Tombstone 4K bluray julkaisu oli minulle 4K bluray julkaisu minkä tarjoukseen tuloa olin odottanut sillä pidän elokuvasta. Tämä oli minulle nyt toinen vai kolmas kerta kun Tombstone elokuvan katsoin ja viime kerrastakin oli todella paljon aikaa. Silti monet kohtaukset tulivat mieleen kun katsoin elokuvaa mutta ulkoa sitä en hirveästi muistanut. Tombstone on yksi niistä lännenelokuvista jotka pitää oikeasti nähdä.
Tombstone 4K bluray kuvanlaatu
Tombstone 4K bluray kuvanlaatu on tarkan & terävän ja pehmeän väliltä. Yleisesti Tombstone 4K bluray näyttää tarkalle, terävälle, puhtaalle sekä Dolby Visionin ansiosta tummat kohtaukset myös tummille ja erottuville. Kuvanlaatu on myös luonnollisen näköinen värimaailmaltaan ja muutamat värit kuten punainen, vihreä ja musta eruttuvat hyvin. Näyttelijöiden kasvoista näkee hyvin yksityiskohdat kuten meikit ja hiki ja lavasteista näkyy helposti yksityiskohdat ja varsinkin päivällä tapahtuvat ulkokohtaukset näyttävät todella valoisille ja tarkoille.
Alussa mainitsin myös kuvanlaadun pehmeyden mitä ajoittain näkyy tietyissä kohtauksissa. Varsinkin joissain pimeämmissä sisäkohtauksissa taustalla olevien hahmojen kasvot näyttävät epätarkoille ja muutenkin tummasta yksityiskohdat erottuvat heikommin. Näitä kohtauksia on suhteessa vähän verrattuna yleiseen kuvanlaatuun mutta se on hyvä mainita että kuvalaatu ei ole tarkka ja selkeä ihan 100% elokuvasta. Tämä ei käytännössä haittaa ja lähes jokaisessa vanhemmassa elokuvassa on pehmeitä ja epätarkkoja kohtauksia vaikka yleisesti kuvanlaatu olisikin tarkka ja puhdas.
Tombstone 4K bluray äänenlaatu
Tombstone 4K bluray pitää sisällään pakkaamattamon DTS-HD Master 5.1 ääniraitan mikä on hyvä eikä elokuva olisi hyötynyt Dolby Atmos ääniraidasta. Tombstone 4K bluray käyttää hyvin hyväkseen kaikkia kaiuttimia ja takakaiuttimet ovat käytössä monissa kohtauksissa. Dialogi on selkeä ja puhdas mutta mielestäni paikoittain dialogi kuulostaa hieman hiljemmalta suhteessa muihin ääniin. Tämä ei kuitenkaan peitä dialogia mutta se vain hieman erottuu kun dialogin jälkeinen ääni kuuluu suhteessa kovempaa. Vaikka elokuva pitää sisällään matalia ääniä niin silti mitään todellista basson jytinää elokuva ei sisällä mutta toisaalta tämä on hyvä asia sillä näin äänet ovat hyvässä suhteessa. Tämä ei tarkoita sitä etteikö matalia ääniä tai bassoa kuulu elokuvassa vaan enemmänkin ettei basso ole liian erottuva.
Ilmeisesti Tombstone 4K bluray:n ääniraita on ihan sama kuin vanhan bluray julkaisun ääniraita eli siinä ei saada mitään päivitystä. Toisaalta tämä vanha DTS-HD Master 5.1 ääniraita on ihan hyvä.
Tombstone 4K bluray yhteenveto
Tombstone 4K bluray päivittää vanhan bluray julkaisun kuvanlaatua todella paljon mutta tarjoaa saman DTS-HD Master 5.1 ääniraidan. Kuitenkin kuvanlaadun päivitys on sen verran hyvä niin siksi suosittelen erittäin paljon Tombstone 4K bluray julkaisua. Tombstone on sellainen elokuva että se on katsottava monestakin syystä ja siksi en voi kuin suositella tätä Tombstone 4K bluray julkaisua.