Outland on hieman vähälle huomiolle jäänyt Sean Conneryn avaruuteen sijoittuva "lännen elokuva". Lännen elokuva sopii mielestäni kuvaamaan Outland elokuvaa todella hyvin sillä kyseessä on toiminta elokuva missä Sean Connery näyttelee avaruusaseman uutta seriffiä joka alkaa tutkimaan outoja kuolemia. En yhtään muista koska näin elokuvan ensimmäistä kertaa mutta tykkäsin siitä heti ja ostin aikoinaan normaalin bluray julkaisun Outland elokuvasta Ranskan Amazoonista kun mielestäni Outland bluray:tä ei ole ollut myynnissä edes Suomessa vaikka tuo yksi ja sama julkaisu sisältääkin suomenkieliset tekstitykset.
Yllätyin tänä vuonna kun Arrow Films kertoi julkaisevansa Outland 4K bluray:n minkä nyt ostin pienen pohdinnan jälkeen. Normaali Outland bluray julkaisu ei ollut mielestäni mikään täydellinen julkaisu vaan muistaakseni kuva oli aika hämärä ja epätarkka. Kun ensimmäiset Outland 4K bluray julkaisun arviot alkoivat ilmestymään ennen julkaisua niin niiden perusteella päätin sitten ostaa myös itse Arrow Films Outland 4K bluray julkaisun.
Outland 4K bluray kuvanlaatu
Arrow Films Outland 4K bluray julkaisu pitää sisällään Dolby Visionin ja tämä näkyy erittäin positiivisesti ainakin parissa asiassa. Ensinnäkin työkoneista ja räjähdyksistä tulevat kipinät ja valon lähteet ovat todella kirkkaita sekä toisekseen avaruuspukujen ja Sean Conneryn seriffin puvun värit tulevat todella hyvin esille. Tämän lisäksi valkoinen on valkoista ja tummat kohtaukset näyttävät tummille. Tummat kohtaukset eivät kuitenkaan aina ole ihan kovinkaan tarkkoja mutta siitä huolimatta tummat kohtaukset näyttävät tosiaan tummille minkä lisäksi varjot näyttävät luonnollisille.
Outland 4K bluray:n kuvassa näkyy filmiraetta mutta ei niin pahasti vaan hyvällä tavalla eikä sitä ole lähdetty poistamaan. Muuten kuva näyttää puhtaalle mistä erottaa kaikenlaisia yksityiskohtia kuitenkin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Muutamat kohtaukset ovat taas julkaisun kuin julkaisun tapaan jäänyt vähän tarkentamatta mutta ne ovat kaukausia ottoja eikä kohtauksella ole niinkään suurta merkitystä sekä ulkona tapahtuvat kaukokuvaukset joissa näytetään kun joku kävelee avaruuspuvulla.
Yleisesti ottaen kuvanlaatu on loistavaa mistä saa hyvin selvää yksityiskohtia myöden eli kun joku hikoilee niin hikipisarat näkyvät naamalla todella hyvin minkä lisäksi kasvojen piirteet ovat tarkkoja sekä lavasteet ja varsinkin tietokoneiden näytöt ovat teräviä ja niistä erottuu oikeasti mitä joku on etsimässä.
Outland 4K bluray äänenlaatu
Arrow Films Outland 4K bluray julkaisu pitää sisällään pakkaamattomat 2.0 LPCM ja 5.1 DTS HD-Master ääniraidat. Mietin aluksi että olisin katsonut Outland 4K bluray:n 2.0 LPCM ääniraidalla mutta päädyin sitten 5.1 DTS HD-Master ääniraitaan mikä oli etukaiutin painotteinen. Tuntui sille että bassoa ja takakaiuttimia ei olisi hirveästi käytetty. Siitä huolimatta äänikuullosti monipuoliselta enkä ollut varma tuliko mitkä kaikki äänet keskikaiuttimista ja mitkä etukaiuttimista. Yleisesti ainakin etupuolen äänet tuntui kuuluvat moniulotteisesti.
Elokuvan dialogi oli selkeä ja puhdas eikä mitään jäänyt epäselväksi ja vaikka käytin englannin kielistä tekstitystä niin dialogista sai sen verran hyvin selvää että ei sitä sinällään tarvisisi. Äänet olivat selkeitä ja luonnollisen oloisia mutta jotenkin ainakin itsestäni matalat äänet ja basso jäi vähän kaipaamaan enemmän tuhtia ainakin jossain tilanteissa.
Outland 4K bluray yhteenveto
Arrow Films Outland 4K bluray julkaisu on paljon parempi kuin aikoinaan julkaistu normaali Outland bluray julkaisu. En alkanut vertailemaan eroja mutta muistaakseni normaali bluray julkaisu ei ollut mikään hirveän hyvä. Itse olen aina pitänyt Outland elokuvasta ja siksi voin suositella Arrow Films julkaisemaa Outland 4K bluray:ta sillä se on ehdottomasti paras elokuva kokemus kyseiseen elokuvaan.