Alien 4K bluray kuvanlaatu
Alien elokuvan yksi ensimmäisiä kohtauksia on se kun näytetään "nukkumasäiliöt" valkoisessa huoneessa. Tämä kohtaus näyttää juurikin valkoisessa värissä paljon filmiraetta ja kohinaa mutta tämä kohtaus oli lähes ainoita missä filmiraetta ja kohinaa oli noinkin paljon. Ei siis mitään mitään hätää mutta Alien 4K bluray julkaisu pitää sillään filmiraetta kun kyseessä on filmille kuvattu elokuva.
En voi vain kuin ihmetellä miksi aikoinaan kaarroin Alien 4K bluray julkaisu kun sen sain katseltua. Alien 4K bluray:n kuvanlaatu oli paikoin jopa todella tarkkaa ja yksityiskohdat näkyivät hyvin erilaissa paikoissa. Alien 4K bluray pitää sisällään vain normaalin hdr:n joten Dolby Vision loistaa poissa olollaan ja mikä esimerkiksi jatko-osassa Alien 4K bluray pitää sisällään. Näin jälkikäteen Aliens 4K bluray:n nähneenä niin voin sanoa että huomasin juurikin tuon Dolby Visionin eron väreissä ja tummissa kohtauksissa.
Kuvanlaadussa näkyy värien erottuvuutta, yksityiskohtia niin hiuksissa kuin naamassa eli hien pisarat näkyvät selkeästi eikä tummat kohtaukset kadota yksityiskohtia. Värien syvyydestä voi mainita että se tuo kuvaan mukavasti kolmiulotteisuutta ja yksityiskohdat tuovat ja antavat avaruuspuvuista tarkempia yksityiskohtia. Värit ovat muuten maltillisia ja luonnollisia ja niistä näkee myös sen että kyseessä on vanha elokuva kun taas Aliens 4K bluray tuo kuvaan enemmän värien pauketta ja kirkkautta Dolby Visionin johdosta. Tätä ei ollut tässä Aliens 4K bluray julkaisussa ja värit ovat tosiaan luonnollisia eikä esimerkiksi valkoinen pala puhki mitä kuitenkin käytetään paljon avaruuspuvuissa.
Alien 4K bluray äänenlaatu
Alien 4K bluray tarjoaa normaalin DTS HD master 5.1 ääniraidan mikä on tasapainoinen ja etukaiutin painotteinen. Takakaiuttimia ei mielestäni käytetty ihan niin paljoa mutta muutamissa kohtauksissa ne toivat tunnelmaa. Kuitenkin mielestäni jotenkin dialogi kuullosti hiljaiselta mutta kuitenkin selvältä. Tietenkin kun ottaa huomioon millainen elokuva on kyseessä niin dialogi avaruusaluksessa muutoinkin on hiljaisempaa tai näin ainakin luulisin. Myös monessa kohtauksessa puhutaan hiljaa joten siinä se on ihan normaalia että dialogi kuuluu hiljaisempaa.
Vaikka mielestäni dialogi kuullosti hieman hiljaiselta niin muiden äänien kanssa ei ollut ihan niin paljon eroja suhteutettuna eli dialogista sai silti selvää eikä muut äänet pauhanut liian kovaa. Bassoa myös käytetään mutta ei liian kovalla ja mielestäni myös etukaiuttimista saa paljon matalia ääniä jos vain kaiuttimet matalia ääniä tukevat.
Alien 4K bluray yhteenveto
Alien 4K bluray on kaikin puolin normaalia parempi 4K bluray julkaisu. Katsoin tosiaan itse Alien DC version ja tällä 4K bluray:lla se tosiaan ei ole ihan kokonaan natiivi 4K joten muutamissa kohtauksissa sen huomaa. Kuitenkin muutoin kaikin puolin ihan hyvä 4K bluray julkaisu mitä voi suositella erittäin paljon jos haluaa katsoa Alien elokuvan parhaimmalla mahdollisella tavalla.