Under Siege 4K bluray arvostelu

Olen tuntunut pitävän vähän enemmän Under Siege 2:sta kuin ensimmäisestä Under Siege elokuvasta sekä olen myös katsonut Under Siege 2 elokuvan enemmän kuin ensimmäisen Under Siege elokuvan. Kun Arrow Films julkaisi tiedon siitä että se julkaisee Under Siege elokuvan 4K bluray:na niin se oli itselleni suuri yllätys niin kuin oli se että Arrow Films ei julkaissut molempia Under Siege elokuvia 4K bluray:na yhtä aikaa. Luultavasti Under Siege 2 4K bluray julkaisu on tulevaisuudessa tulossa sillä moni muukin 4K bluray julkaisu on saanut myös jatko-osan tai jatko-osat 4K bluray:na jossain vaiheessa.

Under Siege 4K bluray kuvanlaatu

Under Siege 4K bluray pitää sisällään Dolby Visionin ja kuvanlaatu on kauttaaltaan tarkka, selkeä ja puhdas minkä lisäksi tummat kohtaukset näyttävät tummille. Ihmisten kasvoista näkyy hyvin yksityiskohtia ja lavasteista ja kohtauksista erottaa hyvin selkeästi yksityiskohdat. Värien tasot ovat selkeät ja värit eroavat toisistaan selkeästi tuoden kuvaan kolmiulotteisuutta. Vaikka Under Siege 4K bluray pitää sisällään Dolby Visionin niin siitä huolimatta kuvassa ei nähdä mitään värien tykistä vaan värit ovat hillittyjä ja sopivat elokuvan teemaan hyvin. Filmiraetta on nähtävissä joissakin kohtauksista hieman eli sitä ei ole siivottu kokonaan pois. Tästä huolimatta kuvanlaatu on puhdas ja siisti. 

Under Siege 4K bluray äänenlaatu

Under Siege 4K bluray sisältää Dolby Atmos ääniraidan niin kuin myös pakkaamattoman stereo ääniraidan. Katsoin elokuvan Dolby Atmos ääniraidalla kun olin siitä kuullut vain hyvää ja voin todeta tuon todeksi. Dolby Atmos ääniraita tekee elokuva kokemuksesta todella hyvän sillä yläkaiuttimet (Dolby Atmos) on käytössä toiminta kohtauksissa tuoden ääneen kolmiulotteisuutta. Ääni on selkeä ja puhdas mistä löytyy myös matalia ääniä hyvin tuoden ääneen syvyyttä. Dialogi on selkeä ja puhdas läpi elokuvan eikä dialogi peity muiden äänien sekaan.

Under Siege 4K bluray:n Dolby Atmos ääniraita on kaikin puolin hyvä ja onnistunut mikä parantaa elokuva kokemusta. 

Under Siege 4K bluray yhteenveto

Under Siege 4K bluray julkaisu on loistava 4K bluray julkaisu mitä voi suositella toimintaelokuvien ystäville sekä ehdottomasti Under Siege elokuvien ystäville. Under Siege 4K bluray julkaisu parantaa elokuvan katselu kokemusta hyvällä kuvanlaadulla sekä hyvällä Dolby Atmos ääniraidalla.

4.5 / 5

Tykkäsitkö itse elokuvasta / sarjasta?

1
0