen Bosch televisiosarja on minulle tutumpi ja muistan paljon enemmän asioista niin Bosch: Legacy televisiosarjasta en hirveästi muista.

Michael Connelly: Palava huone on 15 suomennettu Harry Bosch kirja ja Bosch televisiosarjan seitsemännen tuotantokauden pääjuoni. Tuo seitsemäs tuotantokausi on itselleni vähiten katsottu Bosch televisiosarjan tuotantokausista niin en siitä muistanut oikeastaan mitään. Näin ollen en voinut verrata lukiessani kirjan ja televisiosarjan eroja mikä oli vain hyvä asia. 

Michael Connellyn Musta laatikko kirja ei ihan jatkunut niin kuin olin kuvitellut Luottamuksen hinta kirjan jälkeen mikä loppui käytännössä valtapeliin poliisilaitoksen sisällä. Olin jotenkin kuvitellut että Musta laatikko kirjassa olisi keskitytty jotenkin enemmän tuohon valtapeliin mutta käytännössä sitä vain sivuttiin Musta laatikko kirjassa. Musta laatikko keskittyy yhteen 20 vuotta sitten tapahtuneeseen journalistin murhaan 1992 mellakoiden aikana jota itse Harry Bosch aikoinaan alkoi tutkimaan alunperin mutta tapaus siirtyi häneltä pois.

Michael Connellyn seuraava kirja Lohikäärmeen merkki kirjan jälkeen on Luottamuksen hinta mutta itse luin tuossa välissä Michael Connellyn uusimman Bosch & Ballard kirjan Piinaava odotus. Mietin hetken aikaa kumman kirjan luen ensiksi: Luottamuksen hinta mikä on seuraava Harry Bosch kirja Lohikäärmeen merkki kirjan jälkeen vai uusimman Bosch & Ballard kirjan Piinaava odotus. Olen lukenut tänä kesänä niin paljon että se itseänikin ihmetyttää ja mietin vain sitä koska nyt kyllästyn lukemaan?